Mitä sinä odotat, oikeasti?

Mitä sinä odotat, oikeasti?

Edellisessä tekstissä lupasin pureutua ravitsemuskiinnostukseni taustoihin, mutta ajankohtaan sopinee paremmin alla oleva pohdinta.

Näin yksi päivä Kodin Kuvalehden mainoksen, joka kolahti ihan kunnolla. Se jotenkin onnistui kiteyttämään nykyihmisen ajattelumallin vahingollisuuden.

Odottaminen.

Mainoksessa odotettiin viikonloppua, odotettiin sopivan kumppanin löytymistä ja niin edelleen, odotettiin elämää tapahtuvaksi. 

Se sai mut pohtimaan omaa tapaani elää. Elänkö sitten kun, mutta kun vai tässä ja nyt.
Okei, mä suunnittelen paljon tulevaa ja sitä kautta ajatukseni ovat sitten kun-ajatuksia. Ja koska elän siellä tulevassa, toimin useinkin mutta kun-pohjalta. Aika huono?

Lähdettiin elämään tässä ja nyt ja se kannatti – tällä kuvalla meidät upgreidattiin Hartwall Arenalla VIP-aitioon. Onnistunut datenight!

Väännetään vähän rautalangasta. Ei sua varten, vaan ehkä enemmän mua varten.
Mä täytän viikon päästä 40. Ja olen AINAKIN viimeiset 3 vuotta ajatellut, että ”sitten kun täytän 40 vuotta, haluan olla elämäni parhaassa fyysisessä kunnossa.” Noh, vuoden päivät treenasin aika hullun lailla ja olinkin kovassa fyysisessä kunnossa. Rasvaprosentti 17. Lihasmassaa 32kg. Ei huono.

Mutta se oli liikaa kaiken muun kanssa, ja treenaaminen oli pakko laittaa hetkeksi kokonaan tauolle. Ajatus siitä, että haluan olla hyvässä kunnossa, ei kuitenkaan ole minnekään hävinnyt, mutta ruuhkavuosien ottaessa minua enemmän haltuun, olen sortunut paljon mutta kun– ajatteluun. Mutta kun mun pitää tänään opiskella. Mutta kun mun pitää tänään toimia treenikuskina. Käydä kampaajalla, kaupassa, laittaa ruokaa, käydä töissä, valmentaa.. Ja sieltä on helppo paeta taas sitten kun – kiertoon.

Kognitiivinen käyttäytymiskolmio. Piirsin ihan itse.

ELÄMÄ EI ODOTA! Alussa mainittu mainos havahdutti läsnäolon, sekä tässä ja nyt-ajatusmaailman tärkeyteen. Minä ja me, ja kaikki se mitä kutsumme elämäksi kun tapahtuu – ei sitten kun, vaan tässä ja nyt.

Yllä kuvattu kaavio on kognitiivinen käyttäytymiskolmio. Se kertoo siitä, kuinka kaikki lähtee ajatuksesta. Me voimme ajatella vain yhtä ajatusta kerrallaan ja se, millaisen tunteen se ajatus herättää, riippuu siitä onko ajatuksemme positiivinen vai negatiivinen.

Ajatuksemme luoma tunne saa aikaan toiminnan, joka pohjautuu tunteeseen, joka on saanut alkunsa ajatuksesta. Ajattelemme 12 000 – 60 000 ajatusta päivittäin ja jopa 95% noista ajatuksistamme on kierrätettyjä! Ajattelemme siis sitä samaa saatanan kauppalistaa, tai “mitä tänään syötäisiin” joka päivä. Suurimman osan aikaa.

Noista kierrätetyistä ajatuksia jopa 80% on negatiivisia. Miksi tämän pandemian piti tapahtua juuri nyt? Ei päästä Milanoon, Tallinaan tai MIHINKÄÄN!  Sairastuuko joku läheiseni? Vellotaan syvällä kysymyksessä miksi. Vallitseva tunne saa meidät toimimaan ja toimimme tuon tunteen pohjalta. Minkähänlaista toimintaa nuo edellä mainitut ajatukset saavat aikaan? Vai saavatko ne meidät lamaantumaan, odottamaan, jos huomenna kaikki olisi toisin. Sitten kun.

Tulppaanit on mun lempikukkia. Liittyen ei oikeastaan mihinkään.

Mitäpä jos ajattelisimme, että vitsi miten paljon aikaa nyt vapautui! Mulla on vihdoinkin aikaa käydä varastohuone läpi! Treenikuskaamisen sijasta voidaan ottaa se Kimble-matsi perheen kesken! Mietitään siis miten, eikä miksi. Millaisia tunteita ja sitä kautta toimintoja tämä lähestymistapa voisi herättää?

Ympäröivästä ahdistavasta tilanteesta huolimatta, pidetään yllä positiivista elämänasennetta. Tuetaan toisiamme ja ollaan läsnä tässä ja nyt.

Rakkaudella,
Anna

Mitä ravintovalmentaminen on

Kahvikupin ääressä nimet jo paperissa. Ja sitten pamahtaa se kysymys: ”mitä sä oikein niinku sitten teet?”
Vaikka luulisi, että sillä henkilöllä on ollut selkeä visio työstäni jo ottaessaan muhun yhteyttä. Koska tässä me olemme, ravintovalmentaja ja asiakas, valmiina aloittamaan.

Ja sitten, vähän varoen tiedustellaan, että mitäs mitäs.

Kerron esimerkin.

Asiakkaakseni hakeutuva on kamppailut esimerkiksi painonsa kanssa jo pitkään ja ottaa yhteyttä ravintoasioiden ammattilaiseen saadakseen viimein käyttöönsä keinot kääntää kamppailu voitoksi. Ja kyllä, meidät ravintovalmentajat asetetaan samalle viivalle urheilupuolen valmentajien kanssa niin, että ”sieltä sitten saa sen valmiin ohjelman, jonka mukaan syömällä laihdun haluamani aikataulun mukaisesti ja elän tyytyväisenä sekä tavoitepainossani loppuelämäni”.

Ajatellaan, että ratkaisu on se, että maksaa jollekin paperista, jonne on kirjoitettu tarkat elämänohjeet seurattavaksi kirjaimellisesti loppuelämän ajan. Seuraava askel on kertoa mulle, kuinka on kokeillut jo KAIKKI keinot ja tietää kyllä mistä on aiemmin kiikastanut, että sillä lailla ei oikeastaan ole edes tarvetta käydä läpi Olet mitä syöt- tyyliin jääkaapin, saati ruokavalion sisältöä.

“Ajatellaan, että ratkaisu on se, että maksaa jollekin paperista, jonne on kirjoitettu tarkat elämänohjeet seurattavaksi kirjaimellisesti loppuelämän ajan.

Ja koska kuitenkin käydään läpi, niin ”tämä ei ollut ihan normaali viikko, kun oli sitä ja tätä ja tuota kissanristiäistä”. ”Enkä mä en voi jättää pois ruokavaliosta suklaata, sipsejä, nakkeja, saunaolutta enkä juustokakkua, koska mulle ei vaan toimi se että mä kiellän itseltäni jotain”.
Lisäksi ”mulla on kuukauden päästä nuo juhlat, joihin pitäisi se 20kg tiputtaa. Viisi vuotta sitten onnistui, kun vaan olin syömättä, tippui 17kg kuukaudessa, niin kyllähän tuokin onnistuu.”

Ai, tuli korkoineen takaisin?

Niinpä.

Muista pyytää apua, kun sitä tarvitset.

Ehkä siellä oli taustalla salainen toive muutoksesta, opettajasta, kanssakulkijasta, kun sinä otit yhteyttä minuun.

Ennen kuin ehdin edes aloittamaan, ollaan tilanteessa, jossa asiakas tietää kyllä.
Suomalaista perua lienee, tätä pohdinkin jo aiemmassa kirjoituksessani.
Mutta sitten käydään läpi, että ehkä tässä kuitenkin ollaan syystä. Ehkä siellä oli taustalla salainen toive muutoksesta, opettajasta, kanssakulkijasta, kun sinä otit yhteyttä minuun.
Eikä tässä kielletä, ennemmin vähän vaihdetaan tarvittaessa. Ja hyvä että tiedät, nyt on aika laittaa tieto toiminnan tasolle. Sisällytetään ravitsemukseen suklaata, sipsejä, nakkeja, saunaolutta tai juustokakkua, mutta luodaan myös hyvä pohja sille, että nuo eivät häiritse tavoitteeseesi pääsyä.

Ja asetetaan REALISTISET tavoitteet. Säädetään niitä matkan varrella. Koska sitä ravintovalmentaminen on. Matka. Se on ihmisen mittainen matka epäedullisista ruokailutottumuksista siihen pisteeseen, että sinä tiedät mikä kehollesi sopii ja mikä ei. Oli tavoitteesi sitten urheilussa, painonhallinnassa, energiatasoissa tai hyvän olon löytämisessä ja ylläpitämisessä.

Tiedätkö, mitä kehosi kaipaa?

“Ravintovalmentaminen on ihmisen mittainen matka epäedullisista ruokailutottumuksista siihen pisteeseen, että SINÄ tiedät mikä kehollesi sopii ja mikä ei.” – Annan Eväät

Saamme ravinnostamme rakennuspalikoita, joita kehomme hyödyntää uskomattoman monimutkaisiin (meille itsestään selviin) prosesseihinsa. Sillä on hirmuisesti väliä, mitä syömme. Aikana, jota leimaavat elintapasairaudet, lihavuus, stressi ja niin moni muu meihin negatiivisesti vaikuttava asia, on äärimmäisen tärkeää hoitaa itseämme ravitsemalla kehoamme paremmin. Syömiseen ja ravitsemukseen panostaminen voi vapauttaa paljon myös henkistä pääomaa, kun opetellaan pois negatiivisista ajatuksista, sekä vanhoista tavoista ja uskomuksista syömiseen liittyen.

Valmennus suunnitellaan aina yksilöllisesti ja sen teemoja voisi olla vaikkapa:

  • Oikeanlaisen ravitsemuksen löytäminen on avain painonhallintaan
  • Uudet tavat ja ulos vanhoista uskomuksista
  • Lisäenergiaa kisakauteen
  • Löydetään ravitsemuksen merkitys kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille
  • Opetellaan pois negatiivisista ajatuksista syömiseen liittyen
  • Lihasmassan lisääminen oikeanlaisella ravinnolla
  • Kartoitetaan terveyteen vaikuttavat ruoka-aineet nykyisestä ruokavaliosta ja tehdään suunnitelma, miten saadaan vaihdettua ongelmia aiheuttavat ruoka-aineet terveellisempiin ja millä aikataululla
  • Opetellaan loppuelämään kantavat, terveelliset elämäntavat tavoitteen mukaisesti.

Valmennuksen teema toteutuu siis ihmisen mukaan, sen mukaan mitä sinä tarvitset ja haluat.

Suunnittelu ja toteutus.

Mitä ravintovalmentaminen on käytännössä asiakkailleni? Se on:

  • Keskustelua
  • Tiedon omaksumista
  • Uusien tapojen juurruttamista
  • Opettelua
  • Takapakkeja
  • Toistoa
  • Edistymistä
  • Tehtäviä, joiden tarkoitus on kiinnittää huomiota omiin tapoihin ja toimintamalleihin

Ravintovalmentaminen on taustalla tapahtuvaa paperityötä. Se on kuuntelemista, havainnointia, huomioon ottamista, suunnittelua, analysointia, tiedonhankintaa, tiedon hyödyntämistä, läsnäoloa ja sanoinko jo; kuuntelemista. Asiakkaalle ravintovalmentaja on tukihenkilö, kädestä kiinnipitäjä.
Se, joka luotsaa kohti kokonaisvaltaista elämäntapamuutosta.

“Ravintovalmentaja on sekä suodatin, että toimeenpaneva voima olemassa olevan tiedon ja toteuttamisen käytännössä välillä.”

Valmennuksen jälkeen olet oman elämäsi asiantuntija myös ravitsemuksesi suhteen. Aikamoista!

Mikä sitten sai minut kiinnostumaan ravitsemuksesta? Siitä lisää seuraavalla kerralla.    

Löydät nyt sivustoltani myös reseptejä, nappaa sieltä talteen vaikka tämän herkullisen banaanileivän resepti.

Mausteinen banaanileipä vaikka kahvipöytään tukemaan terveellisiä elämäntapoja.

Vuosikymmenten lapsi

Minä siis. Tosin olen ehtinyt kasvaa jo ulkoisesti aikuiseksi, mieleltäni olen toki
(omaksi onnekseni ja muiden myötähäpeäksi) edelleen ei-niin-aikuinen.

Alkanut vuosikymmen on jo viides allekirjoittaneelle, ajatuksena tämä on jotenkin ihan absurdi! Mutta toisaalta, mä pääsen myös juhlistamaan tänä vuonna naisellisen pyöreitä vuosia. Ei paha.

Viimeisiä hetkiä “kolmekymppisenä”. Kuulemma näin läheltä otetut naamakuvat on jo tosi noloja. Onneksi on teini talossa, niin pysyn kärryillä!

Olen myös ehtinyt jo muutamassa päivässä kyllästymään siihen hypetykseen, millä kaikilla tavoin pitäisi itseään kehittää uudella vuosikymmenellä.
Ikään kuin hokemalla halut muuttuisivat teoiksi ja toiveet tosiksi.  Tai vielä ennemmin, ikään kuin koko maailma taas haluaisi muistuttaa, kuinka huono sinä olet, ellet ole jo ehtinyt kirjaamaan itseäsi elämänhallintakurssille, ellet ole ilmoittautunut ”tammikuussa en juo tai syö sitä tai tätä”- buumiin tai ainakaan ellet ole astunut viikossa jo kahtakymmentä kertaa liikuntapaikkaan sisälle.

Paskat. Mikään ei muutu, jos mitään ei muuta. Ja kun sinä olet mukavuudenhaluinen, niin kuin minäkin ja kuten ainakin miljardi muuta, siksi se muutos ei itsestään tapahdu tälläkään vuosikymmenellä. Tai seuraavallakaan. Muutokseen täytyy sisällyttää omaa arvomaailmaa. Siksi ulkoisesta paineesta muutoksen tielle lähteminen ei vain kanna pitkälle, sitä muutosta kun pitää itse haluta. Piste.

Ja joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Milleniaalit voi kaivella googlesta sanonnan alkuperää. Tarvinnee ehkä itsekin. Mutta muistelen silti vähän mennyttä.

2019 oli aikamoisten harppausten vuosi. Edellisinä vuosina tuli tavallaan siivottua elämästään turhaa roinaa niin töissä kuin kotiasioissakin. ”Siivous” huipentui asumismuotomme epätasapainon haltuunottoon ja vaakakupin kallistumiseen parempaan suuntaan –> omiin käsiin. Tästä aiheesta kirjoittelinkin jo taustoja, pääset lukemaan tuon tekstin tästä. Henkilökohtaisesti etenin myös opiskeluissani sekä sain selkeytettyä omia tavoitteitani tulevaisuuteen.

Kakkosasunnon remontti on edennyt niin, että päällämme makoilee upouusi katto, ikkunat on vaihdettu ja alakerran huoneet remontoitu valmiiksi. Seuraavaksi pääsemme rakentamaan vessan ja vähän freesailemaan yläkerran huoneita sekä keittiötä. Kevääksi asuntoon olisi tarkoitus saada jo vuokralaiset. Se prosessi vähän jännittää, millaiset naapurit tänne saadaan! Mutta odotamme tätä innolla!

Kolmannen ikkunan kohdalla ilmoitin, että mä ei aio kantaa enää yhtäkään sisälle. Vinkki ymmärrettiin, ja seuraavana päivänä apuun tulivat ystävät. <3
Vaihto kävi näppärästi!
Ja viimeistelykin oli ensiluokkaista. Ikkunapellit ovat nyt paikallaan myös.

Syksyllä jatkoin keväällä kesken jäänyttä opiskelua ja sain suoritettua hyväksytysti 5 op kokonaisuuden ’Avaimet elämäntapamuutokseen Osa 1, perusteiden perusteet’ ja olen hemmetin ylpeä itsestäni! Tämä kaikki kuitenkin tapahtui meidän normaalin, aika lailla kiireisen arjen ohella. Opin ihmisen fysiologian lisäksi itsestäni ihan hirmuisesti. Yllätyin, miten hyvin pystyn suunnittelemaan tekemisiäni ja ennen kaikkea etenemään suunnitelmieni mukaan.

Introverttina tarvitsen jo perusarjesta palautumisaikaa, joten opiskeluideni päätyttyä aivoni suorastaan huusivat lepoa. Ne eivät ehkä olleet tottuneet sellaiseen ajatukselliseen kuormitukseen tiedonhankintamielessä, mutta se teki niille myöskin ihan hyvää. Siinä meni toista kuukautta ihan vain huiliessa ilman suurta ajatustyötä vaativien Netflix-sarjojen parissa. Tästä syystä myös blogi jäi hetkeksi taka-alalle. Vastapainoa löysin taas liikunnasta.
Joulukuussa käytiin PT:n kanssa läpi vähän saliohjelmaa, vihdoin liikunnan pariinkin sain suunnitelmallisuutta.

Elämäntapamuutoksen perusteisiin kuului ihmiskehon toiminnan ymmärtämistä.

Sain myös päättää vuoden 2019 valmentamalla ravintoasioissa ihania asiakkaitani, kiitos että saan tehdä töitä kanssanne!

Mitä enemmän olen tehnyt töitä oman hyvinvointini eteen, sitä enemmän on kasvanut tiedonjanoni aihetta kohtaan. Ja mitä enemmän aihetta opiskelen, sitä varmemmin tiedän, että haluan tarjota apuani myös sinun elämänlaatusi parantamiseen.

Olenkin käyttänyt aikaa laatiakseni suunnitelmaa vuodelle 2020. Ideoinut sisältöä, miettinyt valmennuksiani, pohtinut opiskelusuuntauksia, joista saisin eniten irti tarjottavaksi eteenpäin sinulle.

Koska jos aloitat nyt, missä voitkaan olla vuoden – kahden – kolmen päästä?

Jos koet, että kaipaisit matkasi alkuun jonkun, joka pitää sinua kädestä kiinni, luo uskoa siihen, että onnistut tai kertoo sinulle tarvitsemasi faktat, ota yhteyttä. Opetan sinulle loppuelämään kantavia tapoja voida paremmin, ravitsemus edellä.

Seuraavalla kerralla paneudutaan siihen, mitä ravintovalmentaminen oikeastaan on.

Namaste.

Pakottaa kuin puumaa vai kolottaa kuin keski-ikäistä?

Niin. Mitäpä tähän nyt sitten sanoisi?
Kannettiin maanantaina pihalle saapuneista 15 ikkunasta 5 paritalomme remonttipuolelle ja ai suatana kun meni yö kipuillessa LONKKAA! Mä ehkä hyväksyisin kivun sillä alueella, jos olisi tullut vietettyä jollain muulla tavalla villimpi ilta, mutta ei.

Syy ja seuraus, sepä sen. Kesä tuli vietettyä erilaisten askareiden parissa sekä töissä että vapaa-ajalla, joten lihaskuntoliikunta jäi lähes kokonaan taka-alalle. Liikunnasta pitivät huolen kevyet lenkit sekä jooga. Tasapaino, katsokaas. Tunnen kyllä, että lihasta ja lihasvoimaa vielä löytyy, vaikka aktiivisesta treenaamisesta on jo hetki. Mutta silti, uskoisin että tuohon jomottavaan kipuun lonkan sivulla löytyy syypää liian isosta määrästä istumista ja liian pienestä lihaskuntoa tukevasta liikunnasta. Mur.

Mitäs muuta? Puuma – noh, sepä se. Googlettakaa. Mutta ei se niin nuori ole. Enää. 😉

Mutta asiaan, sitähän sinä tulit tänne lukemaan?
Paritalomme saneeraus siis etenee hitaasti, mutta hitaasti. Sähköhommat check. Ikkunat saapuivat, asennus heti kun asentajat (eli isäni ja veljeni) pääsevät paikalle.
Käytännössä mä teen siellä tosi vähän, koska en vain kykene joka paikkaan.

En tiedä pitäisikö ottaa Arnold Schwarzeneggerin viisas neuvo ”sleep faster” käyttöön?


Pienen eleen ajankäytön tehostamiseksi olen jo ottanut. Ostin itselleni Robin Sharman 5am Club– kirjan, jos sieltä löytyisi hyviä käytännön vinkkejä! Vaikka siihen, miten voisi siirtää kellon aamulla herättämään 15 minuuttia aiemmin, sekä vaihtamaan 20 minuutin istumisen kännykän parissa johonkin, öö, vähän tehokkaampaan? Tai ainakin sellaiseen, josta saa itselleen enemmän.
Robin Sharmalta luin huhtikuussa lomareissulla kirjan The Monk who sold his Ferrari ja olin myyty. Monessakin mielessä!

Vahva suositus!

Sitä kirjaa edelsi maailmalla pitkään puhuttanut Eat, Pray Love– kirja ja sain näistä aimo annoksen henkisyyttä, jota en edes tiennyt minusta löytyvän! Henkisyydellä tarkoitan enemmän pysähtymistä oman elämän ääreen ja asioiden pohtimista uudesta tulokulmasta. Ainakin Sharman kirja sai mut nostamaan leukani rinnasta ja ajattelemaan, että helvetti, kyllä mäkin pystyn siihen. Eli tähän. Eli elämään elämääni mahdollisimman hyvin.

Kiirehtimättä. Iloiten. Kompastellen, mutta nousten aina ylös. Antaen takaisin. Olemalla läsnä. Rakastaen.

Se on helpompaa silloin kun ei kolota. Silloin, kun ei joudu vastatusten oman kuolevaisuuden kanssa, mihin myös ikääntyminen kuuluu. Kuka sanoi, että se olisi helppoa?
Tällaisina hetkinähän voimme näyttää itsellemme, kuinka lujasti uskomme omiin arvoihimme. Ei sillä ole niin väliä, miten muut meidät näkevät. Myös heikkona on ok olla.

Mitä mä sitten aion tehdä lonkkakipuni kanssa?
Varmistan, että seuraavalla kerralla se johtuu jostakin villimmästä.

Parisuhdetta paritalossa

Loman alussa aloitin pitämään lomapäiväkirjaa, tarkoitukseni oli kirjata muistiin lomapäivien puuhaa – kirjoitella niistä ehkä tänne blogin puolelle, mutta ennen kaikkea halusin päästä palaamaan ihaniin lomapäiviin aina niin halutessani.

Ensimmäisten lomapäivien tekemisten ylös kirjaaminen oli hengästyttävää
puuhaa – olimme buukanneet ihan muutaman pikku puhteen heti lomamme alkuun.

Suomen kesää kauneimmillaan! Kuva napattu keskellä yötä matkalla Lampinsaareen.

Kerrotaan hieman taustoja.

Kuutisen vuotta sitten tuli aika sijoittaa sen hetkiset vuokraan menevät rahat ”itsellemme”. Eli pankille.
Jotenkin asumismuodoksi valikoitui jo aika alkuvaiheessa omakotitalo, johtuen ehkä lapsuuden mielikuvista. Sellaista vain ei oikein meinannut löytyä, ei ainakaan budjettiimme mahtuvaa.

Kunnes eräänä talvisen kuulaana päivänä, juuri ennen joulunaikaa, bongasimme ilmoituksen myytävästä paritalon puolikkaasta. Siellä näytössä me kuuntelimme sydän syrjällään yhtä pariskuntaa, joka teki jo tarjousta välittäjälle, mutta ehtonaan halu muuttaa ennen joulua.

Tuo ehto ratkaisi kaupan meille.

Rakastan kotimme valoisuutta!

Kauppaa hierottiin muutamaankin otteeseen, meni asiakirjatkin uusiksi kun välittäjä tai myyjä oli unohtanut huudattaa kauppaan mukaan yhden kulman talon isosta tontista. Siinä me, noviisit näissä asioissa, vain laitoimme nimiämme papereihin ja otimme vihdoin vastuullemme 120 + 80m2 talonpuolikasta ja toistatuhatta neliötä kiinteistöä. Ja velkaa aika ison summan. Vielä emme naapurin setää olleet edes tavanneet.

Virhe.

Hallintalaitteet sijaitsevat meidän puolella asuntoa – öljysäiliö ja -poltin, vesi sekä sähkö, nuo kaikki jaetaan noista yksistä laitteistoista molempiin talon puolikkaisiin, mikä tarkoittaa yhtä öljylaskua, yhtä sähkölaskua sekä yhtä vesilaskua per kaksi taloutta. Koska aiemminkin käytäntö oli ollut niin, että sopimukset olivat asunto 1., eli nyt meidän omistamamme puolikkaan nimissä, niin myös jatkettiin. Olihan meillä hei hallinnanjakosopimus!

Ensimmäinen vuosi meni naapurin kanssa maksujen osalta ihan ok. Toisena vuotena alkoi jo vähän nikotella. Kolmas vuosi alkoi jo kerryttämään velkaa, viiden vuoden jäljiltä naapurilta meille velkaa oli kertynyt jo Malediivien matkan verran. Yksityishenkilönä meillä ei siis ole lain suomaa oikeutta periä varattomaksi todetulta henkilöltä mitään kanavia pitkin rahoja pois. Aikamoista, sanon minä.

Eipä tuo kai pankillekaan enää hetkeen mitään maksellut, kun pankki laittoi toisen puolikkaan ulosoton kautta huutokaupattavaksi. Tyhjilläänkin tuo naapurin puoli ehti olla puolisentoista vuotta. Monen kuukauden vääntämisen jälkeen saimme tarjouksemme tuosta toisestakin puolikkaasta läpi ja omistamme nyt koko paskan. Jeejee!

Mutta helpottihan se henkisesti aika helvetisti!

Taloudellisesti tiukkaa vielä tekee tulevien remonttienkin vuoksi, vielä hetken aikaa, mutta ajatuksena olisi remontoida tuosta toisesta puolesta kiva koti jollekin ihanalle vuokralaiselle ja päättää mennyt raskaampi jakso valoisammalla tulevaisuudella!

Mutta niissä merkeissä alkoi loma – tyhjennysraivauksella. Jatketaanko seuraavassa numerossa?  

Kun hävityslupa saatiin, päästiin tyhjentämään ja siivoamaan.
Sisältä on viety ainakin viisi kärryllistä tavaraa jo kaatopaikalle, vielä on yksi huone tyhjentämättä.

Mitenkäs sun loma meni?

Luovuutta vai luovimista?

Käykö sulle koskaan niin, että huomaat mietiskeleväsi jotakin äärimmäisen mielenkiintoista, joka ei liity millään tavalla yhtään mihinkään? Asiaa, millä ei ole mitään merkitystä, kuten paljonkohan muurahaisilla tulee askeleita sesonkiaikana?

Mutta kun elämässä on menossa yhtä aikaa paljon, se rutistaa kaiken luovuuden ulos – ainakin ulos mun aivoituksista. Ruuhkavuodet. Nuo ah, niin elämänvaiheena tutuksi tulleet kiireiset ajat.
Miten olla luova kiireen keskellä? Mitä luovuus edes on?

Luin joskus Meeri Koutaniemen IHANAN armahtavaisen kirjoituksen luovuudesta. Armahtavaisen siksi, että en ole koskaan kokenut olevani erityisen luova. Mutta silti mulla on aina ollut suuri tarve olla luova. Paradoksaalista? Ei, koska kuten Meeri kirjoittaa, luovuus on mielentila. Luovuus on ideana JOS ja tekona KUN. Suora lainaus. Ja siihen mä pystyn. Pystyn kuvittelemaan jonkin asian ja sitten toteuttamaan sen. Pystyn ilmaisemaan itseäni kirjoittamalla. Pukemaan sanoiksi tunteita, ajatuksia, jopa tuoksuja. No, siihen en ehkä kykene, mutta osaan joka tapauksessa olla luova. Mun maailmassa en saa ideoita, vaan visioita. Ja sitten toteutan ne.

Tässä visio jää vähän epäselväksi. Mutta lomamatkalla Italiassa, Terracinassa vuonna 2016.

Kirjoitan.

Laitan reseptejä uusiksi.

Sisustan.

Annan kirppislöydölle uuden elämän.

Laulan.

Loihdin tyhjän jääkaapin sisällöstä loistoillallisen.

Pidän teinin tyytyväisenä.

Mihin se luovuus sitten menee, kun kaikki muu tulee sen tielle? Mun kokemuksen mukaan piiloon. Ja piiloutuessaan saa meidät suorittamaan elämää. Heräämään töihin, missä käy vain ostaakseen bensaa, jotta voi mennä töihin. Ja ostaakseen valmistettavaksi ruokaa, jota pitää syödä jaksaakseen käydä töissä. Kuskaamaan treeneihin ilman, että käyttää matkalla aikaa jutellakseen perheenjäsenen kanssa, syömään kännykät kädessä, ilman ruokapöytäkeskusteluita, käymään kaupassa, lämmittämään saunan, rakastelemaan kellontarkasti juuri siinä kymppiuutisten jälkeen joskus ja jouluna. Boring!

Myönnetään, että joskus omakin arki urautuu tuohon samaan kuormavaunuun, joka puskee ajan ja tajun läpi luomatta tunnetta elämän elämisestä. Mutta mä en halua havahtua vanhana siihen, että jotain jäi tekemättä. Itseään on hyvä muistutella, että on ihan ok (jopa suotavaa) nauttia elämästään.  
Kuinka moni on kuolinvuoteellaan harmitellut, että vielä olisi ehtinyt yhden raportin tuossa väsätä ja exceliäkin täydentää?

Luova ja kuriton.

Annetaan siis itsemme olla hivenen kurittomia. Vallattomia elämästä nauttijoita. Luovia.

Herättikö lukemasi teksti ajatuksia tai omia visioita? Jätä kommenttisi alle.

Niin mielesi lepää kuin petaat, vai miten se nyt oli?

Lomakausi kun käynnistyy, niin annan ainakin itselleni luvan olla jo vähän väsynyt, tai toisin sanoen loman tarpeessa.
Tuntuu, että takana on pitkä vuosi ja huomaa kuinka mieli kaipaa kesälaitumille kirmaamista! Sitä vähän kadehtii oman koululaisensa 2,5kk mittaista kesälomaa ja kaipaa samaa tylsistymistä.

Ollapa taas 15? Ööö, NOT!

Mutta lomalle tekee mieli. Vielä olisi 4 viikkoa tiukkaa rutistusta ennen kesälomaa. Lomaa olisi ruhtinaalliset 3 viikkoa, lähes ilman aikatauluja tai suunnitelmia. Valmennukset hoituvat kyllä, älkää olko huolissanne. 😊
Miten sä vietät lomasi?

Villiintynyttä pihaa pitäisi ainakin hoitaa.

Mä olen listannut pitkin kevättä itselleni ylös asioita, mitä haluaisin lomalla tehdä ihan vain sen takia, että ne tuottavat itselleni iloa. Haluan ehdottomasti käydä Ähtärin eläintarhassa katsomassa pandoja. Haluan EHDOTTOMASTI löytää uuden lempiviinin tälle kesälle! Haluan nukkua myöhään, jos nukututtaa. Haluan ajella tyttäreni kanssa Nuutajärvelle ihastelemaan suomalaista lasitaidetta. Aion syödä ja perata ja pakastaa iiiiiiiiiiiison kasan mansikoita tulevaa talvea varten. Ladata akkuja seuraavaa työjaksoa varten. Tyhjentää mieleen kertynyttä sakkaa ja unohtaa työvelvollisuudet hetkeksi.

Kirppislöytöjä vuosien varrelta!

Mulle on todella tärkeää huolehtia mielestäni myös lomakausien ulkopuolella.  Se kertyvä 30 päivää vuosilomaa ei pelkästään riitä, ellei osaa tyhjentää mieltänsä myös muulloin.
Ja tyhjentämisellä mä tarkoitan juuri sitä miltä se kuulostaakin.

Mun mieli on vähän sellainen jätesanko, joka suurimman osan ajasta pitää jonkinlaista meteliä. Se vatvoo. Vatuloi. Synkistelee. Velloo. Laittaa mut virnistelemään. Herättää mut aamulla välillä kuiskutellen ja välillä vaativammalla äänensävyllä hoitamaan milloin mitäkin sen päivän puhdetta. Joskus mun mieli jättää mut täysin noteeraamatta ja vain kaataa niskaan äänekkäitä ohjeita, sitten taas joskus käymme ihan rakentaviakin keskusteluita siitä, miten käsillä olevassa asiassa nyt kannattaisi edetä. Välillä mun mieli yllyttää mun sydämen hakkaamaan aikamoisia kierroksia jo ennen kuin saan aamulla silmät auki, eikä aina usko mua, vaikka mä käsken sitä rauhoittumaan. Call me crazy if you want, but that’s me.

Mun hallitsemattoman mielen paras ystävä on stressi. Ai että kun ne kaksi välillä pääsevät oikein retostelemaan mun kehossa! Joskus menneisyydessä jälki on ollut hyvinkin rumaa, niistä ajoista olen aiemmissa teksteissäni kirjoittanutkin. Ja koska minä ja mun mieli ei aina tulla toimeen, mä olen opetellut sanomaan sille viimeisen sanan, jotta se jättää mut riittävän usein rauhaan. Pitää siis tunnistaa hetki, kun alkaa mennä liian lujaa.

Keinot ovat kovin yksinkertaisia.

Liikunta. Ravinto. Mindfullness. Jaaaa rehellisyyden nimissä lasillinen tai pari hyvää viiniä aina silloin tällöin.

Dream. Plan. Do. Repeat!

Mulle mindfullness on hyvän kirjan lukemista. Auringonlaskun tuijottelua puolisoni kainalossa. Tyyni järvenpinta. Musiikki. Kirjoittaminen. Tänään ostin itselleni 30 ruusua koska kukat ovat kauniita ja herättävät huoneen eloon! Ja koska olivat tarjouksessa 1,39€/nippu.
Lisäksi mä täyttelen tavoitteita, to do-listaa, mietteitä ja aikomuksia mun Dream. Plan. Do-kirjaan! Sieltä on helppo selailla mennyttä ja suunnitella tulevaa. Kunhan muistaa laittaa ylös myös asioita, mitä voisi tehdä ihan vain siitä syystä, että ne tuottavat minulle iloa!

Joogaan olen vasta tutustunut ja rakastunut siihen täysillä! Kävely on liikuntalajina riittävän lempeä ajatusten ja mielen jäsentelyyn. Pyöräillessä kuvittelen lentäväni! Kunhan en oikeasti..

Ja ravinto. Ah, sen puolesta jaksaisin puhua läpi yön!
Kutkuttavaa olla taas satokauden kynnyksellä, kesällä kun on niin paljon mahdollisuuksia ravita kehoaan ja mieltään monipuolisesti. Kokeilla uusia makuja, onnistuen ja epäonnistuen (been there, done that)! Grillata. Mehustaa. Leipoa.

Nyt on kesä. NAUTI! Elä kuin viimeistä kesäpäivää (ei ole maksettu mainos).
Anna mielesi levätä ja olla onnellinen tässä ja nyt.

Syöminen, uhka vai mahdollisuus? Eli Annan Eväät osa 3

Mä näen ravintovalmentajan työssäni pelottavan paljon kehoaan kaltoin kohtelevia naisia ja miehiä. Ai niin kuin millä tavalla? Suurin osa asiakkaistani ensinnäkin syö aivan liian vähän tarpeisiinsa nähden. Venytetään ateriavälejä moniin tunteihin, tai jätetään aamupala kokonaan syömättä. Tai sitten lounaan jälkeen loppupäivä vain napostellaan – nälkä kyllä olisi, mutta johan se lounas tuli syötyä!
Kehomme tarvitsee tietyn määrän ruuasta saatavaa energiaa ihan vain TOIMIAKSEEN KUNNOLLA! Sun tarvitsee syödä riittävästi, että sä pystyt ajattelemaan, hengittämään, kävelemään, muistamaan – olemaan SINÄ. Että säilytät toimintakykysi!

Jos ja kun sä skippaat aterioita tai välttelet vaikka hiilihydraatteja, pakotat kehosi sulkemaan toimintojaan! Ihan vain että se pystyy ohjaamaan energiaa elintärkeiden toimintojen ylläpitämiseen. Siksi esimerkiksi naisilla kuukautiskierto häiriintyy, miehillä vaikutus taas saattaa ulottua testosteroniarvoihin saakka. Vireystila laskee, aineenvaihdunta hidastuu ja niin edelleen. Syömämme ruoka paitsi pitää meidät hengissä, edesauttaa meitä olemaan virkeitä ja hyvinvoivia.

Syö mahdollisimman värikkäästi!

Mistä sitten tietää, syökö riittävästi, vai liian vähän?

Toki jokaisen energiantarve on yksilöllinen, mutta on olemassa muutama yksinkertainen tarkkailtava asia, joilla voi selvittää oman tilanteensa.

Venyykö ateriavälisi usein yli 5h mittaiseksi?
Tuntuuko sinusta usein, että et saa syötyä millään ruokamäärällä itseäsi kylläiseksi?
Nouseeko painosi, vaikka ajattelet että syöt aika vähän?
Heräiletkö öisin?
Oletko jatkuvasti väsynyt?
Särkeekö päätäsi usein?
Tekeekö mielesi usein makeaa?
Jumittaako vatsa?

Jos mikään näistä ei tunnu tutulta, HYVÄ, syöt todennäköisesti hyvin tarpeeseesi nähden.

Jos taas vastasit kysymyksiin suurimmalta osin kyllä, olet luultavasti saanut aineenvaihduntasi hidastumaan syömällä liian vähän. Mikäli koet, että syömisesi on hyvällä mallilla, mutta koet silti yllä mainitun kaltaisia oireita, voi olla syytä piipahtaa terveydenhuollon piirissä tarkistamassa, että kaikki on muuten mallillaan.

Jumittaako?

Mutta jatketaan. Hyvät laihduttajat ovat usein niitä lihavimpia. Valitettavan moni asiakkaistani on vuosikausien dieeteillä, niillä nopeilla painonpudotusjaksoilla, vain sekoittanut aineenvaihduntansa ja saanut kehonsa rohmuamaan sisään tulevan energian vielä tiukemmin itseensä. Saaden näin vaivalla pudotetut kilot tulemaan nopeasti takaisin, monesti myös korkojen kera.
Kuinka turhauttavaa! Moni päätyy syyttämään itseään itsekurin puutteesta ja kierre vain syvenee, koska turhautuminen vaikuttaa mielialaan, minäkuvaan – mieli synkkenee ja minäkuva mustuu.

Helpompi olisi vain antaa periksi, vai?

Ei. Älä luovuta, koska tähän kaikkeen on olemassa hyvin yksinkertainen ratkaisu!

Syö!

Täysipainoinen ruokavalio on salliva.

Jos et tiedä miten, käy asiantuntijan luona. Palkkaa valmentaja. Juttele lääkärin kanssa. Älä jää asian kanssa yksin!

Kuuntelin Kipu- ja anestesiaerikoislääkäri Pirjo Lindforsin haastattelua uupumuksen kokonaisvaltaisesta hoidosta ja myös Pirjon viesti hyvinvointiimme vaikuttavista asioista oli selkeä, isoimmat vaikuttavat tekijät ovat syömämme ravinto, liikunta ja mindfullness. Yksinkertaista, mutta niin vaikuttavan tehokasta.

Saan paljon valmennettaviltani palautetta siitä, kuinka yksinkertaisia tarvittavat muutokset loppujen lopuksi olivatkaan. Jokainen asiakkaani on matkan varrella oivaltanut, miten voida hyvin syömällä itselleen oikealla tavalla. Niin voit oivaltaa sinäkin! Ota yhteyttä, jos tarvitset apua.

Kuvat: Pixabay ja Canva

Lähentäjät vs. loitontajat aka. Sosiaalisen median luoma läheisyydentunne

Aika kova otsikko, eikö?
Mä olen joka päivä tekemisissä läheisteni, kuin myös kavereideni kanssa. Silti havahdun siihen, että edellisestä kahvittelukerrasta on viikkoja, kuukausia, vuosia!  Puhelimen piippaus saa helposti ärtyneeksi, koska juurihan me vaihdettiin kuulumiset. Vai vaihdettiinko oikeasti?

Vai oliko se vain päivitys uutisvirrassa muiden joukossa? Ai, tuo on saanut lapsen, pitääpä onnitella. Ja tykätä. Näin olen taas päivittänyt tietoni ystävieni, läheisteni ja kavereideni elämäntilanteesta. Ja voin jatkaa eteenpäin.

Mitäpä jos hän ei olisi jakanut tietoa somessa? Mitä jos julkaisun taustalla olisi jotakin, mikä tarvitsisi ystävää, kuuntelijaa, olkapäätä, läsnäoloa? Minua. Ei eri kanavien luomia tapoja olla näennäisen läsnä.

Ei pidä ymmärtää väärin, nuo kanavat luovat minullekin mahdollisuuksia pitää yhteyttä kauempana oleviin ystäviin ja sukulaisiin, sekä julkaista vaikkapa tätä blogia. Mutta mitä sitten, jos antaa sosiaalisen median kanavien häivyttää aito yhteydenpito taka-alalle?
Mitä jos positiivissävytteiset onnistumispäivitykset ennemmin lannistavat niitä lukevia ystäviämme, tai antavat vaikutelman, että ei kannata yrittää ottaa yhteyttä, se on kuitenkin liian kiireinen vastatakseen.

Ystävien merkitys tuntuu vain korostuvan, mitä enemmän tulee ikää lisää.

Minä tarvitsen ystäviäni. Tarvitsen sitä naurua, itkua, iloa, rakkautta, syvällisiä keskusteluita, maailmanparannusiltoja, viiniä, kahvihetkiä, talkoita, lapsenvahtivuoroja ja kaikkea muuta, mitä ystävät tuovat elämääni. Haluan myös tuoda noita asioita ystävieni arkeen! Ilman ystäviä olisin yksinäinen. Entäs sä?

Kävin viime viikolla Myynti-iltamissa kuuntelemassa markkinoinnin moniosaajaa Pasi Rautiota ja moni sieltä tullut vinkki toimisi myös ystävyyden ylläpitämiseen.

Kuuntele.
Ole aidosti läsnä.
Ole kiinnostunut.
Mieti, miten voisit parhaiten olla avuksi.

Mutta miten, kun kaikki ovat kuitenkin kiireisiä?

Se voi olla viesti kesken päivää, että olet ajatuksissani. Kauppareissulta voi tarttua mukaan (muista maksaa kassalla, ha-ha) jokin pieni asia, mikä muistutti ystävästä. Entäpä milloin olet viimeksi lähettänyt postikortin? Joskus ystävyys on sanoja, joskus tekoja.

Milloin viimeksi muistit ystävääsi spontaanisti?

Ystävä on silta sinusta itseesi. Mietihän sitä!

Muutosvastarinta, eli Annan Eväät osa 2

”Mä en tule ikinä luopumaan mun iltasipseistä!”
”Onko mun pakko syödä noita happamia juttuja, kun mä en niistä tykkää ollenkaan?”
”Mä en voi juoda vettä, koska se ei vaan uppoa.”
”Pitääkö mun oikeasti syödä aamupala ennen töihin lähtöä?”

Ja mä huokaan sisäisesti. Selitän mahdollisimman rauhallisesti, että ei, sun ei ole pakko tehdä mitään näistä. Mutta koska sä koit tarvetta ravitsemuksesi muokkaamiselle ja otit muhun yhteyttä, niin tässä on suositukseni. Miten me saadaan muutos istutettua sun arkeen?

En tiedä tuleeko se suomalaisuudesta, mutta hyvin moni meistä ”tekee työn valmiiksi” ammattilaisen puolesta. Vaikka ammattilaisen puheille hakeudutaankin siksi, että tarvitaan APUA. Lääkäriin mennessä olemme jo googlettaneet vaivamme ja mahdolliset syyt sille, oikeastaanhan lääkärin olisi parasta vain määrätä tuo valmiiksi katsomamme lääke tai hoito. Koska kyllähän minä nyt tiedän mistä kiikastaa ja miten asiaa hoidetaan!

Samaa lähestymistapaa näen myös ravintovalmennusasiakkaideni kanssa.
”Mä tiedän, että mä en saisi syödä näitä..”
”Mä tiedän, että jos mä vaan liikkuisin enemmän, niin..”

Jokainen on elänyt elämänsä saaden informaatiota ja misinformaatiota siitä, miten kuuluisi elää terveellisesti. Älä syö sipsejä. Älä syö karkkia. Syö vähemmän kuin kulutat. Kuluta se minkä syöt. Teet mitä teet, niin tunne syyllisyyttä syömisestäsi. Koska syöt kuitenkin jotenkin väärin.  Ja jos haluat elää terveellisemmin, se tarkoittaa ehdottomasti luopumista.

Luopuminen, se pelottaa.
Ja pelko on suurin syy muutoshaluttomuudelle. Tuntemattoman pelko. Muutoksen pelko.

Istutaan alas ja jutellaan!

Aloitan asiakkaideni kanssa keskustellen siitä, miten mistään ei tarvitse luopua. Mitään ei ole pakko tehdä. Edetään niin nopeasti tai hitaasti, kuin se jokaisen kohdalla on mahdollista. On ollut ihana seurata asiakkaideni toiveikkuuden ja muutoshalun heräämistä, kun he viikkojen kuluessa huomaavat millaisia tuloksia saavuttavat jo hyvin pienilläkin muutoksilla. Muutos kun on, noh, muutosta. Ei kieltäytymistä. Ei luopumista. Vain muutosta. Muutetaan pussillinen sipsejä vähemmäksi korvaamalla joka toinen kourallinen dippivihanneksilla. Hupsis, ei jaksakaan koko pussillista. Ja sitten muutaman kuukauden päästä ehkä ne kasvikset ovatkin voitolla?

Maustetaan vettä vaikka omenalohkoilla, sitruunamelissalla tai kurkulla – mikä ikinä saakaan veden maistumaan paremmalta ja katsos, yölliset levottomat jalat rauhoittuvat ja unen laatu paranee. En malta odottaa, mitä seuraavaksi pääsen muuttamaan!

Mangosmoothie. Ja vettä!

Älä siis pelkää, vaan aseta tavoitteita. Mieti, mitä olet valmis tekemään joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi saavuttaaksesi tavoitteesi. Tee muutokset vähitellen. Usko itseesi, onnistut kyllä!

Ja jos kaipaat apua, älä epäröi ottaa yhteyttä.