Annan eväät, sanotaan vaikka että osa 1

    

Syötkö sä riittävästi? Syötkö itsesi kylläiseksi, vai syötkö sen mukaan, millaisen määrän kuvittelet olevan sinulle riittävä? Kuka määrittelee annoskokosi?

Tammikuu on taas täyttänyt ainakin mun sosiaalisen median fiidit kaikenlaisilla tarjouksilla paremmasta elämästä, joista suurin osa liittyy laihduttamiseen tai kuntoiluun. On mukana onneksi muutama hyvinvoinnin näkökulmastakin aihetta lähestyvä palveluntarjoaja, mutta eniten ääneen pääsevät nopeita tuloksia lupaavat vaihtoehdot.

Ollaan ilman tätä- dieetti, tai hikijumppaa kaksi yhden hinnalla – houkuttelevaa, vai? Ja ne, jotka ovat jo kokeilleet kaikkea, tarttuvat taas uuteen tarjoukseen päätyen luultavimmin vain sättimään itseään taas yhdestä epäonnistumisesta. Miksi nopeat, tai jotakin poissulkevat vaihtoehdot sitten epäonnistuvat niin usein?

Jos sä aloitat dieetin, jossa sun pitäisi vaikkapa punnita joka ikinen suupala, kuinka pitkään uskoisit voivasi noudattaa sitä? Tai kuinka pitkään uskoisit voivasi elää niin, että kaikki herkut olisi kielletty? Kaalikeittodieetin ainakin luulisi päättyvän viimeistään kanssaeläjien painostuksesta. Jos jokin on kielletty, sitä ajattelee todennäköisesti enemmän, jolloin kieltäytyminen ei edesauta pysyvien muutosten tekemistä. Pysyvät muutokset ovat, noh, pysyviä muutoksia.

Mä uskon pitkäjänteisyyteen. Pieniin muutoksiin. Sellaisiin muutoksiin, joita voi toteuttaa koko loppuelämän. Ei dieettejä, ei kuureja, ei nälkää, ei kituuttamista. Hyvää oloa, hyvää ruokaa, hyvää juomaa, onnistumisia, etenemistä, terveyttä – täysipainoista elämää!

Lueskelen vapaa-ajallani (aina kun ehdin) ruokaan, syömiseen, hyvinvointiin ja painonhallintaan liittyvää kirjallisuutta ja viimeisin kirja oli Patrik Borgin Löydä tie keveään oloon. Patrik kirjoittaa kirjassaan, että siinä missä moni sanoo kehittymisen tapahtuvan epämukavuusalueella, hän uskoo elämäntapamuutoksen onnistuvan parhaiten, kun muutokset pystytään tekemään poistumatta omalta mukavuusalueeltaan (ei ihan sanasta sanaan näin, mutta you get the idea?). Allekirjoitan! Miksi tehdä muutoksia, joita ei voi noudattaa loppuelämää?

Me kannamme hurjan paljon syömiseen liittyvää painolastia, joka saa meidät suhtautumaan syömiseemme epäterveellä tavalla. Varsinkin meidän naisten on yllättävän usein vaikeaa saada edes riittävästi energiaa päivittäisestä ruuasta! Törmään hyvin usein siihen, että kuvitellaan syövänsä terveellisesti, vaikka määrät ovat ihan hirmuisen pieniä. Taustalta löytyy usein mediasta, ystäviltä, vanhemmilta tai muualta – ulkopuolelta – saatu viesti siitä, mikä määrä olisi SINULLE riittävä. On unohdettu kuinka hyviä me olemme oikeasti itse määrittelemään tarvitsemamme ruuan määrä.

Joten syö. Riittävän usein ja riittäviä määriä. Kuulostele, oletko jo täynnä (ja kyllä, se on ihan ok jättää ruokaa lautaselle, miten ihmeessä voimme joka ruokailulla tietää ottaa ruokaa ”sopivasti”?), vai tarvitsetko vielä jotakin lisää. Kun opit kuuntelemaan itseäsi, keho kertoo kyllä.

Kuka määrittelee annoskokosi?

Sinä.

Vaivaton mutta vaivattu

Lopussa ihan helvetin hyvä leipäohje, mutta sitä ennen vähän vakavampaa asiaa.

”Tottakai voin. Istu vain. Ei sun tarvitse. Mä jaksan kyllä.”

Kiltti, avulias, helppo = huomaamaton. Minä. Vaivaton. Ihminen, jolle on helppo uskoa omat salaisuudet, huolet ja murheet.

Vahva. Toimelias. Ihailtu. Aikaansaava. Osaaja. Tekijä!

Mutta sisältä yksinäinen, särkynyt, vaivattu.

Olin varmaankin 6-7 vuotias, olimme kylässä setäni luona. Suvullamme oli hyvin tiiviit välit ja vierailu oli yksi monista jo varmasti silläkin viikolla. Joku laittoi lastenhuoneen oven kiinni niin, että mun pikkusormi jäi oven väliin saranapuolella (oven kiinni laittaja ei sitä huomannut) ja mä en KEHDANNUT sanoa, että sattuu.

Huolehdin omaa kipuani enemmän siitä, miltä sukulaisestani olisi tuntunut, jos hän olisi huomannut satuttaneensa lasta.

Se järjetön empatia kostautui myöhempinä vuosina uupumuksena muiden tunteisiin. Muistan tehneeni tietoisen valinnan ja lopetin välittämästä, koska se oli jo ylivoimaista. Niistä tunteettomista vuosista en muista juuri mitään, turta mieleni piti ulkomaailman minusta erossa. Silti hoidin työni ja perheeni ilman, että tuo aivomyrsky näkyi päällepäin. En halunnut olla vaivaksi. Mä selviäisin kyllä, koska aina ennenkin olin.

Koska elämällä on taipumus muuttaa suuntaa meistä riippumattomistakin syistä, löysin itseni tilanteesta, jossa vuosia sisälle kertyneet tunteet purkautuivat ulos. Ne oivallukset silloin johtivat 10 vuoden liittoni päättymiseen, kaiken tutun ja turvallisen menettämiseen ja hypyn täysin tuntemattomaan, mutta löysin taas oman ääneni ja aloin rakentamaan minua uudestaan.

Se hyppy tuntuu edelleen! Hetkittäin ihailen omaa rohkeuttani, mutta välillä pohdin myös sen negatiivisia seurauksia. Parasta ja pahinta, mitä olen elämässäni tehnyt. Mihin se mut vei? Uskon olevani enemmän minä empaattisena ja välittävänä, tosin nykyään enemmän itseäni kuunnellen. Se matka vei minut lähemmäksi itseäni, teki elämästäni tasapainoisemman ja sai minut antamaan taas itsestäni muille.

Olen Vahva. Toimelias. Ihailtu. Aikaansaava. Osaaja. Tekijä!

En ole enää liian kiltti, enkä ollenkaan huomaamaton. Autan mielelläni muita, mutta muistan ottaa huomioon oman jaksamiseni. Osaan sanoa myös ei. Miellyttämisen tarve. Se ei elä minussa enää niin vahvasti.

Minua rakastetaan, vaikka en tekisi koko maailman asioita teille kaikille.

Vaivaton, vaivaamaton leipä
7dl luomulaatuisia jauhoja, vehnäjauhoa/kaurajauhoa/ohrajauhoja jne.
2tl suolaa
0,5tl kuivahiivaa
3,5dl kädenlämpöistä vettä

Illalla: Sekoita lasikulhossa kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puukauhalla taikina sekaisin. Peitä kulho tuorekelmulla ja kohota aamuun saakka huoneenlämmössä.

Aamulla: Laita kannellinen valurautapata uuniin ja uuni lämpenemään 225 asteeseen. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. Peitä pallo tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Ota pata uunista ja lisää pohjalle hiukan öljyä. Laita taikinapallo kuumaan pataan, ripottele halutessasi päälle suolaa/yrttejä/siemeniä, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.

Maailman parasta!

Hyvinvointi vs. pahoinvointi

Mitä sinulle kuuluu?

Milloin olet viimeksi saanut vastata tuohon kysymykseen? Ja milloin se on kysytty sinulta niin, että kysyjä on aidosti kiinnostunut SINUSTA. Ei siitä, millainen äiti / isä olet lapsellesi. Ei siitä, kuinka hyvin olet suoriutunut työtehtävistäsi. Ei siitä, millainen puoliso olet viime aikoina ollut. Vai oletko kenties vastannut kysymykseen vain rooliesi kautta?

Sinä. Mitä sinulle kuuluu?

Aloitin viikonloppuna ystävän suosituksesta Aki Hintsasta kertovan kirjan Voittamisen anatomia. Kirjassa pilkotaan menestyksen osa-alueita urheilun näkökulmasta, mutta opit soveltuvat sellaisenaan ihan jokaisen meistä elämään (suosittelen vahvasti lukemaan)! Kirjassa todetaan, että menestys on hyvinvoinnin sivutuote. Ja käännettynä toisinpäin, ilman hyvinvointia, menestyminen on lähes mahdotonta.

Mitä se oikeasti tarkoittaa?

Kirja muistutti minua kymmenen vuoden takaisesta hetkestä, jonka seurauksena olen tänään juuri tässä ja juuri tällaisena kuin olen. Minulta kysyttiin, mitä minulle kuuluu. Sillä nimenomaisella hetkellä ymmärsin, että en elä omaa elämääni. En elä unelmaani. Olin hukannut itseni. Se hetki laittoi alulle muutoksen, joka on tuonut minut tänään tähän. Muutos ei aina ole kivuton, mutta sen hetken vuoksi minulla on unelmia. Minulla on suunnitelmia. Minulla on ihana perhe. Hyviä muistoja. Rakkautta.

Voittamisen anatomia kertoo samoista asioista, mitä edellisellä koulutusviikonlopulla kävimme läpi Ravintovalmentaja-koulutuksessa. Hyvinvointiimme vaikuttaa terveys, henkinen hyvinvointi, ravinto, aktiivisuus, liikunta, sosiaaliset suhteet, uni, lepo ja palautuminen. Aihe on niin mielenkiintoinen, että aion (ravitsemus)psykologiaan tutustua syvemminkin!

Voitko sinä hyvin vai huonosti?

Nykypäivänä tuntuu, että meillä kaikilla on koko ajan kiire. Been there – done that! Vaikkapa tämän hetkinen elämäni. Mulla on päivätyö, josta pidän valtavasti! Työpäivä nielaisee isoimman osan päivästä. Opiskelu vie viikossa pari-kolme iltaa, lisäksi lähiopetuspäivät. Tytär harrastaa 4 iltana viikossa, joista meidän vastuulla on joka toinen viikko. Ravintovalmennettavia minulla on jo muutamia. Niihin liittyvät valmennussuunnitelmat sekä seurannat vievät viikonloppuina 6-8 tuntia. Toki käymme kaupassa ja hoidamme kotia, syömme, liikumme ja nukumme niin kuin muutkin. Voin siis sanoa, että kiirettä pitää!

Suorittaja-minäni aloittaa välillä aamuisin kuiskimaan, että tänään töiden jälkeen sitten heti salille, kauppaan, ruuanlaittoa, suursiivous, opiskele, valmenna, kuskaa, TEE!
Tunnistatko?

Meillä kaikilla on se sama 24 h vuorokaudessa käytettävänä. Itsetutkiskelun kautta olen opetellut priorisoimaan to do – listan osiin ja varaamaan aikaa sovituille tehtäville. Perustana sille toimii hyvinvointini! Nykyään en tingi yöunistani. Tiedän, mikä määrä levähdyttävää unta on minulle hyvä määrä. Jo sillä on suuri vaikutus jaksamiseeni, sekä päivittäisten tehtävieni suorittamisen laatuun. Tiedän myös, milloin salitreeni on syytä vaihtaa rauhalliseen kävelylenkkiin tai vaikka saunomiseen. Yritän malttaa asettaa opiskelun myötä heränneelle tiedonjanolleni aikarajoitteita. Sekä positiivisestä että negatiivisesta kuormittumisesta pitää palautua!

Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt vuonna 1948 terveyden ”täydelliseksi fyysisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi”. Miten sinä huolehdit hyvinvoinnistasi?

Ravintovalmentaja-koulutus on yksi välietappi unelmilleni. Muistan olla onnellinen myös nykyhetkessä, matkalla kohti muita tavoitteitani. Kaikki tämä seurausta niinkin yksinkertaisesta kysymyksestä, kuin mitä sinulle kuuluu.

Uskallatko sinä vastata?

Virkistävä smoothie

Tuoretta ananasta
Tuoretta minttua
Appelsiinin mehua (purista tai purkista)
Chian siemeniä
Kookosvettä tai vettä

Surauta tehosekoittimessa sekaisin ja nauti!

Vaakakammo

Vaakakammo

You know what I mean, right?
Tänään käyn puntarissa, koska pakko. Tai ei sittenkään, kun eilen oli se kakkubuffet / viinilasillinen (pullo) / tai jospa ensin laihdutan vähän (viikon / kuukauden) / ensi maanantaina sitten. En. Käyn.
Kuka tunnustaa välttelevänsä tuota helvetin esiastetta? Sitä mustan aukon suuta, jonne pelkää putoavansa heti puntarille astumisen jälkeen?

Mä herään joskus siihen, että olen pyörinyt painajaisissa koko aamuyön peläten lihoneeni. Se johtaa siihen, että ensimmäiset heränneiden aivojeni ajatukset siirtyvät punnitsemiseen ja painoon. Ihana tapa aloittaa päivä. ”Käyn, että tiedän sitten heti paljonko olen lihonut! Eeeeen sittenkään, tuli vähän varoittamatta, syön kevyemmin pari päivää ja käyn vasta sitten.”
Ja sitten niskasta kiinni ja itseinhon vallassa puntaroimaan. Wtf?!? Vaaka näyttää -400g edelliseen mittaukseen verrattuna?

Ensinnäkään puntari ei edelleenkään kerro koko totuutta. Paino vaihtelee paljonkin riippuen niin monesta tekijästä. Kuukautiskierto. Punttitreeni. Hiilihydraatit. Yksi gramma glykogeeniä (=hiilihydraatin varastomuoto) sitoo itseensä 3-4g nestettä! Got it? Puntari ei ole se luotettavin mittari kehon koostumuksen seuraamisessa.

Jos kuitenkin olet muutosten alussa ja tavoitteenasi on pudottaa painoa, ota selville lähtöpainosi. Olet ehkä vältellyt puntaria pitkänkin aikaa, kuten minäkin joskus?

Olin seurustellut parikymppisenä jo muutaman vuoden ja tiesin kyllä lihoneeni, mutta en halunnut tietää kuinka paljon. Tästä syystä välttelin puntaria, kunnes erään kerran oli lääkärintarkistuksen vuoksi pakko nousta vaa’alle. Mä muistan vieläkin sen tunteen, kun vaaka näytti 83kg. Edellisen kerran puntari oli ollut 60kg:n paikkeilla. Se oli ensimmäinen neuvolakäynti, joten suuriin muutoksiin ei ollut mahdollisuuksia juuri sillä hetkellä. 9kk päästä lähdin synnyttämään 87kg:n painoisena. Positiivista oli siis hyvin maltillinen painonnousu raskauden aikana. Laitokselta kotiuduttuani painoin enää 74kg. Vuoden päästä painoin 65kg. Siinä se paino on pysytellytkin yhtä ajanjaksoa lukuun ottamatta, silloin mentiin paljon alaspäin. Siitä ehkä lisää myöhemmin.

Mutta sinä, uskaltaudu puntarille ja sen jälkeen ota esiin mittanauha. Ota mitat vyötäröstäsi (itse otan mitat vyötärön kapeimmasta kohdasta sekä navan kohdalta), lantiolta ja vaikka reiden ympärysmitta myös, ja kirjaa ne ylös päivämäärineen. Usko pois, et muista kaikkia näitä lukuja ilman muistiinpanoja! Ota myös itsestäsi ”ennen” kuvat, niitä on kiva katsella myöhemmin, muutoksen jälkipuolella. Mitoista ja kuvista näet matkasi varrella todisteet edistymisestäsi.

Se millä mä sain painon tippumaan, oli syöminen. Kuten kirjoitin jo blogitekstissäni ”Synninpäästö syömisestä”, säännöllinen ateriarytmi on kaiken a ja o. Aloin syömään hallitakseni aamupahoinvointia! Ja päiväpahoinvointia. Ja iltapahoinvointia! Ja sitten aloinkin voimaan hyvin, kun söin! Söin kevyesti, keho ohjasi valintojani huolellisesti! Ei maistunut rasvaiset tai kovin suolaiset ruoat, vaan salaatit, jogurtit, juurekset jne. Ja Mynthonit. Niitä olisin voinut syödä loputtomiin! 😊

Vaikka vaaka ei kerro meille koko totuutta, pidä se mukana matkallasi. Pistäydy siinä vaikka kerran kahdessa viikossa. Vaakaa enemmän seuraa yleistä olotilaa, vaatteiden istuvuutta, peilikuvaa, mittoja.

 

Vasikkaburger

Bataatti

125g burgerpihvi vasikan lihasta (kaupan pakastealtaasta)

Salaattia, tomaattia

Leikkaa bataatista ”renkaita” ja voitele ne pienellä määrällä oliivi- tai rypsiöljyä. Päälle suolaa, pippuria ja tuoreita yrttejä silputtuna (esim. basilikaa, salviaa, timjamia). Voit myös tehdä bataattitikkuja kaveriksi!

Kypsennä bataattirenkaat (ja -tikut) ja burgerpihvi uunissa 200C:ssa kunnes ovat kypsiä. Kasaa burgeri ja nauti!

Uskalla nauttia ruoastasi. Ehkä vaa’astasikin tulee sinulle vihollisen sijasta ystävä?

 

Synninpäästö syömisestä

Synninpäästö syömisestä.

Mikä on lempiruokasi? Muistatko ala-asteen ystäväkirjat, josta tuo kysymys löytyi muiden lempiasioiden joukosta? Muistatko, mitä vastasit? Mikä se on tänään?

Kaikkihan tietävät, että syöminen pitää meidät toimintakykyisinä. Antaa energiaa elimistölle toimia, kuten sen kuuluu. Pitää meidät terveinä. Antaa mielihyvää, kun syömme jotain erityisen hyvää! Mansikat kesällä! Suklaalevy pimeänä syysiltana! Lapseni valmistama makaronilaatikko! Tunnelmallisen ravintolan loihtima annos, joka hivelee muitakin aisteja! Yhtä juhlaa! Mutta millä mallilla on meidän arkiruokailumme? Se kaiken pyörittävä päivittäinen leipämme? Se syöminen, joka saa meidät voimaan joko hyvin, tai huonosti.

Aamupala.

Miten aloitat aamusi? Juotko lasillisen sitruunavettä ja huuhtelet näläntunteen rasvakahvilla? Suositko aamupuuroa vai oletko ennemmin ”en ehdi syömään aamuisin mitään”- tyyppi? Jaksatko tehdä smoothien vai menetkö leipälinjalla? Teetkö lapsille aamupalan, mutta siirrät oman syömisesi seuraavaan kertaan?

Lounas

Vai sittenkin myöhäinen aamupala? Vai söitkö aamupalan, ja pärjäät sillä iltaan saakka?

Välipala-Päivällinen-Iltapala

Syötkö kaiken kerralla? Vai jaksotatko ruokailusi terveellisemmin pitkin päivää?

Mieliteot

Se tunne, kun ruokakaupasta ei voi poistua ilman sipsipussia! Tai irtokarkkia, tai jäätelöä. Been there – done that! Kun piti ostaa jotakin terveellistä ja lähes yllättyy kotona omista valinnoistaan – jälleen kerran. Vedetään vähän mutkia suoraksi ”olet mitä syöt” – ajatuksesta ”suolisto on toiset aivosi”-faktaan. Uskoisitko, että se millä olet itseäsi ruokkinut, sanelee (kirjaimellisesti!) sen, mitä haluatkin suuhusi laittaa? Se, mitä syömme, ruokkii suolistomme mikrobistoa ja ylläpitää joko hyviä tai huonoja bakteerikantoja. Näin maallikon yleistyksellä. Hypätään loogisesti kissa/hiirileikkiin!

Toxoplasma gondii- parasiitti on kissan loinen. Se tarttuu moniin eri eläinlajeihin, myös ihmiseen. Mielenkiintoiseksi otuksen tekee se, että se pystyy muokkaamaan kohde-eläimen käyttäytymistä. Tartunnan saanut hiiri lakkaa pelkäämästä kissaa ja silloin siitä tulee varma saalis ja loinen pääsee sinne minne halusikin – kissan aivoihin. Erityistä on se, että tartunnan saaneet eläimet pelkäävät muita vihollisia, ainoastaan kissan pelko on kadonnut. Loisen ja kissan yhteistyö sujuu erinomaisesti.

Kursivoitu teksti lainattu täältä.

Asiapitoisempi artikkeli aiheesta: Yle uutiset.

Tämä tieto on herättänyt tutkijoissa ajatuksen siitä, että suolistossamme vallalla olevat bakteerit pystyisivät lähettämään aivoillemme signaalin esimerkiksi kovin sokeripitoisista syömisistä ja saisivat meidät haluamaan lähes pakottavasti vaikkapa irtokarkkeja. Joten tavallaan ei hätää, mehän pystymme vaikuttamaan mielihaluihimme ruokkimalla omia bakteerejamme paremmilla valinnoilla, ja vaikka vähän kerrallaan!

Mutta miten siis vapautua syömisen aiheuttamasta huonosta omasta tunnosta?

Ravintovalmentajakoulutuksessa kiinnitämme paljon huomiota ateriarytmiin ja syömisen säännöllisyyteen. Sen tueksi löytyy paljon sekä tutkittua tietoa, että käytännön kokemusta. Jokaiselle löytyy se itselle paras rytmi. Syö 3-4 h välein. Sillä tavoin pidät verensokerisi tasaisena. Seuraa oloasi ja vartalossasi mahdollisesti tapahtuvia muutoksia parin viikon aikana. Jos ei toimi, muuta jotain ja seuraa. Jos tarvitset isomman painonpudotuksen, käänny ammattilaisen puoleen tai tee suunnitelma. Mutta seuraa ja muokkaa tulosten mukaan! Ajan kanssa ja itsellesi armollisesti.

Säännöllinen ateriarytmi johtaa terveyden kannalta parempiin valintoihin. Ymmärrystä seuraa viisaampi valinta. Tehdäkseni viisaampia valintoja lupaan itselleni ottavani selvää, miten minä toimin! Ymmärtämällä miten toimin, ymmärrän miten voin parhaiten edesauttaa omaa hyvinvointiani syömällä hyvin – sekä arkena että juhlissa. Voin valita tekeväni parhaani.

Terve mieli terveessä kehossa, muista siis myös nauttia valinnoistasi!

Aamupala

Iso mukillinen vettä ja 1 kuppi kahvia

1 dl tattaripuuroa (kuivapaino)

2 tl oliiviöljyä ja 1 tl pellavasiemenrouhetta sekoitettuna puuroon

Mansikoita ja mustikoita

3 kananmunan valkuaista

Lounas

Lohikeittoa (tehty kaurakermaan)

2 viipaletta ruisleipää juustolla

Omena

Ruokajuomana vesi

Välipala

Soijajogurttia, banaania ja ½ avokado blenderissä smoothieksi

1 kuppi kahvia, rivi Fazerin pähkinäsuklaata

Päivällinen

Jauhelihamureketta ja bataattia

Salaattia, kastikkeena oliiviöljy

Ruokajuomana vesi

Iltapala

Soijajogurttia, kymmenkunta pähkinää ja mustikoita

Valitse viisaasti mitä syöt. Valitse vapaus!

Minäkuva

Minäkuva.

Jokaisella meistä sellainen on. Millainen minäkuva sinulla on? Uskallatko mennä peilin eteen ja avata silmät, katsoa itseäsi avoimesti? Näetkö ensin hyviä puoliasi? Miten muodostat minäkuvasi? Kuka asettaa SINUN pääsi sisälle odotukset SINUA kohtaan?

Sinä.

Ja kaikkeen tuohon sisältyy sana pitäisi. Tiedät kyllä, mitä tarkoitan! Mutta vasta huomenna, koska tänään ei pysty. Ei kykene. Ei huvita. Liian kuuma, liian kylmä, vatsa liian täynnä, ennemmin päiväunet, lapsi pitää hakea, jääkaappi tyhjä, pyykit pesemättä, imurointipäivä. Ja sitten huono omatunto, kun ei tänäänkään, vaikka pitäisi. Kuka sanoo, että pitäisi?

Sinä.

Pitäisi olla parempi, hoikempi, kiinteämpi, rikkaampi, sosiaalisempi. Pitäisi nähdä useammin, matkustella enemmän, viettää aikaa perheen kanssa, käydä ulkona, remontoida, liikkua, rentoutua. Pitäisi olla paras versio minusta. Aivan, minä!

Mutta takaisin nykypäivän kirosanaan pitäisi. Totta kai lapsi haetaan sovitusti. Mutta nuo muut? Siihenkin löytyy yksi hyvä sana, tasapaino. Pyöritin pitkään yksin 3 hengen kotitalouttamme, isoa taloa ja siihen kuuluvia velvollisuuksia. Arkiaskareet, kuten ruoanlaitto, kaupassakäynnit, pyykkäämiset, lapsen hoito ja kuskaamiset – hoidin kaiken tuon vaativan työni ohella. Halusin varmistaa, että viikonloput, jotka saimme olla kaikki yhdessä, oli arkiaskareista vapaa. Silloin se tuntui olevan sen arvoista. Olin varmasti todella hyvää seuraa väsyneenä, kaiken antaneena. Turhautuneena, kun vain minun piti taas ne kaikki hoitaa. Ja koko ajan tiedostaen, että pitäisi vielä enemmän. Pitäisi syödä paremmin, pitäisi käydä lenkillä, pitäisi mennä salille. Niin. Ihan kuin aikaa, saati energiaa olisi ollut vielä vähän jäljellä.

Mutta huomaatko kirjoitusasun menneisyyden aikamuodon? Oli pakko pysähtyä vetämään henkeä ja laittaa asioita uusiksi. Perhe pysyi, aika moni muu asia muuttui. Tasapaino alkoi löytymään. Nyt siivoamme, kun on tulossa vieraita, tai kun on muuten vain pakko. Armollisemmin itseämme kohtaan. Pyykit hoituvat jopa huomaamatta. Kaupassa käydään suunnitellusti ja sen mukaan, kummalla meistä aikuisista on enemmän siihen aikaa. Arki on joustavampaa, kun meitä onkin kaksi niistä huolehtimassa. Näin on jäänyt aikaa myös itsestäni huolehtimiselle. Enää ei pitäisi, vaan tänään teen, koska haluan.

Uskalla avata silmät, hymyile itsellesi hyväksyvästi ja anna itsellesi mahdollisuus!

Suklainen ”nice cream”

1 jäätynyt banaani

1 rkl maapähkinävoi crunchy (Biona)

1 tl tummaa, sokeritonta kaakaojauhetta

Ripaus kanelia ja/tai aitoa vaniljaa

Jos tarvitsee nestettä, lisää loraus vettä tai vaikkapa mantelimaitoa!

Ainekset blenderiin ja sekaisin. NAUTI!

Aloitetaanko?

Jännittää.

Tuntuu kuin aloittaisi ihan alusta, vaikka oikeastaan vain sukeltaa syvemmälle sinne, mistä on pitkään haaveillut!

Osaanko kirjoittaa? Mistä kirjoitan? Mistä aloitan? Kiinnostaako ketään? Uskallanko avata oven omaan elämään? Onnistunko? Uskallanko epäonnistua?

Osaan! Tai ainakin aloitan ja uskallan ottaa riskin. Siitähän tässäkin on oikeastaan kyse, mahdollisuuksista ja niihin hyppäämisestä.

Oma tarinani ruoan ja syömisen saralla juontaa juurensa lapsuuteen, kuinkas muuten. Elin tavallista maaseudun arkea, mutta lähipiirissäni oli taipumusta ylipainoon ja sitä kautta jatkuvaan laihduttamiseen. Kasvoin raejuusto-, parsa-, kaalikeitto-, pussikeittodieettien äärellä. Toisaalta tarjolla oli myös itse metsästettyä, kalastettua ja kasvatettua perusruokaa. Nuoren tytön identiteettiin jätti kuitenkin jatkuva painontarkkailu jälkensä ja hyvin ristiriitaisenkin suhteen aikuisiän syömiseen.

Tiedän, että teistä löytyy paljon kaltaisiani, nyt aikuisia, jotka kamppailevat samojen ajatusten kanssa vielä tänäkin päivänä.

Muutama vuosi sitten havahduin omiin sanoihini ”voisin niin paljon paremmin, jos ei tarvitsisi enää syödä!” How fucked up is that? Painosta se ei ollut kiinni, olen suurimman osan elämääni ollut normaalipainoinen, jopa hoikka. Toki elämän varrelta löytyy ajanjaksot molemmista ääripäistä – niistä ehkä lisää joskus toiste.

Tarina jatkuu niin, että valitsin työni hyvin yksinkertaistetusti ruuan parista vuonna 2009. Olen työskennellyt – en itse keittiössä, vaan keittiöalan ammattilaisten kanssa jo lähes kymmenen vuoden ajan oppien yhtä sun toista ruoasta, syömisestä ja ennen kaikkea raaka-aineista.

Oma havahtumiseni syömisen lopettamisajatukseen olikin signaali kehostani, syömäni ruoka ei tehnyt minulle hyvää, minusta onnellista, ei edesauttanut jaksamista, saati painon pysymistä normaalina! Ei, syömäni ruoka kivisti mahaa, turvotti, väsytti, aiheutti ummetusta ja iho-ongelmia, vain muutamia muistoja mainitakseni. Ihan tarkkaa kuvaa kaikesta ei ole, koska pidin niin pitkään noita asioita NORMAALINA!

Onko normaalia, jos reissuun lähtiessä – matkakohteesta riippumatta (!) – tietää jo valmiiksi, että ei kannata paljoa syödä, kun ei ”se” halua tulla ulos ennen kuin palaa takaisin kotiin?

Ei ole.

Onko normaalia, että iho oireilee jalkapohjista päänahkaan mitä ihmeellisimmillä oireilla, niin että lääkäritkään eivät keksineet oireille nimeä, mutta hurjan montaa kortisonivoidetta määrättiin kyllä (sekä yksi suun kautta nautittava kortisonikuuri)?

Ei ole.

Onko normaalia, että paino nousee ”vaikka enhän mä edes syö mitään”? Kun teki mieli kuihduttaa ne loputkin syömiset olemattomiin. Kun aloin ottamaan selvää mm. aineenvaihdunnasta, niin tuo syömättömyys ja painonnousu ”makes more sense”. Puhutaan tästäkin aiheesta lisää tuonnempana, kun pääsen aloittamaan ravintovalmentajan koulutukseni!

Kesällä 2017 otin hetken mielijohteesta yhteyttä ravintovalmentajaan. Ensimmäisellä tapaamiskerralla käytiin aika laajastikin läpi elämäntilannettani ja ruokailutottumuksiani, sekä kartoitettiin tavoitteet. Tämä kuukauden mittainen valmennus muutti suhtautumiseni syömiseen ihan täysin, puhumattakaan olotilassa tapahtuneesta muutoksesta! Muistuttaisin, että tällaiset muutokset ovat aina pitkäjänteisiä, mutta yleensä ensimmäiset asiat ovat havaittavissa jo 3-4 viikkoa muutoksen jälkeen – jos jo heti alussa löytyy se optimaalinen ruokavalio itselleen. Oikein hymyilyttää muistella niitä fiiliksiä, kun syömisen jälkeenkin vatsa tuntui ”hoikalta”! Ja toisaalta, kun söi jotain itselle ei-sopivaa, senkin kyllä huomasi (ja huomaa edelleen) todella nopeasti. Kohta on siis vuosi opeteltu syömään minulle oikealla tavalla, ja matkan varrella on kasvanut nälkä tehdä ruoan vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin itselle myös ammatti.

Toukokuussa päätin ilmoittautua mukaan elokuussa 2018 alkavaan Ravintovalmentaja-koulutukseen. Haluan voida vielä paremmin. Haluan auttaa perheenjäseniäni, urheilevaa tytärtäni, fibromyalgiaa sekä kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavaa läheistä, diabeetikkoystävääni, ylipainoista, mielenterveysongelmista ja kroonisesta kivusta kärsiviä sukulaisiani – tiedän jo nyt, että ravinnolla pystyy tekemään paljon hyvää kaikille yllämainituille läheisilleni! Ja kuinka paljon apua tarvitsevia ihmisiä löytyy lähipiirini ulkopuolelta?

Ruokalogiani on vanha viisaus – olet mitä syöt.