Vuosikymmenten lapsi

Minä siis. Tosin olen ehtinyt kasvaa jo ulkoisesti aikuiseksi, mieleltäni olen toki
(omaksi onnekseni ja muiden myötähäpeäksi) edelleen ei-niin-aikuinen.

Alkanut vuosikymmen on jo viides allekirjoittaneelle, ajatuksena tämä on jotenkin ihan absurdi! Mutta toisaalta, mä pääsen myös juhlistamaan tänä vuonna naisellisen pyöreitä vuosia. Ei paha.

Viimeisiä hetkiä “kolmekymppisenä”. Kuulemma näin läheltä otetut naamakuvat on jo tosi noloja. Onneksi on teini talossa, niin pysyn kärryillä!

Olen myös ehtinyt jo muutamassa päivässä kyllästymään siihen hypetykseen, millä kaikilla tavoin pitäisi itseään kehittää uudella vuosikymmenellä.
Ikään kuin hokemalla halut muuttuisivat teoiksi ja toiveet tosiksi.  Tai vielä ennemmin, ikään kuin koko maailma taas haluaisi muistuttaa, kuinka huono sinä olet, ellet ole jo ehtinyt kirjaamaan itseäsi elämänhallintakurssille, ellet ole ilmoittautunut ”tammikuussa en juo tai syö sitä tai tätä”- buumiin tai ainakaan ellet ole astunut viikossa jo kahtakymmentä kertaa liikuntapaikkaan sisälle.

Paskat. Mikään ei muutu, jos mitään ei muuta. Ja kun sinä olet mukavuudenhaluinen, niin kuin minäkin ja kuten ainakin miljardi muuta, siksi se muutos ei itsestään tapahdu tälläkään vuosikymmenellä. Tai seuraavallakaan. Muutokseen täytyy sisällyttää omaa arvomaailmaa. Siksi ulkoisesta paineesta muutoksen tielle lähteminen ei vain kanna pitkälle, sitä muutosta kun pitää itse haluta. Piste.

Ja joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Milleniaalit voi kaivella googlesta sanonnan alkuperää. Tarvinnee ehkä itsekin. Mutta muistelen silti vähän mennyttä.

2019 oli aikamoisten harppausten vuosi. Edellisinä vuosina tuli tavallaan siivottua elämästään turhaa roinaa niin töissä kuin kotiasioissakin. ”Siivous” huipentui asumismuotomme epätasapainon haltuunottoon ja vaakakupin kallistumiseen parempaan suuntaan –> omiin käsiin. Tästä aiheesta kirjoittelinkin jo taustoja, pääset lukemaan tuon tekstin tästä. Henkilökohtaisesti etenin myös opiskeluissani sekä sain selkeytettyä omia tavoitteitani tulevaisuuteen.

Kakkosasunnon remontti on edennyt niin, että päällämme makoilee upouusi katto, ikkunat on vaihdettu ja alakerran huoneet remontoitu valmiiksi. Seuraavaksi pääsemme rakentamaan vessan ja vähän freesailemaan yläkerran huoneita sekä keittiötä. Kevääksi asuntoon olisi tarkoitus saada jo vuokralaiset. Se prosessi vähän jännittää, millaiset naapurit tänne saadaan! Mutta odotamme tätä innolla!

Kolmannen ikkunan kohdalla ilmoitin, että mä ei aio kantaa enää yhtäkään sisälle. Vinkki ymmärrettiin, ja seuraavana päivänä apuun tulivat ystävät. <3
Vaihto kävi näppärästi!
Ja viimeistelykin oli ensiluokkaista. Ikkunapellit ovat nyt paikallaan myös.

Syksyllä jatkoin keväällä kesken jäänyttä opiskelua ja sain suoritettua hyväksytysti 5 op kokonaisuuden ’Avaimet elämäntapamuutokseen Osa 1, perusteiden perusteet’ ja olen hemmetin ylpeä itsestäni! Tämä kaikki kuitenkin tapahtui meidän normaalin, aika lailla kiireisen arjen ohella. Opin ihmisen fysiologian lisäksi itsestäni ihan hirmuisesti. Yllätyin, miten hyvin pystyn suunnittelemaan tekemisiäni ja ennen kaikkea etenemään suunnitelmieni mukaan.

Introverttina tarvitsen jo perusarjesta palautumisaikaa, joten opiskeluideni päätyttyä aivoni suorastaan huusivat lepoa. Ne eivät ehkä olleet tottuneet sellaiseen ajatukselliseen kuormitukseen tiedonhankintamielessä, mutta se teki niille myöskin ihan hyvää. Siinä meni toista kuukautta ihan vain huiliessa ilman suurta ajatustyötä vaativien Netflix-sarjojen parissa. Tästä syystä myös blogi jäi hetkeksi taka-alalle. Vastapainoa löysin taas liikunnasta.
Joulukuussa käytiin PT:n kanssa läpi vähän saliohjelmaa, vihdoin liikunnan pariinkin sain suunnitelmallisuutta.

Elämäntapamuutoksen perusteisiin kuului ihmiskehon toiminnan ymmärtämistä.

Sain myös päättää vuoden 2019 valmentamalla ravintoasioissa ihania asiakkaitani, kiitos että saan tehdä töitä kanssanne!

Mitä enemmän olen tehnyt töitä oman hyvinvointini eteen, sitä enemmän on kasvanut tiedonjanoni aihetta kohtaan. Ja mitä enemmän aihetta opiskelen, sitä varmemmin tiedän, että haluan tarjota apuani myös sinun elämänlaatusi parantamiseen.

Olenkin käyttänyt aikaa laatiakseni suunnitelmaa vuodelle 2020. Ideoinut sisältöä, miettinyt valmennuksiani, pohtinut opiskelusuuntauksia, joista saisin eniten irti tarjottavaksi eteenpäin sinulle.

Koska jos aloitat nyt, missä voitkaan olla vuoden – kahden – kolmen päästä?

Jos koet, että kaipaisit matkasi alkuun jonkun, joka pitää sinua kädestä kiinni, luo uskoa siihen, että onnistut tai kertoo sinulle tarvitsemasi faktat, ota yhteyttä. Opetan sinulle loppuelämään kantavia tapoja voida paremmin, ravitsemus edellä.

Seuraavalla kerralla paneudutaan siihen, mitä ravintovalmentaminen oikeastaan on.

Namaste.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *