Syöminen, uhka vai mahdollisuus? Eli Annan Eväät osa 3

Mä näen ravintovalmentajan työssäni pelottavan paljon kehoaan kaltoin kohtelevia naisia ja miehiä. Ai niin kuin millä tavalla? Suurin osa asiakkaistani ensinnäkin syö aivan liian vähän tarpeisiinsa nähden. Venytetään ateriavälejä moniin tunteihin, tai jätetään aamupala kokonaan syömättä. Tai sitten lounaan jälkeen loppupäivä vain napostellaan – nälkä kyllä olisi, mutta johan se lounas tuli syötyä!
Kehomme tarvitsee tietyn määrän ruuasta saatavaa energiaa ihan vain TOIMIAKSEEN KUNNOLLA! Sun tarvitsee syödä riittävästi, että sä pystyt ajattelemaan, hengittämään, kävelemään, muistamaan – olemaan SINÄ. Että säilytät toimintakykysi!

Jos ja kun sä skippaat aterioita tai välttelet vaikka hiilihydraatteja, pakotat kehosi sulkemaan toimintojaan! Ihan vain että se pystyy ohjaamaan energiaa elintärkeiden toimintojen ylläpitämiseen. Siksi esimerkiksi naisilla kuukautiskierto häiriintyy, miehillä vaikutus taas saattaa ulottua testosteroniarvoihin saakka. Vireystila laskee, aineenvaihdunta hidastuu ja niin edelleen. Syömämme ruoka paitsi pitää meidät hengissä, edesauttaa meitä olemaan virkeitä ja hyvinvoivia.

Syö mahdollisimman värikkäästi!

Mistä sitten tietää, syökö riittävästi, vai liian vähän?

Toki jokaisen energiantarve on yksilöllinen, mutta on olemassa muutama yksinkertainen tarkkailtava asia, joilla voi selvittää oman tilanteensa.

Venyykö ateriavälisi usein yli 5h mittaiseksi?
Tuntuuko sinusta usein, että et saa syötyä millään ruokamäärällä itseäsi kylläiseksi?
Nouseeko painosi, vaikka ajattelet että syöt aika vähän?
Heräiletkö öisin?
Oletko jatkuvasti väsynyt?
Särkeekö päätäsi usein?
Tekeekö mielesi usein makeaa?
Jumittaako vatsa?

Jos mikään näistä ei tunnu tutulta, HYVÄ, syöt todennäköisesti hyvin tarpeeseesi nähden.

Jos taas vastasit kysymyksiin suurimmalta osin kyllä, olet luultavasti saanut aineenvaihduntasi hidastumaan syömällä liian vähän. Mikäli koet, että syömisesi on hyvällä mallilla, mutta koet silti yllä mainitun kaltaisia oireita, voi olla syytä piipahtaa terveydenhuollon piirissä tarkistamassa, että kaikki on muuten mallillaan.

Jumittaako?

Mutta jatketaan. Hyvät laihduttajat ovat usein niitä lihavimpia. Valitettavan moni asiakkaistani on vuosikausien dieeteillä, niillä nopeilla painonpudotusjaksoilla, vain sekoittanut aineenvaihduntansa ja saanut kehonsa rohmuamaan sisään tulevan energian vielä tiukemmin itseensä. Saaden näin vaivalla pudotetut kilot tulemaan nopeasti takaisin, monesti myös korkojen kera.
Kuinka turhauttavaa! Moni päätyy syyttämään itseään itsekurin puutteesta ja kierre vain syvenee, koska turhautuminen vaikuttaa mielialaan, minäkuvaan – mieli synkkenee ja minäkuva mustuu.

Helpompi olisi vain antaa periksi, vai?

Ei. Älä luovuta, koska tähän kaikkeen on olemassa hyvin yksinkertainen ratkaisu!

Syö!

Täysipainoinen ruokavalio on salliva.

Jos et tiedä miten, käy asiantuntijan luona. Palkkaa valmentaja. Juttele lääkärin kanssa. Älä jää asian kanssa yksin!

Kuuntelin Kipu- ja anestesiaerikoislääkäri Pirjo Lindforsin haastattelua uupumuksen kokonaisvaltaisesta hoidosta ja myös Pirjon viesti hyvinvointiimme vaikuttavista asioista oli selkeä, isoimmat vaikuttavat tekijät ovat syömämme ravinto, liikunta ja mindfullness. Yksinkertaista, mutta niin vaikuttavan tehokasta.

Saan paljon valmennettaviltani palautetta siitä, kuinka yksinkertaisia tarvittavat muutokset loppujen lopuksi olivatkaan. Jokainen asiakkaani on matkan varrella oivaltanut, miten voida hyvin syömällä itselleen oikealla tavalla. Niin voit oivaltaa sinäkin! Ota yhteyttä, jos tarvitset apua.

Kuvat: Pixabay ja Canva

Lähentäjät vs. loitontajat aka. Sosiaalisen median luoma läheisyydentunne

Aika kova otsikko, eikö?
Mä olen joka päivä tekemisissä läheisteni, kuin myös kavereideni kanssa. Silti havahdun siihen, että edellisestä kahvittelukerrasta on viikkoja, kuukausia, vuosia!  Puhelimen piippaus saa helposti ärtyneeksi, koska juurihan me vaihdettiin kuulumiset. Vai vaihdettiinko oikeasti?

Vai oliko se vain päivitys uutisvirrassa muiden joukossa? Ai, tuo on saanut lapsen, pitääpä onnitella. Ja tykätä. Näin olen taas päivittänyt tietoni ystävieni, läheisteni ja kavereideni elämäntilanteesta. Ja voin jatkaa eteenpäin.

Mitäpä jos hän ei olisi jakanut tietoa somessa? Mitä jos julkaisun taustalla olisi jotakin, mikä tarvitsisi ystävää, kuuntelijaa, olkapäätä, läsnäoloa? Minua. Ei eri kanavien luomia tapoja olla näennäisen läsnä.

Ei pidä ymmärtää väärin, nuo kanavat luovat minullekin mahdollisuuksia pitää yhteyttä kauempana oleviin ystäviin ja sukulaisiin, sekä julkaista vaikkapa tätä blogia. Mutta mitä sitten, jos antaa sosiaalisen median kanavien häivyttää aito yhteydenpito taka-alalle?
Mitä jos positiivissävytteiset onnistumispäivitykset ennemmin lannistavat niitä lukevia ystäviämme, tai antavat vaikutelman, että ei kannata yrittää ottaa yhteyttä, se on kuitenkin liian kiireinen vastatakseen.

Ystävien merkitys tuntuu vain korostuvan, mitä enemmän tulee ikää lisää.

Minä tarvitsen ystäviäni. Tarvitsen sitä naurua, itkua, iloa, rakkautta, syvällisiä keskusteluita, maailmanparannusiltoja, viiniä, kahvihetkiä, talkoita, lapsenvahtivuoroja ja kaikkea muuta, mitä ystävät tuovat elämääni. Haluan myös tuoda noita asioita ystävieni arkeen! Ilman ystäviä olisin yksinäinen. Entäs sä?

Kävin viime viikolla Myynti-iltamissa kuuntelemassa markkinoinnin moniosaajaa Pasi Rautiota ja moni sieltä tullut vinkki toimisi myös ystävyyden ylläpitämiseen.

Kuuntele.
Ole aidosti läsnä.
Ole kiinnostunut.
Mieti, miten voisit parhaiten olla avuksi.

Mutta miten, kun kaikki ovat kuitenkin kiireisiä?

Se voi olla viesti kesken päivää, että olet ajatuksissani. Kauppareissulta voi tarttua mukaan (muista maksaa kassalla, ha-ha) jokin pieni asia, mikä muistutti ystävästä. Entäpä milloin olet viimeksi lähettänyt postikortin? Joskus ystävyys on sanoja, joskus tekoja.

Milloin viimeksi muistit ystävääsi spontaanisti?

Ystävä on silta sinusta itseesi. Mietihän sitä!