Lähentäjät vs. loitontajat aka. Sosiaalisen median luoma läheisyydentunne

Aika kova otsikko, eikö?
Mä olen joka päivä tekemisissä läheisteni, kuin myös kavereideni kanssa. Silti havahdun siihen, että edellisestä kahvittelukerrasta on viikkoja, kuukausia, vuosia!  Puhelimen piippaus saa helposti ärtyneeksi, koska juurihan me vaihdettiin kuulumiset. Vai vaihdettiinko oikeasti?

Vai oliko se vain päivitys uutisvirrassa muiden joukossa? Ai, tuo on saanut lapsen, pitääpä onnitella. Ja tykätä. Näin olen taas päivittänyt tietoni ystävieni, läheisteni ja kavereideni elämäntilanteesta. Ja voin jatkaa eteenpäin.

Mitäpä jos hän ei olisi jakanut tietoa somessa? Mitä jos julkaisun taustalla olisi jotakin, mikä tarvitsisi ystävää, kuuntelijaa, olkapäätä, läsnäoloa? Minua. Ei eri kanavien luomia tapoja olla näennäisen läsnä.

Ei pidä ymmärtää väärin, nuo kanavat luovat minullekin mahdollisuuksia pitää yhteyttä kauempana oleviin ystäviin ja sukulaisiin, sekä julkaista vaikkapa tätä blogia. Mutta mitä sitten, jos antaa sosiaalisen median kanavien häivyttää aito yhteydenpito taka-alalle?
Mitä jos positiivissävytteiset onnistumispäivitykset ennemmin lannistavat niitä lukevia ystäviämme, tai antavat vaikutelman, että ei kannata yrittää ottaa yhteyttä, se on kuitenkin liian kiireinen vastatakseen.

Ystävien merkitys tuntuu vain korostuvan, mitä enemmän tulee ikää lisää.

Minä tarvitsen ystäviäni. Tarvitsen sitä naurua, itkua, iloa, rakkautta, syvällisiä keskusteluita, maailmanparannusiltoja, viiniä, kahvihetkiä, talkoita, lapsenvahtivuoroja ja kaikkea muuta, mitä ystävät tuovat elämääni. Haluan myös tuoda noita asioita ystävieni arkeen! Ilman ystäviä olisin yksinäinen. Entäs sä?

Kävin viime viikolla Myynti-iltamissa kuuntelemassa markkinoinnin moniosaajaa Pasi Rautiota ja moni sieltä tullut vinkki toimisi myös ystävyyden ylläpitämiseen.

Kuuntele.
Ole aidosti läsnä.
Ole kiinnostunut.
Mieti, miten voisit parhaiten olla avuksi.

Mutta miten, kun kaikki ovat kuitenkin kiireisiä?

Se voi olla viesti kesken päivää, että olet ajatuksissani. Kauppareissulta voi tarttua mukaan (muista maksaa kassalla, ha-ha) jokin pieni asia, mikä muistutti ystävästä. Entäpä milloin olet viimeksi lähettänyt postikortin? Joskus ystävyys on sanoja, joskus tekoja.

Milloin viimeksi muistit ystävääsi spontaanisti?

Ystävä on silta sinusta itseesi. Mietihän sitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *