Pakottaa kuin puumaa vai kolottaa kuin keski-ikäistä?

Niin. Mitäpä tähän nyt sitten sanoisi?
Kannettiin maanantaina pihalle saapuneista 15 ikkunasta 5 paritalomme remonttipuolelle ja ai suatana kun meni yö kipuillessa LONKKAA! Mä ehkä hyväksyisin kivun sillä alueella, jos olisi tullut vietettyä jollain muulla tavalla villimpi ilta, mutta ei.

Syy ja seuraus, sepä sen. Kesä tuli vietettyä erilaisten askareiden parissa sekä töissä että vapaa-ajalla, joten lihaskuntoliikunta jäi lähes kokonaan taka-alalle. Liikunnasta pitivät huolen kevyet lenkit sekä jooga. Tasapaino, katsokaas. Tunnen kyllä, että lihasta ja lihasvoimaa vielä löytyy, vaikka aktiivisesta treenaamisesta on jo hetki. Mutta silti, uskoisin että tuohon jomottavaan kipuun lonkan sivulla löytyy syypää liian isosta määrästä istumista ja liian pienestä lihaskuntoa tukevasta liikunnasta. Mur.

Mitäs muuta? Puuma – noh, sepä se. Googlettakaa. Mutta ei se niin nuori ole. Enää. 😉

Mutta asiaan, sitähän sinä tulit tänne lukemaan?
Paritalomme saneeraus siis etenee hitaasti, mutta hitaasti. Sähköhommat check. Ikkunat saapuivat, asennus heti kun asentajat (eli isäni ja veljeni) pääsevät paikalle.
Käytännössä mä teen siellä tosi vähän, koska en vain kykene joka paikkaan.

En tiedä pitäisikö ottaa Arnold Schwarzeneggerin viisas neuvo ”sleep faster” käyttöön?


Pienen eleen ajankäytön tehostamiseksi olen jo ottanut. Ostin itselleni Robin Sharman 5am Club– kirjan, jos sieltä löytyisi hyviä käytännön vinkkejä! Vaikka siihen, miten voisi siirtää kellon aamulla herättämään 15 minuuttia aiemmin, sekä vaihtamaan 20 minuutin istumisen kännykän parissa johonkin, öö, vähän tehokkaampaan? Tai ainakin sellaiseen, josta saa itselleen enemmän.
Robin Sharmalta luin huhtikuussa lomareissulla kirjan The Monk who sold his Ferrari ja olin myyty. Monessakin mielessä!

Vahva suositus!

Sitä kirjaa edelsi maailmalla pitkään puhuttanut Eat, Pray Love– kirja ja sain näistä aimo annoksen henkisyyttä, jota en edes tiennyt minusta löytyvän! Henkisyydellä tarkoitan enemmän pysähtymistä oman elämän ääreen ja asioiden pohtimista uudesta tulokulmasta. Ainakin Sharman kirja sai mut nostamaan leukani rinnasta ja ajattelemaan, että helvetti, kyllä mäkin pystyn siihen. Eli tähän. Eli elämään elämääni mahdollisimman hyvin.

Kiirehtimättä. Iloiten. Kompastellen, mutta nousten aina ylös. Antaen takaisin. Olemalla läsnä. Rakastaen.

Se on helpompaa silloin kun ei kolota. Silloin, kun ei joudu vastatusten oman kuolevaisuuden kanssa, mihin myös ikääntyminen kuuluu. Kuka sanoi, että se olisi helppoa?
Tällaisina hetkinähän voimme näyttää itsellemme, kuinka lujasti uskomme omiin arvoihimme. Ei sillä ole niin väliä, miten muut meidät näkevät. Myös heikkona on ok olla.

Mitä mä sitten aion tehdä lonkkakipuni kanssa?
Varmistan, että seuraavalla kerralla se johtuu jostakin villimmästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *