Annalysointia

Pysähdytkö koskaan miettimään, että miksi? Miksi sinä, noh, mitään?

Aloitin viime viikolla Xamk:ssa verkkokurssin, jonka ensimmäiset videot olen saanut katsottua läpi ja sitä myöten aloin kyseenalaistamaan vähän kaikkea. Ups!
Ensinnäkin aihe on ääääärimmäisen mielenkiintoinen: ihmisen fysiologia. Ja samalla pelottava, koska oppimisprosessi on vielä niin kaukainen muisto, että hirvittää miten saan sisäistettyä niin paljon uutta, tärkeää tietoa.

Mutta se kyseenalaistaminen. Miksi opiskelin itseni ravintovalmentajaksi? Miksi aloin kirjoittamaan ajatuksiani julkisesti? Miksi käyn kuntosalilla? Miksi käyn kävelyllä, vaikka taivaalta sataisi pieniä mummoja? Miksi perustin perheen? Miksi käyn töissä? Miksi teen, mitä teen?

Et voine sinäkään kieltää, että välillä elämä tuntuu tarkoituksettomalta tai tylsän harmaalta. Päämäärättömältä. Tarpomiselta. Yksinäiseltä. Saman toistamiselta. Yllätyksettömältä.

Mutta eihän se elämä oikeasti ole sellaista. Elämä on monenkirjavaa! Tarkoituksenmukaista! Täynnä yllätyksiä, iloa, surua, naurua, itkua. Töitä, vapaa-aikaa, ystäviä, perhettä, läheisiä, sukulaisia. Elämä on myös mielekkäämpää, jos meillä on tavoitteita. Unelmia. Haaveita.

Se, että jaksan haaveilla, vaatii pään pysymistä kasassa. Kuormitun helposti kaiken puurtamisen alle, ellen muista pitää huolta omasta jaksamisestani. Olen löytänyt liikunnasta keinon hengähtää! Pitkillä kävelylenkeillä lempimusiikin soidessa kuulokkeissa, ajatukset jäsentyvät kuin itsestään omille paikoilleen. Ongelmiin löytyy ratkaisut, paha mieli muuttuu hyväksi, tai sitten vain luonto on niin kaunis, että lenkin jälkeen pursuan ideoita ja energiaa! Joskus taas yhdistän opiskelun ja lenkin, mikä fiilis ennen lenkkiä sitten onkaan.

Kuntosali ja lihaskuntoharjoittelu taas on totaalinen irrottautuminen arjesta. Pään tyhjennystä. Maastavetoa tai kyykkyä ei voi suorittaa mielestäni turvallisesti, jos päässä sinkoilee stressaavia ajatuksia. Siellä salilla ei keskittyminen saa herpaantua. Ihanaa vastapainoa ajatustyölle ja istumiselle!

Siihen päälle vielä hyvä, ravitseva ruoka, sekä riittävä lepo, niin elämän osa-alueet ovat melkoisen hyvin tasapainossa.

Löysin maailman parhaan välipalan, Foodinin Raakasuklaa-inkan! <3

Näillä eväillä toteutan taas yhtä tavoitettani. Haluan ymmärtää ihmistä paremmin auttaakseni enemmän. Lyhyen ravintovalmennusurani aikana olen oppinut ainakin sen, että ravintovalmennus ei todellakaan ole pelkästään ruokaohjelman suunnittelemista ja antamista, tai sen noudattamisen seuraamista. Ei.

Ravintovalmennus on elämäntapavalmennusta. Ainakin mun ihanien asiakkaideni kohdalla! Matkan varrelle on toki mahtunut ravintoasioita paljonkin, mutta niiden uusien syömistottumusten istuttaminen sinne jokaisen arkeen onkin jo ihan toinen juttu! Tehdään pieniä tehtäviä, jotka ohjaavat ajatuksia sinne omaan arkeen, ajankäyttöön, syömiskäyttäytymiseen ja sitä kautta vaikutetaan koko kuvaan.

Teen töitä upeiden naisten kanssa, joiden kanssa olen saanut jakaa elämän iloja ja suruja, arkea ja juhlaa. Teen tätä teille. Ja sitä kautta itselleni. Kiitos että olen saanut olla mukana!

Minä siis tiedän miksi. Tiedätkö sinä?

Paluu tulevaisuuteen

Kuinka moni muistaa kyseisen leffatrilogian ensimmäisen osan ulkoa? Martyn ja hullun proffan, tai siis Docin. Lempparileffoja lapsuudesta, kertonee jotain myös allekirjoittaneen vitsihuumorin tasosta. Lähellä nollaa ja välillä sen alapuolella. Yhtymäkohta löytyy myös kulttuurisesti ja historiallisesti merkittävästä teoksesta, joka on jättänyt lähtemättömän jälkensä elokuvahistoriaan. Myös minulla on vakaa aikomus tehdä merkittäviä tekoja, tosin ei lähtökohtaisesti elokuvamaailmaan, vaan ihmisten elämään.

Otsikoksi tosin olisi kelvannut myös joku kliseinen ”katsaus viime vuoteen” tai ”mitä tuleva vuosi pitää sisällään”, mut ne ovat vähän tylsiä. Minähän en ole. Eivätkä ne olisi olleet riittävän kunnianhimoisia. Tai noh, suuruudenhulluja. Jos siis ET halua lukea mun menneestä vuodesta, saati tutustua tulevaisuudensuunnitelmiini, lopeta lukeminen. Nyt.

Vuosi 2018. Niin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas! Mä sain monen vuoden rämpimisen jälkeen oman elämäni taas omaan hallintaani. Opiskelin töiden ohella ravintovalmentajaksi. Selvisin pitkän parisuhteen isoimmasta muutoksesta ja oman ajan kutistumisesta minimiin. Stressitasot laskivat normaaliin. Palasin takaisin rakentamaan omaa tulevaisuutta. Ja ymmärsin mahdollisuuteni auttaa myös muita voimaan paremmin!

Ei niin kauan aikaa sitten tein vuosia rakastamaani työtä, johon alkoi kuitenkin tulla enemmän ja enemmän vääränlaista painetta, joka sairastutti mua sekä henkisesti, että fyysisesti. Viimeiset kaksi vuotta siinä työssä oireilin mitä ihmeellisimmillä tavoilla, lääkäritkään eivät keksineet oireilleni syytä. Jatkuvin oire oli ihottuma raajoissa, joihin ei löytynyt selitystä, mutta kymmeniä kortisonivoiteita kyllä. Ja yksi suun kautta ”nautittava” kortisonikuuri. Yksi lääkäri puhui jänisrutosta, toinen lupasi että ”et sä tuohon kuole”. Mutta epäilyksiä ja voiteita lukuun ottamatta, en saanut mitään konkreettista.

Kävin allergiakokeissa, joissa todettiin PPD (fenyylidiamiini) allergia, joten mustan väriaineen käytön (esim. hiusväri) jouduin lopettamaan. Olen allerginen myös formaldehydille, mutta en usko tuon enää haittaavan minua balsamoinnin yhteydessä. Kuten sanottu, jopa nollan alapuolella..
Mutta palatakseni asiaan, formaldehydiähän löytyy mm. tupakasta ja allergiani oli yksi vaikuttava tekijä siihen, että tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta täysin savutonta elämää. Hyvä minä!

Allergioiden ja iho-oireiden lisäksi en saanut oikein nukuttua öisin jatkuvan sydämentykytyksen ja ihmeellisten muljahteluiden takia. Olin niin väsynyt! Lomat menivät ulkomailla, yleensä rantalomakohteissa, joissa jäin monesti hotellihuoneeseen, koska en saanut kunnolla henkeä. Ahdisti, oksetti, oli flunssainen olo, tai tuntui vain että kuolen, jos liikahdan. Perhelomaa parhaimmillaan.

Kukaan lääkäreistä ei missään kohtaa kysynyt, että millainen elämäntilanne tai työtilanne mulla on. Kukaan ei edes ajatellut, että oireet voisivat johtua stressistä! Päädyin tähän ihan itse. Miksi? Koska oireet loppuivat, kun päätin työelämässä siirtyä eteenpäin. Lopetin. Mä olin niin väsynyt. Loppu.
Niin uupunut ja riutunut ihmisraunio, että vasta nyt lähes kahden vuoden jälkeen mä jaksan katsoa tätä taaksepäin.

Pisteenä i:n päälle, siellä sohvan pohjalla, sain viimeisen oireen, epäilty PPP. Krooninen ihosairaus. Kämmenen pohjat ja sormien sivut olivat täynnä pienen pieniä, kutisevan kivuliaita vesirakkuloita, jotka puhjetessaan rikkoivat ihon laajalta alueelta. Sen kolme viikkoa, ennen uuden työn aloittamista, käytin puuvillakäsineitä ja kortisonivoiteita, säälien itseäni etten ollut tajunnut irrottautua aiemmin.

Mutta. Olen päässyt eteenpäin. Ja paljon! Enkä ilman sitäkään kokemusta olisi tässä, entistä vahvempana mutta niin paljon herkemmin itseäni kuuntelevana.
Olen kiitollinen, että löysin itsestäni voimia irtautua vahingollisesta elämäntilanteesta ja sain tilaisuuden työskennellä rakastamallani alalla, rakentaen samalla itseäni uudestaan.
Tuomas Helkala Muutos – valmennuksesta kertoi eräässä podcastissa yhtälöstä T + R = L. Toimenpide + reaktio = lopputulos. Ja mä aloin elämään niin, että jos mitään ei muuta, mikään ei muutu.

Uusiksi meni työ.
Vaihdoin kosmetiikkani luonnonkosmetiikkaan.
Opettelin uudestaan nukkumaan.
Sain apua rakentaakseni hyvinvointiani tukevan ruokavalion.
Löysin liikunnan ilon!
Päätimme avopuolisoni kanssa yhdistää kahdeksan yhteisen vuoden kunniaksi myös osoitteen.
Luin itseni ravintovalmentajaksi.
Muistin taas miten olla minä.

Vuosi 2019. Jaa-a, saapa nähdä!
Ensi viikolla aloitan verkko-opinnot Xamk:ssa ja opiskelen seuraavat puoli vuotta elämäntapamuutosta. Saan lisää välineitä auttaakseni myös muita voimaan paremmin! Mä näen oman tulevaisuuteni hyvinvoivempana kuin koskaan! Enkä malta odottaa pääseväni auttamaan myös sinua.


Annan eväät, sanotaan vaikka että osa 1

    

Syötkö sä riittävästi? Syötkö itsesi kylläiseksi, vai syötkö sen mukaan, millaisen määrän kuvittelet olevan sinulle riittävä? Kuka määrittelee annoskokosi?

Tammikuu on taas täyttänyt ainakin mun sosiaalisen median fiidit kaikenlaisilla tarjouksilla paremmasta elämästä, joista suurin osa liittyy laihduttamiseen tai kuntoiluun. On mukana onneksi muutama hyvinvoinnin näkökulmastakin aihetta lähestyvä palveluntarjoaja, mutta eniten ääneen pääsevät nopeita tuloksia lupaavat vaihtoehdot.

Ollaan ilman tätä- dieetti, tai hikijumppaa kaksi yhden hinnalla – houkuttelevaa, vai? Ja ne, jotka ovat jo kokeilleet kaikkea, tarttuvat taas uuteen tarjoukseen päätyen luultavimmin vain sättimään itseään taas yhdestä epäonnistumisesta. Miksi nopeat, tai jotakin poissulkevat vaihtoehdot sitten epäonnistuvat niin usein?

Jos sä aloitat dieetin, jossa sun pitäisi vaikkapa punnita joka ikinen suupala, kuinka pitkään uskoisit voivasi noudattaa sitä? Tai kuinka pitkään uskoisit voivasi elää niin, että kaikki herkut olisi kielletty? Kaalikeittodieetin ainakin luulisi päättyvän viimeistään kanssaeläjien painostuksesta. Jos jokin on kielletty, sitä ajattelee todennäköisesti enemmän, jolloin kieltäytyminen ei edesauta pysyvien muutosten tekemistä. Pysyvät muutokset ovat, noh, pysyviä muutoksia.

Mä uskon pitkäjänteisyyteen. Pieniin muutoksiin. Sellaisiin muutoksiin, joita voi toteuttaa koko loppuelämän. Ei dieettejä, ei kuureja, ei nälkää, ei kituuttamista. Hyvää oloa, hyvää ruokaa, hyvää juomaa, onnistumisia, etenemistä, terveyttä – täysipainoista elämää!

Lueskelen vapaa-ajallani (aina kun ehdin) ruokaan, syömiseen, hyvinvointiin ja painonhallintaan liittyvää kirjallisuutta ja viimeisin kirja oli Patrik Borgin Löydä tie keveään oloon. Patrik kirjoittaa kirjassaan, että siinä missä moni sanoo kehittymisen tapahtuvan epämukavuusalueella, hän uskoo elämäntapamuutoksen onnistuvan parhaiten, kun muutokset pystytään tekemään poistumatta omalta mukavuusalueeltaan (ei ihan sanasta sanaan näin, mutta you get the idea?). Allekirjoitan! Miksi tehdä muutoksia, joita ei voi noudattaa loppuelämää?

Me kannamme hurjan paljon syömiseen liittyvää painolastia, joka saa meidät suhtautumaan syömiseemme epäterveellä tavalla. Varsinkin meidän naisten on yllättävän usein vaikeaa saada edes riittävästi energiaa päivittäisestä ruuasta! Törmään hyvin usein siihen, että kuvitellaan syövänsä terveellisesti, vaikka määrät ovat ihan hirmuisen pieniä. Taustalta löytyy usein mediasta, ystäviltä, vanhemmilta tai muualta – ulkopuolelta – saatu viesti siitä, mikä määrä olisi SINULLE riittävä. On unohdettu kuinka hyviä me olemme oikeasti itse määrittelemään tarvitsemamme ruuan määrä.

Joten syö. Riittävän usein ja riittäviä määriä. Kuulostele, oletko jo täynnä (ja kyllä, se on ihan ok jättää ruokaa lautaselle, miten ihmeessä voimme joka ruokailulla tietää ottaa ruokaa ”sopivasti”?), vai tarvitsetko vielä jotakin lisää. Kun opit kuuntelemaan itseäsi, keho kertoo kyllä.

Kuka määrittelee annoskokosi?

Sinä.

Vaivaton mutta vaivattu

Lopussa ihan helvetin hyvä leipäohje, mutta sitä ennen vähän vakavampaa asiaa.

”Tottakai voin. Istu vain. Ei sun tarvitse. Mä jaksan kyllä.”

Kiltti, avulias, helppo = huomaamaton. Minä. Vaivaton. Ihminen, jolle on helppo uskoa omat salaisuudet, huolet ja murheet.

Vahva. Toimelias. Ihailtu. Aikaansaava. Osaaja. Tekijä!

Mutta sisältä yksinäinen, särkynyt, vaivattu.

Olin varmaankin 6-7 vuotias, olimme kylässä setäni luona. Suvullamme oli hyvin tiiviit välit ja vierailu oli yksi monista jo varmasti silläkin viikolla. Joku laittoi lastenhuoneen oven kiinni niin, että mun pikkusormi jäi oven väliin saranapuolella (oven kiinni laittaja ei sitä huomannut) ja mä en KEHDANNUT sanoa, että sattuu.

Huolehdin omaa kipuani enemmän siitä, miltä sukulaisestani olisi tuntunut, jos hän olisi huomannut satuttaneensa lasta.

Se järjetön empatia kostautui myöhempinä vuosina uupumuksena muiden tunteisiin. Muistan tehneeni tietoisen valinnan ja lopetin välittämästä, koska se oli jo ylivoimaista. Niistä tunteettomista vuosista en muista juuri mitään, turta mieleni piti ulkomaailman minusta erossa. Silti hoidin työni ja perheeni ilman, että tuo aivomyrsky näkyi päällepäin. En halunnut olla vaivaksi. Mä selviäisin kyllä, koska aina ennenkin olin.

Koska elämällä on taipumus muuttaa suuntaa meistä riippumattomistakin syistä, löysin itseni tilanteesta, jossa vuosia sisälle kertyneet tunteet purkautuivat ulos. Ne oivallukset silloin johtivat 10 vuoden liittoni päättymiseen, kaiken tutun ja turvallisen menettämiseen ja hypyn täysin tuntemattomaan, mutta löysin taas oman ääneni ja aloin rakentamaan minua uudestaan.

Se hyppy tuntuu edelleen! Hetkittäin ihailen omaa rohkeuttani, mutta välillä pohdin myös sen negatiivisia seurauksia. Parasta ja pahinta, mitä olen elämässäni tehnyt. Mihin se mut vei? Uskon olevani enemmän minä empaattisena ja välittävänä, tosin nykyään enemmän itseäni kuunnellen. Se matka vei minut lähemmäksi itseäni, teki elämästäni tasapainoisemman ja sai minut antamaan taas itsestäni muille.

Olen Vahva. Toimelias. Ihailtu. Aikaansaava. Osaaja. Tekijä!

En ole enää liian kiltti, enkä ollenkaan huomaamaton. Autan mielelläni muita, mutta muistan ottaa huomioon oman jaksamiseni. Osaan sanoa myös ei. Miellyttämisen tarve. Se ei elä minussa enää niin vahvasti.

Minua rakastetaan, vaikka en tekisi koko maailman asioita teille kaikille.

Vaivaton, vaivaamaton leipä
7dl luomulaatuisia jauhoja, vehnäjauhoa/kaurajauhoa/ohrajauhoja jne.
2tl suolaa
0,5tl kuivahiivaa
3,5dl kädenlämpöistä vettä

Illalla: Sekoita lasikulhossa kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puukauhalla taikina sekaisin. Peitä kulho tuorekelmulla ja kohota aamuun saakka huoneenlämmössä.

Aamulla: Laita kannellinen valurautapata uuniin ja uuni lämpenemään 225 asteeseen. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. Peitä pallo tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Ota pata uunista ja lisää pohjalle hiukan öljyä. Laita taikinapallo kuumaan pataan, ripottele halutessasi päälle suolaa/yrttejä/siemeniä, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.

Maailman parasta!

Synninpäästö syömisestä

Synninpäästö syömisestä.

Mikä on lempiruokasi? Muistatko ala-asteen ystäväkirjat, josta tuo kysymys löytyi muiden lempiasioiden joukosta? Muistatko, mitä vastasit? Mikä se on tänään?

Kaikkihan tietävät, että syöminen pitää meidät toimintakykyisinä. Antaa energiaa elimistölle toimia, kuten sen kuuluu. Pitää meidät terveinä. Antaa mielihyvää, kun syömme jotain erityisen hyvää! Mansikat kesällä! Suklaalevy pimeänä syysiltana! Lapseni valmistama makaronilaatikko! Tunnelmallisen ravintolan loihtima annos, joka hivelee muitakin aisteja! Yhtä juhlaa! Mutta millä mallilla on meidän arkiruokailumme? Se kaiken pyörittävä päivittäinen leipämme? Se syöminen, joka saa meidät voimaan joko hyvin, tai huonosti.

Aamupala.

Miten aloitat aamusi? Juotko lasillisen sitruunavettä ja huuhtelet näläntunteen rasvakahvilla? Suositko aamupuuroa vai oletko ennemmin ”en ehdi syömään aamuisin mitään”- tyyppi? Jaksatko tehdä smoothien vai menetkö leipälinjalla? Teetkö lapsille aamupalan, mutta siirrät oman syömisesi seuraavaan kertaan?

Lounas

Vai sittenkin myöhäinen aamupala? Vai söitkö aamupalan, ja pärjäät sillä iltaan saakka?

Välipala-Päivällinen-Iltapala

Syötkö kaiken kerralla? Vai jaksotatko ruokailusi terveellisemmin pitkin päivää?

Mieliteot

Se tunne, kun ruokakaupasta ei voi poistua ilman sipsipussia! Tai irtokarkkia, tai jäätelöä. Been there – done that! Kun piti ostaa jotakin terveellistä ja lähes yllättyy kotona omista valinnoistaan – jälleen kerran. Vedetään vähän mutkia suoraksi ”olet mitä syöt” – ajatuksesta ”suolisto on toiset aivosi”-faktaan. Uskoisitko, että se millä olet itseäsi ruokkinut, sanelee (kirjaimellisesti!) sen, mitä haluatkin suuhusi laittaa? Se, mitä syömme, ruokkii suolistomme mikrobistoa ja ylläpitää joko hyviä tai huonoja bakteerikantoja. Näin maallikon yleistyksellä. Hypätään loogisesti kissa/hiirileikkiin!

Toxoplasma gondii- parasiitti on kissan loinen. Se tarttuu moniin eri eläinlajeihin, myös ihmiseen. Mielenkiintoiseksi otuksen tekee se, että se pystyy muokkaamaan kohde-eläimen käyttäytymistä. Tartunnan saanut hiiri lakkaa pelkäämästä kissaa ja silloin siitä tulee varma saalis ja loinen pääsee sinne minne halusikin – kissan aivoihin. Erityistä on se, että tartunnan saaneet eläimet pelkäävät muita vihollisia, ainoastaan kissan pelko on kadonnut. Loisen ja kissan yhteistyö sujuu erinomaisesti.

Kursivoitu teksti lainattu täältä.

Asiapitoisempi artikkeli aiheesta: Yle uutiset.

Tämä tieto on herättänyt tutkijoissa ajatuksen siitä, että suolistossamme vallalla olevat bakteerit pystyisivät lähettämään aivoillemme signaalin esimerkiksi kovin sokeripitoisista syömisistä ja saisivat meidät haluamaan lähes pakottavasti vaikkapa irtokarkkeja. Joten tavallaan ei hätää, mehän pystymme vaikuttamaan mielihaluihimme ruokkimalla omia bakteerejamme paremmilla valinnoilla, ja vaikka vähän kerrallaan!

Mutta miten siis vapautua syömisen aiheuttamasta huonosta omasta tunnosta?

Ravintovalmentajakoulutuksessa kiinnitämme paljon huomiota ateriarytmiin ja syömisen säännöllisyyteen. Sen tueksi löytyy paljon sekä tutkittua tietoa, että käytännön kokemusta. Jokaiselle löytyy se itselle paras rytmi. Syö 3-4 h välein. Sillä tavoin pidät verensokerisi tasaisena. Seuraa oloasi ja vartalossasi mahdollisesti tapahtuvia muutoksia parin viikon aikana. Jos ei toimi, muuta jotain ja seuraa. Jos tarvitset isomman painonpudotuksen, käänny ammattilaisen puoleen tai tee suunnitelma. Mutta seuraa ja muokkaa tulosten mukaan! Ajan kanssa ja itsellesi armollisesti.

Säännöllinen ateriarytmi johtaa terveyden kannalta parempiin valintoihin. Ymmärrystä seuraa viisaampi valinta. Tehdäkseni viisaampia valintoja lupaan itselleni ottavani selvää, miten minä toimin! Ymmärtämällä miten toimin, ymmärrän miten voin parhaiten edesauttaa omaa hyvinvointiani syömällä hyvin – sekä arkena että juhlissa. Voin valita tekeväni parhaani.

Terve mieli terveessä kehossa, muista siis myös nauttia valinnoistasi!

Aamupala

Iso mukillinen vettä ja 1 kuppi kahvia

1 dl tattaripuuroa (kuivapaino)

2 tl oliiviöljyä ja 1 tl pellavasiemenrouhetta sekoitettuna puuroon

Mansikoita ja mustikoita

3 kananmunan valkuaista

Lounas

Lohikeittoa (tehty kaurakermaan)

2 viipaletta ruisleipää juustolla

Omena

Ruokajuomana vesi

Välipala

Soijajogurttia, banaania ja ½ avokado blenderissä smoothieksi

1 kuppi kahvia, rivi Fazerin pähkinäsuklaata

Päivällinen

Jauhelihamureketta ja bataattia

Salaattia, kastikkeena oliiviöljy

Ruokajuomana vesi

Iltapala

Soijajogurttia, kymmenkunta pähkinää ja mustikoita

Valitse viisaasti mitä syöt. Valitse vapaus!

Aloitetaanko?

Jännittää.

Tuntuu kuin aloittaisi ihan alusta, vaikka oikeastaan vain sukeltaa syvemmälle sinne, mistä on pitkään haaveillut!

Osaanko kirjoittaa? Mistä kirjoitan? Mistä aloitan? Kiinnostaako ketään? Uskallanko avata oven omaan elämään? Onnistunko? Uskallanko epäonnistua?

Osaan! Tai ainakin aloitan ja uskallan ottaa riskin. Siitähän tässäkin on oikeastaan kyse, mahdollisuuksista ja niihin hyppäämisestä.

Oma tarinani ruoan ja syömisen saralla juontaa juurensa lapsuuteen, kuinkas muuten. Elin tavallista maaseudun arkea, mutta lähipiirissäni oli taipumusta ylipainoon ja sitä kautta jatkuvaan laihduttamiseen. Kasvoin raejuusto-, parsa-, kaalikeitto-, pussikeittodieettien äärellä. Toisaalta tarjolla oli myös itse metsästettyä, kalastettua ja kasvatettua perusruokaa. Nuoren tytön identiteettiin jätti kuitenkin jatkuva painontarkkailu jälkensä ja hyvin ristiriitaisenkin suhteen aikuisiän syömiseen.

Tiedän, että teistä löytyy paljon kaltaisiani, nyt aikuisia, jotka kamppailevat samojen ajatusten kanssa vielä tänäkin päivänä.

Muutama vuosi sitten havahduin omiin sanoihini ”voisin niin paljon paremmin, jos ei tarvitsisi enää syödä!” How fucked up is that? Painosta se ei ollut kiinni, olen suurimman osan elämääni ollut normaalipainoinen, jopa hoikka. Toki elämän varrelta löytyy ajanjaksot molemmista ääripäistä – niistä ehkä lisää joskus toiste.

Tarina jatkuu niin, että valitsin työni hyvin yksinkertaistetusti ruuan parista vuonna 2009. Olen työskennellyt – en itse keittiössä, vaan keittiöalan ammattilaisten kanssa jo lähes kymmenen vuoden ajan oppien yhtä sun toista ruoasta, syömisestä ja ennen kaikkea raaka-aineista.

Oma havahtumiseni syömisen lopettamisajatukseen olikin signaali kehostani, syömäni ruoka ei tehnyt minulle hyvää, minusta onnellista, ei edesauttanut jaksamista, saati painon pysymistä normaalina! Ei, syömäni ruoka kivisti mahaa, turvotti, väsytti, aiheutti ummetusta ja iho-ongelmia, vain muutamia muistoja mainitakseni. Ihan tarkkaa kuvaa kaikesta ei ole, koska pidin niin pitkään noita asioita NORMAALINA!

Onko normaalia, jos reissuun lähtiessä – matkakohteesta riippumatta (!) – tietää jo valmiiksi, että ei kannata paljoa syödä, kun ei ”se” halua tulla ulos ennen kuin palaa takaisin kotiin?

Ei ole.

Onko normaalia, että iho oireilee jalkapohjista päänahkaan mitä ihmeellisimmillä oireilla, niin että lääkäritkään eivät keksineet oireille nimeä, mutta hurjan montaa kortisonivoidetta määrättiin kyllä (sekä yksi suun kautta nautittava kortisonikuuri)?

Ei ole.

Onko normaalia, että paino nousee ”vaikka enhän mä edes syö mitään”? Kun teki mieli kuihduttaa ne loputkin syömiset olemattomiin. Kun aloin ottamaan selvää mm. aineenvaihdunnasta, niin tuo syömättömyys ja painonnousu ”makes more sense”. Puhutaan tästäkin aiheesta lisää tuonnempana, kun pääsen aloittamaan ravintovalmentajan koulutukseni!

Kesällä 2017 otin hetken mielijohteesta yhteyttä ravintovalmentajaan. Ensimmäisellä tapaamiskerralla käytiin aika laajastikin läpi elämäntilannettani ja ruokailutottumuksiani, sekä kartoitettiin tavoitteet. Tämä kuukauden mittainen valmennus muutti suhtautumiseni syömiseen ihan täysin, puhumattakaan olotilassa tapahtuneesta muutoksesta! Muistuttaisin, että tällaiset muutokset ovat aina pitkäjänteisiä, mutta yleensä ensimmäiset asiat ovat havaittavissa jo 3-4 viikkoa muutoksen jälkeen – jos jo heti alussa löytyy se optimaalinen ruokavalio itselleen. Oikein hymyilyttää muistella niitä fiiliksiä, kun syömisen jälkeenkin vatsa tuntui ”hoikalta”! Ja toisaalta, kun söi jotain itselle ei-sopivaa, senkin kyllä huomasi (ja huomaa edelleen) todella nopeasti. Kohta on siis vuosi opeteltu syömään minulle oikealla tavalla, ja matkan varrella on kasvanut nälkä tehdä ruoan vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin itselle myös ammatti.

Toukokuussa päätin ilmoittautua mukaan elokuussa 2018 alkavaan Ravintovalmentaja-koulutukseen. Haluan voida vielä paremmin. Haluan auttaa perheenjäseniäni, urheilevaa tytärtäni, fibromyalgiaa sekä kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavaa läheistä, diabeetikkoystävääni, ylipainoista, mielenterveysongelmista ja kroonisesta kivusta kärsiviä sukulaisiani – tiedän jo nyt, että ravinnolla pystyy tekemään paljon hyvää kaikille yllämainituille läheisilleni! Ja kuinka paljon apua tarvitsevia ihmisiä löytyy lähipiirini ulkopuolelta?

Ruokalogiani on vanha viisaus – olet mitä syöt.