Muutosvastarinta, eli Annan Eväät osa 2

”Mä en tule ikinä luopumaan mun iltasipseistä!”
”Onko mun pakko syödä noita happamia juttuja, kun mä en niistä tykkää ollenkaan?”
”Mä en voi juoda vettä, koska se ei vaan uppoa.”
”Pitääkö mun oikeasti syödä aamupala ennen töihin lähtöä?”

Ja mä huokaan sisäisesti. Selitän mahdollisimman rauhallisesti, että ei, sun ei ole pakko tehdä mitään näistä. Mutta koska sä koit tarvetta ravitsemuksesi muokkaamiselle ja otit muhun yhteyttä, niin tässä on suositukseni. Miten me saadaan muutos istutettua sun arkeen?

En tiedä tuleeko se suomalaisuudesta, mutta hyvin moni meistä ”tekee työn valmiiksi” ammattilaisen puolesta. Vaikka ammattilaisen puheille hakeudutaankin siksi, että tarvitaan APUA. Lääkäriin mennessä olemme jo googlettaneet vaivamme ja mahdolliset syyt sille, oikeastaanhan lääkärin olisi parasta vain määrätä tuo valmiiksi katsomamme lääke tai hoito. Koska kyllähän minä nyt tiedän mistä kiikastaa ja miten asiaa hoidetaan!

Samaa lähestymistapaa näen myös ravintovalmennusasiakkaideni kanssa.
”Mä tiedän, että mä en saisi syödä näitä..”
”Mä tiedän, että jos mä vaan liikkuisin enemmän, niin..”

Jokainen on elänyt elämänsä saaden informaatiota ja misinformaatiota siitä, miten kuuluisi elää terveellisesti. Älä syö sipsejä. Älä syö karkkia. Syö vähemmän kuin kulutat. Kuluta se minkä syöt. Teet mitä teet, niin tunne syyllisyyttä syömisestäsi. Koska syöt kuitenkin jotenkin väärin.  Ja jos haluat elää terveellisemmin, se tarkoittaa ehdottomasti luopumista.

Luopuminen, se pelottaa.
Ja pelko on suurin syy muutoshaluttomuudelle. Tuntemattoman pelko. Muutoksen pelko.

Istutaan alas ja jutellaan!

Aloitan asiakkaideni kanssa keskustellen siitä, miten mistään ei tarvitse luopua. Mitään ei ole pakko tehdä. Edetään niin nopeasti tai hitaasti, kuin se jokaisen kohdalla on mahdollista. On ollut ihana seurata asiakkaideni toiveikkuuden ja muutoshalun heräämistä, kun he viikkojen kuluessa huomaavat millaisia tuloksia saavuttavat jo hyvin pienilläkin muutoksilla. Muutos kun on, noh, muutosta. Ei kieltäytymistä. Ei luopumista. Vain muutosta. Muutetaan pussillinen sipsejä vähemmäksi korvaamalla joka toinen kourallinen dippivihanneksilla. Hupsis, ei jaksakaan koko pussillista. Ja sitten muutaman kuukauden päästä ehkä ne kasvikset ovatkin voitolla?

Maustetaan vettä vaikka omenalohkoilla, sitruunamelissalla tai kurkulla – mikä ikinä saakaan veden maistumaan paremmalta ja katsos, yölliset levottomat jalat rauhoittuvat ja unen laatu paranee. En malta odottaa, mitä seuraavaksi pääsen muuttamaan!

Mangosmoothie. Ja vettä!

Älä siis pelkää, vaan aseta tavoitteita. Mieti, mitä olet valmis tekemään joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi saavuttaaksesi tavoitteesi. Tee muutokset vähitellen. Usko itseesi, onnistut kyllä!

Ja jos kaipaat apua, älä epäröi ottaa yhteyttä.

Annan eväät, sanotaan vaikka että osa 1

    

Syötkö sä riittävästi? Syötkö itsesi kylläiseksi, vai syötkö sen mukaan, millaisen määrän kuvittelet olevan sinulle riittävä? Kuka määrittelee annoskokosi?

Tammikuu on taas täyttänyt ainakin mun sosiaalisen median fiidit kaikenlaisilla tarjouksilla paremmasta elämästä, joista suurin osa liittyy laihduttamiseen tai kuntoiluun. On mukana onneksi muutama hyvinvoinnin näkökulmastakin aihetta lähestyvä palveluntarjoaja, mutta eniten ääneen pääsevät nopeita tuloksia lupaavat vaihtoehdot.

Ollaan ilman tätä- dieetti, tai hikijumppaa kaksi yhden hinnalla – houkuttelevaa, vai? Ja ne, jotka ovat jo kokeilleet kaikkea, tarttuvat taas uuteen tarjoukseen päätyen luultavimmin vain sättimään itseään taas yhdestä epäonnistumisesta. Miksi nopeat, tai jotakin poissulkevat vaihtoehdot sitten epäonnistuvat niin usein?

Jos sä aloitat dieetin, jossa sun pitäisi vaikkapa punnita joka ikinen suupala, kuinka pitkään uskoisit voivasi noudattaa sitä? Tai kuinka pitkään uskoisit voivasi elää niin, että kaikki herkut olisi kielletty? Kaalikeittodieetin ainakin luulisi päättyvän viimeistään kanssaeläjien painostuksesta. Jos jokin on kielletty, sitä ajattelee todennäköisesti enemmän, jolloin kieltäytyminen ei edesauta pysyvien muutosten tekemistä. Pysyvät muutokset ovat, noh, pysyviä muutoksia.

Mä uskon pitkäjänteisyyteen. Pieniin muutoksiin. Sellaisiin muutoksiin, joita voi toteuttaa koko loppuelämän. Ei dieettejä, ei kuureja, ei nälkää, ei kituuttamista. Hyvää oloa, hyvää ruokaa, hyvää juomaa, onnistumisia, etenemistä, terveyttä – täysipainoista elämää!

Lueskelen vapaa-ajallani (aina kun ehdin) ruokaan, syömiseen, hyvinvointiin ja painonhallintaan liittyvää kirjallisuutta ja viimeisin kirja oli Patrik Borgin Löydä tie keveään oloon. Patrik kirjoittaa kirjassaan, että siinä missä moni sanoo kehittymisen tapahtuvan epämukavuusalueella, hän uskoo elämäntapamuutoksen onnistuvan parhaiten, kun muutokset pystytään tekemään poistumatta omalta mukavuusalueeltaan (ei ihan sanasta sanaan näin, mutta you get the idea?). Allekirjoitan! Miksi tehdä muutoksia, joita ei voi noudattaa loppuelämää?

Me kannamme hurjan paljon syömiseen liittyvää painolastia, joka saa meidät suhtautumaan syömiseemme epäterveellä tavalla. Varsinkin meidän naisten on yllättävän usein vaikeaa saada edes riittävästi energiaa päivittäisestä ruuasta! Törmään hyvin usein siihen, että kuvitellaan syövänsä terveellisesti, vaikka määrät ovat ihan hirmuisen pieniä. Taustalta löytyy usein mediasta, ystäviltä, vanhemmilta tai muualta – ulkopuolelta – saatu viesti siitä, mikä määrä olisi SINULLE riittävä. On unohdettu kuinka hyviä me olemme oikeasti itse määrittelemään tarvitsemamme ruuan määrä.

Joten syö. Riittävän usein ja riittäviä määriä. Kuulostele, oletko jo täynnä (ja kyllä, se on ihan ok jättää ruokaa lautaselle, miten ihmeessä voimme joka ruokailulla tietää ottaa ruokaa ”sopivasti”?), vai tarvitsetko vielä jotakin lisää. Kun opit kuuntelemaan itseäsi, keho kertoo kyllä.

Kuka määrittelee annoskokosi?

Sinä.