Lähentäjät vs. loitontajat aka. Sosiaalisen median luoma läheisyydentunne

Aika kova otsikko, eikö?
Mä olen joka päivä tekemisissä läheisteni, kuin myös kavereideni kanssa. Silti havahdun siihen, että edellisestä kahvittelukerrasta on viikkoja, kuukausia, vuosia!  Puhelimen piippaus saa helposti ärtyneeksi, koska juurihan me vaihdettiin kuulumiset. Vai vaihdettiinko oikeasti?

Vai oliko se vain päivitys uutisvirrassa muiden joukossa? Ai, tuo on saanut lapsen, pitääpä onnitella. Ja tykätä. Näin olen taas päivittänyt tietoni ystävieni, läheisteni ja kavereideni elämäntilanteesta. Ja voin jatkaa eteenpäin.

Mitäpä jos hän ei olisi jakanut tietoa somessa? Mitä jos julkaisun taustalla olisi jotakin, mikä tarvitsisi ystävää, kuuntelijaa, olkapäätä, läsnäoloa? Minua. Ei eri kanavien luomia tapoja olla näennäisen läsnä.

Ei pidä ymmärtää väärin, nuo kanavat luovat minullekin mahdollisuuksia pitää yhteyttä kauempana oleviin ystäviin ja sukulaisiin, sekä julkaista vaikkapa tätä blogia. Mutta mitä sitten, jos antaa sosiaalisen median kanavien häivyttää aito yhteydenpito taka-alalle?
Mitä jos positiivissävytteiset onnistumispäivitykset ennemmin lannistavat niitä lukevia ystäviämme, tai antavat vaikutelman, että ei kannata yrittää ottaa yhteyttä, se on kuitenkin liian kiireinen vastatakseen.

Ystävien merkitys tuntuu vain korostuvan, mitä enemmän tulee ikää lisää.

Minä tarvitsen ystäviäni. Tarvitsen sitä naurua, itkua, iloa, rakkautta, syvällisiä keskusteluita, maailmanparannusiltoja, viiniä, kahvihetkiä, talkoita, lapsenvahtivuoroja ja kaikkea muuta, mitä ystävät tuovat elämääni. Haluan myös tuoda noita asioita ystävieni arkeen! Ilman ystäviä olisin yksinäinen. Entäs sä?

Kävin viime viikolla Myynti-iltamissa kuuntelemassa markkinoinnin moniosaajaa Pasi Rautiota ja moni sieltä tullut vinkki toimisi myös ystävyyden ylläpitämiseen.

Kuuntele.
Ole aidosti läsnä.
Ole kiinnostunut.
Mieti, miten voisit parhaiten olla avuksi.

Mutta miten, kun kaikki ovat kuitenkin kiireisiä?

Se voi olla viesti kesken päivää, että olet ajatuksissani. Kauppareissulta voi tarttua mukaan (muista maksaa kassalla, ha-ha) jokin pieni asia, mikä muistutti ystävästä. Entäpä milloin olet viimeksi lähettänyt postikortin? Joskus ystävyys on sanoja, joskus tekoja.

Milloin viimeksi muistit ystävääsi spontaanisti?

Ystävä on silta sinusta itseesi. Mietihän sitä!

Muutosvastarinta, eli Annan Eväät osa 2

”Mä en tule ikinä luopumaan mun iltasipseistä!”
”Onko mun pakko syödä noita happamia juttuja, kun mä en niistä tykkää ollenkaan?”
”Mä en voi juoda vettä, koska se ei vaan uppoa.”
”Pitääkö mun oikeasti syödä aamupala ennen töihin lähtöä?”

Ja mä huokaan sisäisesti. Selitän mahdollisimman rauhallisesti, että ei, sun ei ole pakko tehdä mitään näistä. Mutta koska sä koit tarvetta ravitsemuksesi muokkaamiselle ja otit muhun yhteyttä, niin tässä on suositukseni. Miten me saadaan muutos istutettua sun arkeen?

En tiedä tuleeko se suomalaisuudesta, mutta hyvin moni meistä ”tekee työn valmiiksi” ammattilaisen puolesta. Vaikka ammattilaisen puheille hakeudutaankin siksi, että tarvitaan APUA. Lääkäriin mennessä olemme jo googlettaneet vaivamme ja mahdolliset syyt sille, oikeastaanhan lääkärin olisi parasta vain määrätä tuo valmiiksi katsomamme lääke tai hoito. Koska kyllähän minä nyt tiedän mistä kiikastaa ja miten asiaa hoidetaan!

Samaa lähestymistapaa näen myös ravintovalmennusasiakkaideni kanssa.
”Mä tiedän, että mä en saisi syödä näitä..”
”Mä tiedän, että jos mä vaan liikkuisin enemmän, niin..”

Jokainen on elänyt elämänsä saaden informaatiota ja misinformaatiota siitä, miten kuuluisi elää terveellisesti. Älä syö sipsejä. Älä syö karkkia. Syö vähemmän kuin kulutat. Kuluta se minkä syöt. Teet mitä teet, niin tunne syyllisyyttä syömisestäsi. Koska syöt kuitenkin jotenkin väärin.  Ja jos haluat elää terveellisemmin, se tarkoittaa ehdottomasti luopumista.

Luopuminen, se pelottaa.
Ja pelko on suurin syy muutoshaluttomuudelle. Tuntemattoman pelko. Muutoksen pelko.

Istutaan alas ja jutellaan!

Aloitan asiakkaideni kanssa keskustellen siitä, miten mistään ei tarvitse luopua. Mitään ei ole pakko tehdä. Edetään niin nopeasti tai hitaasti, kuin se jokaisen kohdalla on mahdollista. On ollut ihana seurata asiakkaideni toiveikkuuden ja muutoshalun heräämistä, kun he viikkojen kuluessa huomaavat millaisia tuloksia saavuttavat jo hyvin pienilläkin muutoksilla. Muutos kun on, noh, muutosta. Ei kieltäytymistä. Ei luopumista. Vain muutosta. Muutetaan pussillinen sipsejä vähemmäksi korvaamalla joka toinen kourallinen dippivihanneksilla. Hupsis, ei jaksakaan koko pussillista. Ja sitten muutaman kuukauden päästä ehkä ne kasvikset ovatkin voitolla?

Maustetaan vettä vaikka omenalohkoilla, sitruunamelissalla tai kurkulla – mikä ikinä saakaan veden maistumaan paremmalta ja katsos, yölliset levottomat jalat rauhoittuvat ja unen laatu paranee. En malta odottaa, mitä seuraavaksi pääsen muuttamaan!

Mangosmoothie. Ja vettä!

Älä siis pelkää, vaan aseta tavoitteita. Mieti, mitä olet valmis tekemään joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi saavuttaaksesi tavoitteesi. Tee muutokset vähitellen. Usko itseesi, onnistut kyllä!

Ja jos kaipaat apua, älä epäröi ottaa yhteyttä.

Miten minusta lähti 20 cm

Leikkaamalla hiukset. Didn’t see that coming, right?
Mulla on ollut pitkät hiukset to-del-la pitkään. Syy siihen löytyy alun perin laiskuudesta ja rahapulastakin, tyttären syntymän jälkeen ei oikein jäänyt aikaa tai jaksamista niinkään panostaa ulkonäköönsä.

Tuohon maailman aikaan mun hiukset olivat takaa superlyhyet ja sivuilta vähän pidemmät, tavallaan polkka. Väri vaihteli punaisesta violettiin ja mustaan, vietinpä hetken myös blondina.

Noh, kasvatusvaihe oli vähän tuskallinen, mutta tavallaan se tapahtui kuin itsestään. Lopetin vain kampaajalla käymisen. Tadaa, useamman vuoden jälkeen hiukset olivat pitkät. Alaselkään asti-pitkät.

Ja ai että mä kiinnyin niihin hiuksiin. Vaikka olihan ne tylsät, enkä mä osannut tehdä niille mitään. Mun hiuslaatukaan ei luonnostaan ole mitenkään kiva, paksu, asettuva. Se vaan on, hento ja tylsä. Harmaa.
Varmaan viimeisen vuoden olen koittanut joka kampaajakäynnillä uskaltaa leikkauttaa pituudesta reippaasti, mutta en mä ole uskaltanut. Ja mulla on ihana kampaaja, se ei ole koskaan usuttanut mua siihen suuntaan.

Kuluva vuosi on ollut teemaltaan oma hyvinvointini, niin vahvasti kuin olen suunnannutkin energiaani muiden hyvinvointiin! Mutta ilman, että itse voin hyvin, en mielestäni voi uskottavasti ohjata asiakkaitani voimaan paremmin.

Siispä olen käynyt hierojalla, jopa kahdesti! Edellisestä kerrasta kun oli aikaa sellaiset kymmenen vuotta.
Kävin myös sellaisessa alipainehoidossa vilkastuttamassa verenkiertoani, koska istun niin paljon! Kyseinen hoito on muuten yksi maailman siisteimmistä jutuista ikinä, siitä ehkä lisää myöhemmin!
Olen nähnyt ystäviäni (edelleen liian vähän, mutta kuitenkin).
Löytänyt maailman ihanimman välipalan, Foodinin Raakasuklaa-Inkan. Tästä ihanuudesta kuva edellisessä postauksessa.
Olen käynyt salilla, mutta salikäyntejä enemmän kävelylenkeillä. Koska kehon- ja mielenhuolto.

Ihana kevätaurinko kutitteli jo nenänpäätä!

Lisäksi käyn säännöllisesti kampaajalla. Ja tällä kertaa mä uskalsin! Päädyin leikkauttamaan pituudesta pois ainakin 20 cm. Ja vitsit että tuntuu kevyeltä! Oudolta, mutta samaan aikaan mietin, miksi en tehnyt tätä jo aiemmin. Ja onhan nämä mun hiukset edelleen pitkät. Mutta ei enää alaselkä-pitkät. Olen mun uudesta tukkapituudesta ihan fiiliksissä!

Puhumattakaan siitä, että voin sanoa olevani 20 cm kevyempi. How cool is that?!

Kampaamokäynnin jälkeen!

Mikä asia tai teko on viimeksi saanut sulle hyvän fiiliksen? Onnistumisen ilo, ystävän tai puolison kiva viesti kesken päivän, hiustenleikkuu, kasvohoito – tämänkertainen kampaamoreissu oli hyvä muistutus itsellenikin, että hyvinvointi koostuu niin monesta muustakin asiasta, kuin syömisistä ja liikunnasta!

Muistahan siis sinäkin tukea hyvinvointiasi muillakin tavoilla, kuin pelkästään ruokailutottumuksilla, painonhallinnalla ja liikunnalla. Hemmottelu tarkoittaa meille kaikille varmasti vähän eri asioita, joten selvitä mikä hemmottelee sinua ja toteuta sellaisia hetkiä riittävän säännöllisesti.

Niillä on suuri merkitys siihen, että saa olonsa kohenemaan jopa kahdenkymmenen sentin verran.

Seuraavaksi lupaan kirjoittaa seuraavan osan Annan Eväisiin, eli vinkkejä parempaan ravitsemukseen. <3

Annalysointia

Pysähdytkö koskaan miettimään, että miksi? Miksi sinä, noh, mitään?

Aloitin viime viikolla Xamk:ssa verkkokurssin, jonka ensimmäiset videot olen saanut katsottua läpi ja sitä myöten aloin kyseenalaistamaan vähän kaikkea. Ups!
Ensinnäkin aihe on ääääärimmäisen mielenkiintoinen: ihmisen fysiologia. Ja samalla pelottava, koska oppimisprosessi on vielä niin kaukainen muisto, että hirvittää miten saan sisäistettyä niin paljon uutta, tärkeää tietoa.

Mutta se kyseenalaistaminen. Miksi opiskelin itseni ravintovalmentajaksi? Miksi aloin kirjoittamaan ajatuksiani julkisesti? Miksi käyn kuntosalilla? Miksi käyn kävelyllä, vaikka taivaalta sataisi pieniä mummoja? Miksi perustin perheen? Miksi käyn töissä? Miksi teen, mitä teen?

Et voine sinäkään kieltää, että välillä elämä tuntuu tarkoituksettomalta tai tylsän harmaalta. Päämäärättömältä. Tarpomiselta. Yksinäiseltä. Saman toistamiselta. Yllätyksettömältä.

Mutta eihän se elämä oikeasti ole sellaista. Elämä on monenkirjavaa! Tarkoituksenmukaista! Täynnä yllätyksiä, iloa, surua, naurua, itkua. Töitä, vapaa-aikaa, ystäviä, perhettä, läheisiä, sukulaisia. Elämä on myös mielekkäämpää, jos meillä on tavoitteita. Unelmia. Haaveita.

Se, että jaksan haaveilla, vaatii pään pysymistä kasassa. Kuormitun helposti kaiken puurtamisen alle, ellen muista pitää huolta omasta jaksamisestani. Olen löytänyt liikunnasta keinon hengähtää! Pitkillä kävelylenkeillä lempimusiikin soidessa kuulokkeissa, ajatukset jäsentyvät kuin itsestään omille paikoilleen. Ongelmiin löytyy ratkaisut, paha mieli muuttuu hyväksi, tai sitten vain luonto on niin kaunis, että lenkin jälkeen pursuan ideoita ja energiaa! Joskus taas yhdistän opiskelun ja lenkin, mikä fiilis ennen lenkkiä sitten onkaan.

Kuntosali ja lihaskuntoharjoittelu taas on totaalinen irrottautuminen arjesta. Pään tyhjennystä. Maastavetoa tai kyykkyä ei voi suorittaa mielestäni turvallisesti, jos päässä sinkoilee stressaavia ajatuksia. Siellä salilla ei keskittyminen saa herpaantua. Ihanaa vastapainoa ajatustyölle ja istumiselle!

Siihen päälle vielä hyvä, ravitseva ruoka, sekä riittävä lepo, niin elämän osa-alueet ovat melkoisen hyvin tasapainossa.

Löysin maailman parhaan välipalan, Foodinin Raakasuklaa-inkan! <3

Näillä eväillä toteutan taas yhtä tavoitettani. Haluan ymmärtää ihmistä paremmin auttaakseni enemmän. Lyhyen ravintovalmennusurani aikana olen oppinut ainakin sen, että ravintovalmennus ei todellakaan ole pelkästään ruokaohjelman suunnittelemista ja antamista, tai sen noudattamisen seuraamista. Ei.

Ravintovalmennus on elämäntapavalmennusta. Ainakin mun ihanien asiakkaideni kohdalla! Matkan varrelle on toki mahtunut ravintoasioita paljonkin, mutta niiden uusien syömistottumusten istuttaminen sinne jokaisen arkeen onkin jo ihan toinen juttu! Tehdään pieniä tehtäviä, jotka ohjaavat ajatuksia sinne omaan arkeen, ajankäyttöön, syömiskäyttäytymiseen ja sitä kautta vaikutetaan koko kuvaan.

Teen töitä upeiden naisten kanssa, joiden kanssa olen saanut jakaa elämän iloja ja suruja, arkea ja juhlaa. Teen tätä teille. Ja sitä kautta itselleni. Kiitos että olen saanut olla mukana!

Minä siis tiedän miksi. Tiedätkö sinä?

Paluu tulevaisuuteen

Kuinka moni muistaa kyseisen leffatrilogian ensimmäisen osan ulkoa? Martyn ja hullun proffan, tai siis Docin. Lempparileffoja lapsuudesta, kertonee jotain myös allekirjoittaneen vitsihuumorin tasosta. Lähellä nollaa ja välillä sen alapuolella. Yhtymäkohta löytyy myös kulttuurisesti ja historiallisesti merkittävästä teoksesta, joka on jättänyt lähtemättömän jälkensä elokuvahistoriaan. Myös minulla on vakaa aikomus tehdä merkittäviä tekoja, tosin ei lähtökohtaisesti elokuvamaailmaan, vaan ihmisten elämään.

Otsikoksi tosin olisi kelvannut myös joku kliseinen ”katsaus viime vuoteen” tai ”mitä tuleva vuosi pitää sisällään”, mut ne ovat vähän tylsiä. Minähän en ole. Eivätkä ne olisi olleet riittävän kunnianhimoisia. Tai noh, suuruudenhulluja. Jos siis ET halua lukea mun menneestä vuodesta, saati tutustua tulevaisuudensuunnitelmiini, lopeta lukeminen. Nyt.

Vuosi 2018. Niin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas! Mä sain monen vuoden rämpimisen jälkeen oman elämäni taas omaan hallintaani. Opiskelin töiden ohella ravintovalmentajaksi. Selvisin pitkän parisuhteen isoimmasta muutoksesta ja oman ajan kutistumisesta minimiin. Stressitasot laskivat normaaliin. Palasin takaisin rakentamaan omaa tulevaisuutta. Ja ymmärsin mahdollisuuteni auttaa myös muita voimaan paremmin!

Ei niin kauan aikaa sitten tein vuosia rakastamaani työtä, johon alkoi kuitenkin tulla enemmän ja enemmän vääränlaista painetta, joka sairastutti mua sekä henkisesti, että fyysisesti. Viimeiset kaksi vuotta siinä työssä oireilin mitä ihmeellisimmillä tavoilla, lääkäritkään eivät keksineet oireilleni syytä. Jatkuvin oire oli ihottuma raajoissa, joihin ei löytynyt selitystä, mutta kymmeniä kortisonivoiteita kyllä. Ja yksi suun kautta ”nautittava” kortisonikuuri. Yksi lääkäri puhui jänisrutosta, toinen lupasi että ”et sä tuohon kuole”. Mutta epäilyksiä ja voiteita lukuun ottamatta, en saanut mitään konkreettista.

Kävin allergiakokeissa, joissa todettiin PPD (fenyylidiamiini) allergia, joten mustan väriaineen käytön (esim. hiusväri) jouduin lopettamaan. Olen allerginen myös formaldehydille, mutta en usko tuon enää haittaavan minua balsamoinnin yhteydessä. Kuten sanottu, jopa nollan alapuolella..
Mutta palatakseni asiaan, formaldehydiähän löytyy mm. tupakasta ja allergiani oli yksi vaikuttava tekijä siihen, että tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta täysin savutonta elämää. Hyvä minä!

Allergioiden ja iho-oireiden lisäksi en saanut oikein nukuttua öisin jatkuvan sydämentykytyksen ja ihmeellisten muljahteluiden takia. Olin niin väsynyt! Lomat menivät ulkomailla, yleensä rantalomakohteissa, joissa jäin monesti hotellihuoneeseen, koska en saanut kunnolla henkeä. Ahdisti, oksetti, oli flunssainen olo, tai tuntui vain että kuolen, jos liikahdan. Perhelomaa parhaimmillaan.

Kukaan lääkäreistä ei missään kohtaa kysynyt, että millainen elämäntilanne tai työtilanne mulla on. Kukaan ei edes ajatellut, että oireet voisivat johtua stressistä! Päädyin tähän ihan itse. Miksi? Koska oireet loppuivat, kun päätin työelämässä siirtyä eteenpäin. Lopetin. Mä olin niin väsynyt. Loppu.
Niin uupunut ja riutunut ihmisraunio, että vasta nyt lähes kahden vuoden jälkeen mä jaksan katsoa tätä taaksepäin.

Pisteenä i:n päälle, siellä sohvan pohjalla, sain viimeisen oireen, epäilty PPP. Krooninen ihosairaus. Kämmenen pohjat ja sormien sivut olivat täynnä pienen pieniä, kutisevan kivuliaita vesirakkuloita, jotka puhjetessaan rikkoivat ihon laajalta alueelta. Sen kolme viikkoa, ennen uuden työn aloittamista, käytin puuvillakäsineitä ja kortisonivoiteita, säälien itseäni etten ollut tajunnut irrottautua aiemmin.

Mutta. Olen päässyt eteenpäin. Ja paljon! Enkä ilman sitäkään kokemusta olisi tässä, entistä vahvempana mutta niin paljon herkemmin itseäni kuuntelevana.
Olen kiitollinen, että löysin itsestäni voimia irtautua vahingollisesta elämäntilanteesta ja sain tilaisuuden työskennellä rakastamallani alalla, rakentaen samalla itseäni uudestaan.
Tuomas Helkala Muutos – valmennuksesta kertoi eräässä podcastissa yhtälöstä T + R = L. Toimenpide + reaktio = lopputulos. Ja mä aloin elämään niin, että jos mitään ei muuta, mikään ei muutu.

Uusiksi meni työ.
Vaihdoin kosmetiikkani luonnonkosmetiikkaan.
Opettelin uudestaan nukkumaan.
Sain apua rakentaakseni hyvinvointiani tukevan ruokavalion.
Löysin liikunnan ilon!
Päätimme avopuolisoni kanssa yhdistää kahdeksan yhteisen vuoden kunniaksi myös osoitteen.
Luin itseni ravintovalmentajaksi.
Muistin taas miten olla minä.

Vuosi 2019. Jaa-a, saapa nähdä!
Ensi viikolla aloitan verkko-opinnot Xamk:ssa ja opiskelen seuraavat puoli vuotta elämäntapamuutosta. Saan lisää välineitä auttaakseni myös muita voimaan paremmin! Mä näen oman tulevaisuuteni hyvinvoivempana kuin koskaan! Enkä malta odottaa pääseväni auttamaan myös sinua.


Annan eväät, sanotaan vaikka että osa 1

    

Syötkö sä riittävästi? Syötkö itsesi kylläiseksi, vai syötkö sen mukaan, millaisen määrän kuvittelet olevan sinulle riittävä? Kuka määrittelee annoskokosi?

Tammikuu on taas täyttänyt ainakin mun sosiaalisen median fiidit kaikenlaisilla tarjouksilla paremmasta elämästä, joista suurin osa liittyy laihduttamiseen tai kuntoiluun. On mukana onneksi muutama hyvinvoinnin näkökulmastakin aihetta lähestyvä palveluntarjoaja, mutta eniten ääneen pääsevät nopeita tuloksia lupaavat vaihtoehdot.

Ollaan ilman tätä- dieetti, tai hikijumppaa kaksi yhden hinnalla – houkuttelevaa, vai? Ja ne, jotka ovat jo kokeilleet kaikkea, tarttuvat taas uuteen tarjoukseen päätyen luultavimmin vain sättimään itseään taas yhdestä epäonnistumisesta. Miksi nopeat, tai jotakin poissulkevat vaihtoehdot sitten epäonnistuvat niin usein?

Jos sä aloitat dieetin, jossa sun pitäisi vaikkapa punnita joka ikinen suupala, kuinka pitkään uskoisit voivasi noudattaa sitä? Tai kuinka pitkään uskoisit voivasi elää niin, että kaikki herkut olisi kielletty? Kaalikeittodieetin ainakin luulisi päättyvän viimeistään kanssaeläjien painostuksesta. Jos jokin on kielletty, sitä ajattelee todennäköisesti enemmän, jolloin kieltäytyminen ei edesauta pysyvien muutosten tekemistä. Pysyvät muutokset ovat, noh, pysyviä muutoksia.

Mä uskon pitkäjänteisyyteen. Pieniin muutoksiin. Sellaisiin muutoksiin, joita voi toteuttaa koko loppuelämän. Ei dieettejä, ei kuureja, ei nälkää, ei kituuttamista. Hyvää oloa, hyvää ruokaa, hyvää juomaa, onnistumisia, etenemistä, terveyttä – täysipainoista elämää!

Lueskelen vapaa-ajallani (aina kun ehdin) ruokaan, syömiseen, hyvinvointiin ja painonhallintaan liittyvää kirjallisuutta ja viimeisin kirja oli Patrik Borgin Löydä tie keveään oloon. Patrik kirjoittaa kirjassaan, että siinä missä moni sanoo kehittymisen tapahtuvan epämukavuusalueella, hän uskoo elämäntapamuutoksen onnistuvan parhaiten, kun muutokset pystytään tekemään poistumatta omalta mukavuusalueeltaan (ei ihan sanasta sanaan näin, mutta you get the idea?). Allekirjoitan! Miksi tehdä muutoksia, joita ei voi noudattaa loppuelämää?

Me kannamme hurjan paljon syömiseen liittyvää painolastia, joka saa meidät suhtautumaan syömiseemme epäterveellä tavalla. Varsinkin meidän naisten on yllättävän usein vaikeaa saada edes riittävästi energiaa päivittäisestä ruuasta! Törmään hyvin usein siihen, että kuvitellaan syövänsä terveellisesti, vaikka määrät ovat ihan hirmuisen pieniä. Taustalta löytyy usein mediasta, ystäviltä, vanhemmilta tai muualta – ulkopuolelta – saatu viesti siitä, mikä määrä olisi SINULLE riittävä. On unohdettu kuinka hyviä me olemme oikeasti itse määrittelemään tarvitsemamme ruuan määrä.

Joten syö. Riittävän usein ja riittäviä määriä. Kuulostele, oletko jo täynnä (ja kyllä, se on ihan ok jättää ruokaa lautaselle, miten ihmeessä voimme joka ruokailulla tietää ottaa ruokaa ”sopivasti”?), vai tarvitsetko vielä jotakin lisää. Kun opit kuuntelemaan itseäsi, keho kertoo kyllä.

Kuka määrittelee annoskokosi?

Sinä.

Vaivaton mutta vaivattu

Lopussa ihan helvetin hyvä leipäohje, mutta sitä ennen vähän vakavampaa asiaa.

”Tottakai voin. Istu vain. Ei sun tarvitse. Mä jaksan kyllä.”

Kiltti, avulias, helppo = huomaamaton. Minä. Vaivaton. Ihminen, jolle on helppo uskoa omat salaisuudet, huolet ja murheet.

Vahva. Toimelias. Ihailtu. Aikaansaava. Osaaja. Tekijä!

Mutta sisältä yksinäinen, särkynyt, vaivattu.

Olin varmaankin 6-7 vuotias, olimme kylässä setäni luona. Suvullamme oli hyvin tiiviit välit ja vierailu oli yksi monista jo varmasti silläkin viikolla. Joku laittoi lastenhuoneen oven kiinni niin, että mun pikkusormi jäi oven väliin saranapuolella (oven kiinni laittaja ei sitä huomannut) ja mä en KEHDANNUT sanoa, että sattuu.

Huolehdin omaa kipuani enemmän siitä, miltä sukulaisestani olisi tuntunut, jos hän olisi huomannut satuttaneensa lasta.

Se järjetön empatia kostautui myöhempinä vuosina uupumuksena muiden tunteisiin. Muistan tehneeni tietoisen valinnan ja lopetin välittämästä, koska se oli jo ylivoimaista. Niistä tunteettomista vuosista en muista juuri mitään, turta mieleni piti ulkomaailman minusta erossa. Silti hoidin työni ja perheeni ilman, että tuo aivomyrsky näkyi päällepäin. En halunnut olla vaivaksi. Mä selviäisin kyllä, koska aina ennenkin olin.

Koska elämällä on taipumus muuttaa suuntaa meistä riippumattomistakin syistä, löysin itseni tilanteesta, jossa vuosia sisälle kertyneet tunteet purkautuivat ulos. Ne oivallukset silloin johtivat 10 vuoden liittoni päättymiseen, kaiken tutun ja turvallisen menettämiseen ja hypyn täysin tuntemattomaan, mutta löysin taas oman ääneni ja aloin rakentamaan minua uudestaan.

Se hyppy tuntuu edelleen! Hetkittäin ihailen omaa rohkeuttani, mutta välillä pohdin myös sen negatiivisia seurauksia. Parasta ja pahinta, mitä olen elämässäni tehnyt. Mihin se mut vei? Uskon olevani enemmän minä empaattisena ja välittävänä, tosin nykyään enemmän itseäni kuunnellen. Se matka vei minut lähemmäksi itseäni, teki elämästäni tasapainoisemman ja sai minut antamaan taas itsestäni muille.

Olen Vahva. Toimelias. Ihailtu. Aikaansaava. Osaaja. Tekijä!

En ole enää liian kiltti, enkä ollenkaan huomaamaton. Autan mielelläni muita, mutta muistan ottaa huomioon oman jaksamiseni. Osaan sanoa myös ei. Miellyttämisen tarve. Se ei elä minussa enää niin vahvasti.

Minua rakastetaan, vaikka en tekisi koko maailman asioita teille kaikille.

Vaivaton, vaivaamaton leipä
7dl luomulaatuisia jauhoja, vehnäjauhoa/kaurajauhoa/ohrajauhoja jne.
2tl suolaa
0,5tl kuivahiivaa
3,5dl kädenlämpöistä vettä

Illalla: Sekoita lasikulhossa kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puukauhalla taikina sekaisin. Peitä kulho tuorekelmulla ja kohota aamuun saakka huoneenlämmössä.

Aamulla: Laita kannellinen valurautapata uuniin ja uuni lämpenemään 225 asteeseen. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. Peitä pallo tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Ota pata uunista ja lisää pohjalle hiukan öljyä. Laita taikinapallo kuumaan pataan, ripottele halutessasi päälle suolaa/yrttejä/siemeniä, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.

Maailman parasta!

Hyvinvointi vs. pahoinvointi

Mitä sinulle kuuluu?

Milloin olet viimeksi saanut vastata tuohon kysymykseen? Ja milloin se on kysytty sinulta niin, että kysyjä on aidosti kiinnostunut SINUSTA. Ei siitä, millainen äiti / isä olet lapsellesi. Ei siitä, kuinka hyvin olet suoriutunut työtehtävistäsi. Ei siitä, millainen puoliso olet viime aikoina ollut. Vai oletko kenties vastannut kysymykseen vain rooliesi kautta?

Sinä. Mitä sinulle kuuluu?

Aloitin viikonloppuna ystävän suosituksesta Aki Hintsasta kertovan kirjan Voittamisen anatomia. Kirjassa pilkotaan menestyksen osa-alueita urheilun näkökulmasta, mutta opit soveltuvat sellaisenaan ihan jokaisen meistä elämään (suosittelen vahvasti lukemaan)! Kirjassa todetaan, että menestys on hyvinvoinnin sivutuote. Ja käännettynä toisinpäin, ilman hyvinvointia, menestyminen on lähes mahdotonta.

Mitä se oikeasti tarkoittaa?

Kirja muistutti minua kymmenen vuoden takaisesta hetkestä, jonka seurauksena olen tänään juuri tässä ja juuri tällaisena kuin olen. Minulta kysyttiin, mitä minulle kuuluu. Sillä nimenomaisella hetkellä ymmärsin, että en elä omaa elämääni. En elä unelmaani. Olin hukannut itseni. Se hetki laittoi alulle muutoksen, joka on tuonut minut tänään tähän. Muutos ei aina ole kivuton, mutta sen hetken vuoksi minulla on unelmia. Minulla on suunnitelmia. Minulla on ihana perhe. Hyviä muistoja. Rakkautta.

Voittamisen anatomia kertoo samoista asioista, mitä edellisellä koulutusviikonlopulla kävimme läpi Ravintovalmentaja-koulutuksessa. Hyvinvointiimme vaikuttaa terveys, henkinen hyvinvointi, ravinto, aktiivisuus, liikunta, sosiaaliset suhteet, uni, lepo ja palautuminen. Aihe on niin mielenkiintoinen, että aion (ravitsemus)psykologiaan tutustua syvemminkin!

Voitko sinä hyvin vai huonosti?

Nykypäivänä tuntuu, että meillä kaikilla on koko ajan kiire. Been there – done that! Vaikkapa tämän hetkinen elämäni. Mulla on päivätyö, josta pidän valtavasti! Työpäivä nielaisee isoimman osan päivästä. Opiskelu vie viikossa pari-kolme iltaa, lisäksi lähiopetuspäivät. Tytär harrastaa 4 iltana viikossa, joista meidän vastuulla on joka toinen viikko. Ravintovalmennettavia minulla on jo muutamia. Niihin liittyvät valmennussuunnitelmat sekä seurannat vievät viikonloppuina 6-8 tuntia. Toki käymme kaupassa ja hoidamme kotia, syömme, liikumme ja nukumme niin kuin muutkin. Voin siis sanoa, että kiirettä pitää!

Suorittaja-minäni aloittaa välillä aamuisin kuiskimaan, että tänään töiden jälkeen sitten heti salille, kauppaan, ruuanlaittoa, suursiivous, opiskele, valmenna, kuskaa, TEE!
Tunnistatko?

Meillä kaikilla on se sama 24 h vuorokaudessa käytettävänä. Itsetutkiskelun kautta olen opetellut priorisoimaan to do – listan osiin ja varaamaan aikaa sovituille tehtäville. Perustana sille toimii hyvinvointini! Nykyään en tingi yöunistani. Tiedän, mikä määrä levähdyttävää unta on minulle hyvä määrä. Jo sillä on suuri vaikutus jaksamiseeni, sekä päivittäisten tehtävieni suorittamisen laatuun. Tiedän myös, milloin salitreeni on syytä vaihtaa rauhalliseen kävelylenkkiin tai vaikka saunomiseen. Yritän malttaa asettaa opiskelun myötä heränneelle tiedonjanolleni aikarajoitteita. Sekä positiivisestä että negatiivisesta kuormittumisesta pitää palautua!

Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt vuonna 1948 terveyden ”täydelliseksi fyysisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi”. Miten sinä huolehdit hyvinvoinnistasi?

Ravintovalmentaja-koulutus on yksi välietappi unelmilleni. Muistan olla onnellinen myös nykyhetkessä, matkalla kohti muita tavoitteitani. Kaikki tämä seurausta niinkin yksinkertaisesta kysymyksestä, kuin mitä sinulle kuuluu.

Uskallatko sinä vastata?

Virkistävä smoothie

Tuoretta ananasta
Tuoretta minttua
Appelsiinin mehua (purista tai purkista)
Chian siemeniä
Kookosvettä tai vettä

Surauta tehosekoittimessa sekaisin ja nauti!

Vaakakammo

Vaakakammo

You know what I mean, right?
Tänään käyn puntarissa, koska pakko. Tai ei sittenkään, kun eilen oli se kakkubuffet / viinilasillinen (pullo) / tai jospa ensin laihdutan vähän (viikon / kuukauden) / ensi maanantaina sitten. En. Käyn.
Kuka tunnustaa välttelevänsä tuota helvetin esiastetta? Sitä mustan aukon suuta, jonne pelkää putoavansa heti puntarille astumisen jälkeen?

Mä herään joskus siihen, että olen pyörinyt painajaisissa koko aamuyön peläten lihoneeni. Se johtaa siihen, että ensimmäiset heränneiden aivojeni ajatukset siirtyvät punnitsemiseen ja painoon. Ihana tapa aloittaa päivä. ”Käyn, että tiedän sitten heti paljonko olen lihonut! Eeeeen sittenkään, tuli vähän varoittamatta, syön kevyemmin pari päivää ja käyn vasta sitten.”
Ja sitten niskasta kiinni ja itseinhon vallassa puntaroimaan. Wtf?!? Vaaka näyttää -400g edelliseen mittaukseen verrattuna?

Ensinnäkään puntari ei edelleenkään kerro koko totuutta. Paino vaihtelee paljonkin riippuen niin monesta tekijästä. Kuukautiskierto. Punttitreeni. Hiilihydraatit. Yksi gramma glykogeeniä (=hiilihydraatin varastomuoto) sitoo itseensä 3-4g nestettä! Got it? Puntari ei ole se luotettavin mittari kehon koostumuksen seuraamisessa.

Jos kuitenkin olet muutosten alussa ja tavoitteenasi on pudottaa painoa, ota selville lähtöpainosi. Olet ehkä vältellyt puntaria pitkänkin aikaa, kuten minäkin joskus?

Olin seurustellut parikymppisenä jo muutaman vuoden ja tiesin kyllä lihoneeni, mutta en halunnut tietää kuinka paljon. Tästä syystä välttelin puntaria, kunnes erään kerran oli lääkärintarkistuksen vuoksi pakko nousta vaa’alle. Mä muistan vieläkin sen tunteen, kun vaaka näytti 83kg. Edellisen kerran puntari oli ollut 60kg:n paikkeilla. Se oli ensimmäinen neuvolakäynti, joten suuriin muutoksiin ei ollut mahdollisuuksia juuri sillä hetkellä. 9kk päästä lähdin synnyttämään 87kg:n painoisena. Positiivista oli siis hyvin maltillinen painonnousu raskauden aikana. Laitokselta kotiuduttuani painoin enää 74kg. Vuoden päästä painoin 65kg. Siinä se paino on pysytellytkin yhtä ajanjaksoa lukuun ottamatta, silloin mentiin paljon alaspäin. Siitä ehkä lisää myöhemmin.

Mutta sinä, uskaltaudu puntarille ja sen jälkeen ota esiin mittanauha. Ota mitat vyötäröstäsi (itse otan mitat vyötärön kapeimmasta kohdasta sekä navan kohdalta), lantiolta ja vaikka reiden ympärysmitta myös, ja kirjaa ne ylös päivämäärineen. Usko pois, et muista kaikkia näitä lukuja ilman muistiinpanoja! Ota myös itsestäsi ”ennen” kuvat, niitä on kiva katsella myöhemmin, muutoksen jälkipuolella. Mitoista ja kuvista näet matkasi varrella todisteet edistymisestäsi.

Se millä mä sain painon tippumaan, oli syöminen. Kuten kirjoitin jo blogitekstissäni ”Synninpäästö syömisestä”, säännöllinen ateriarytmi on kaiken a ja o. Aloin syömään hallitakseni aamupahoinvointia! Ja päiväpahoinvointia. Ja iltapahoinvointia! Ja sitten aloinkin voimaan hyvin, kun söin! Söin kevyesti, keho ohjasi valintojani huolellisesti! Ei maistunut rasvaiset tai kovin suolaiset ruoat, vaan salaatit, jogurtit, juurekset jne. Ja Mynthonit. Niitä olisin voinut syödä loputtomiin! 😊

Vaikka vaaka ei kerro meille koko totuutta, pidä se mukana matkallasi. Pistäydy siinä vaikka kerran kahdessa viikossa. Vaakaa enemmän seuraa yleistä olotilaa, vaatteiden istuvuutta, peilikuvaa, mittoja.

 

Vasikkaburger

Bataatti

125g burgerpihvi vasikan lihasta (kaupan pakastealtaasta)

Salaattia, tomaattia

Leikkaa bataatista ”renkaita” ja voitele ne pienellä määrällä oliivi- tai rypsiöljyä. Päälle suolaa, pippuria ja tuoreita yrttejä silputtuna (esim. basilikaa, salviaa, timjamia). Voit myös tehdä bataattitikkuja kaveriksi!

Kypsennä bataattirenkaat (ja -tikut) ja burgerpihvi uunissa 200C:ssa kunnes ovat kypsiä. Kasaa burgeri ja nauti!

Uskalla nauttia ruoastasi. Ehkä vaa’astasikin tulee sinulle vihollisen sijasta ystävä?

 

Synninpäästö syömisestä

Synninpäästö syömisestä.

Mikä on lempiruokasi? Muistatko ala-asteen ystäväkirjat, josta tuo kysymys löytyi muiden lempiasioiden joukosta? Muistatko, mitä vastasit? Mikä se on tänään?

Kaikkihan tietävät, että syöminen pitää meidät toimintakykyisinä. Antaa energiaa elimistölle toimia, kuten sen kuuluu. Pitää meidät terveinä. Antaa mielihyvää, kun syömme jotain erityisen hyvää! Mansikat kesällä! Suklaalevy pimeänä syysiltana! Lapseni valmistama makaronilaatikko! Tunnelmallisen ravintolan loihtima annos, joka hivelee muitakin aisteja! Yhtä juhlaa! Mutta millä mallilla on meidän arkiruokailumme? Se kaiken pyörittävä päivittäinen leipämme? Se syöminen, joka saa meidät voimaan joko hyvin, tai huonosti.

Aamupala.

Miten aloitat aamusi? Juotko lasillisen sitruunavettä ja huuhtelet näläntunteen rasvakahvilla? Suositko aamupuuroa vai oletko ennemmin ”en ehdi syömään aamuisin mitään”- tyyppi? Jaksatko tehdä smoothien vai menetkö leipälinjalla? Teetkö lapsille aamupalan, mutta siirrät oman syömisesi seuraavaan kertaan?

Lounas

Vai sittenkin myöhäinen aamupala? Vai söitkö aamupalan, ja pärjäät sillä iltaan saakka?

Välipala-Päivällinen-Iltapala

Syötkö kaiken kerralla? Vai jaksotatko ruokailusi terveellisemmin pitkin päivää?

Mieliteot

Se tunne, kun ruokakaupasta ei voi poistua ilman sipsipussia! Tai irtokarkkia, tai jäätelöä. Been there – done that! Kun piti ostaa jotakin terveellistä ja lähes yllättyy kotona omista valinnoistaan – jälleen kerran. Vedetään vähän mutkia suoraksi ”olet mitä syöt” – ajatuksesta ”suolisto on toiset aivosi”-faktaan. Uskoisitko, että se millä olet itseäsi ruokkinut, sanelee (kirjaimellisesti!) sen, mitä haluatkin suuhusi laittaa? Se, mitä syömme, ruokkii suolistomme mikrobistoa ja ylläpitää joko hyviä tai huonoja bakteerikantoja. Näin maallikon yleistyksellä. Hypätään loogisesti kissa/hiirileikkiin!

Toxoplasma gondii- parasiitti on kissan loinen. Se tarttuu moniin eri eläinlajeihin, myös ihmiseen. Mielenkiintoiseksi otuksen tekee se, että se pystyy muokkaamaan kohde-eläimen käyttäytymistä. Tartunnan saanut hiiri lakkaa pelkäämästä kissaa ja silloin siitä tulee varma saalis ja loinen pääsee sinne minne halusikin – kissan aivoihin. Erityistä on se, että tartunnan saaneet eläimet pelkäävät muita vihollisia, ainoastaan kissan pelko on kadonnut. Loisen ja kissan yhteistyö sujuu erinomaisesti.

Kursivoitu teksti lainattu täältä.

Asiapitoisempi artikkeli aiheesta: Yle uutiset.

Tämä tieto on herättänyt tutkijoissa ajatuksen siitä, että suolistossamme vallalla olevat bakteerit pystyisivät lähettämään aivoillemme signaalin esimerkiksi kovin sokeripitoisista syömisistä ja saisivat meidät haluamaan lähes pakottavasti vaikkapa irtokarkkeja. Joten tavallaan ei hätää, mehän pystymme vaikuttamaan mielihaluihimme ruokkimalla omia bakteerejamme paremmilla valinnoilla, ja vaikka vähän kerrallaan!

Mutta miten siis vapautua syömisen aiheuttamasta huonosta omasta tunnosta?

Ravintovalmentajakoulutuksessa kiinnitämme paljon huomiota ateriarytmiin ja syömisen säännöllisyyteen. Sen tueksi löytyy paljon sekä tutkittua tietoa, että käytännön kokemusta. Jokaiselle löytyy se itselle paras rytmi. Syö 3-4 h välein. Sillä tavoin pidät verensokerisi tasaisena. Seuraa oloasi ja vartalossasi mahdollisesti tapahtuvia muutoksia parin viikon aikana. Jos ei toimi, muuta jotain ja seuraa. Jos tarvitset isomman painonpudotuksen, käänny ammattilaisen puoleen tai tee suunnitelma. Mutta seuraa ja muokkaa tulosten mukaan! Ajan kanssa ja itsellesi armollisesti.

Säännöllinen ateriarytmi johtaa terveyden kannalta parempiin valintoihin. Ymmärrystä seuraa viisaampi valinta. Tehdäkseni viisaampia valintoja lupaan itselleni ottavani selvää, miten minä toimin! Ymmärtämällä miten toimin, ymmärrän miten voin parhaiten edesauttaa omaa hyvinvointiani syömällä hyvin – sekä arkena että juhlissa. Voin valita tekeväni parhaani.

Terve mieli terveessä kehossa, muista siis myös nauttia valinnoistasi!

Aamupala

Iso mukillinen vettä ja 1 kuppi kahvia

1 dl tattaripuuroa (kuivapaino)

2 tl oliiviöljyä ja 1 tl pellavasiemenrouhetta sekoitettuna puuroon

Mansikoita ja mustikoita

3 kananmunan valkuaista

Lounas

Lohikeittoa (tehty kaurakermaan)

2 viipaletta ruisleipää juustolla

Omena

Ruokajuomana vesi

Välipala

Soijajogurttia, banaania ja ½ avokado blenderissä smoothieksi

1 kuppi kahvia, rivi Fazerin pähkinäsuklaata

Päivällinen

Jauhelihamureketta ja bataattia

Salaattia, kastikkeena oliiviöljy

Ruokajuomana vesi

Iltapala

Soijajogurttia, kymmenkunta pähkinää ja mustikoita

Valitse viisaasti mitä syöt. Valitse vapaus!