Pakottaa kuin puumaa vai kolottaa kuin keski-ikäistä?

Niin. Mitäpä tähän nyt sitten sanoisi?
Kannettiin maanantaina pihalle saapuneista 15 ikkunasta 5 paritalomme remonttipuolelle ja ai suatana kun meni yö kipuillessa LONKKAA! Mä ehkä hyväksyisin kivun sillä alueella, jos olisi tullut vietettyä jollain muulla tavalla villimpi ilta, mutta ei.

Syy ja seuraus, sepä sen. Kesä tuli vietettyä erilaisten askareiden parissa sekä töissä että vapaa-ajalla, joten lihaskuntoliikunta jäi lähes kokonaan taka-alalle. Liikunnasta pitivät huolen kevyet lenkit sekä jooga. Tasapaino, katsokaas. Tunnen kyllä, että lihasta ja lihasvoimaa vielä löytyy, vaikka aktiivisesta treenaamisesta on jo hetki. Mutta silti, uskoisin että tuohon jomottavaan kipuun lonkan sivulla löytyy syypää liian isosta määrästä istumista ja liian pienestä lihaskuntoa tukevasta liikunnasta. Mur.

Mitäs muuta? Puuma – noh, sepä se. Googlettakaa. Mutta ei se niin nuori ole. Enää. 😉

Mutta asiaan, sitähän sinä tulit tänne lukemaan?
Paritalomme saneeraus siis etenee hitaasti, mutta hitaasti. Sähköhommat check. Ikkunat saapuivat, asennus heti kun asentajat (eli isäni ja veljeni) pääsevät paikalle.
Käytännössä mä teen siellä tosi vähän, koska en vain kykene joka paikkaan.

En tiedä pitäisikö ottaa Arnold Schwarzeneggerin viisas neuvo ”sleep faster” käyttöön?


Pienen eleen ajankäytön tehostamiseksi olen jo ottanut. Ostin itselleni Robin Sharman 5am Club– kirjan, jos sieltä löytyisi hyviä käytännön vinkkejä! Vaikka siihen, miten voisi siirtää kellon aamulla herättämään 15 minuuttia aiemmin, sekä vaihtamaan 20 minuutin istumisen kännykän parissa johonkin, öö, vähän tehokkaampaan? Tai ainakin sellaiseen, josta saa itselleen enemmän.
Robin Sharmalta luin huhtikuussa lomareissulla kirjan The Monk who sold his Ferrari ja olin myyty. Monessakin mielessä!

Vahva suositus!

Sitä kirjaa edelsi maailmalla pitkään puhuttanut Eat, Pray Love– kirja ja sain näistä aimo annoksen henkisyyttä, jota en edes tiennyt minusta löytyvän! Henkisyydellä tarkoitan enemmän pysähtymistä oman elämän ääreen ja asioiden pohtimista uudesta tulokulmasta. Ainakin Sharman kirja sai mut nostamaan leukani rinnasta ja ajattelemaan, että helvetti, kyllä mäkin pystyn siihen. Eli tähän. Eli elämään elämääni mahdollisimman hyvin.

Kiirehtimättä. Iloiten. Kompastellen, mutta nousten aina ylös. Antaen takaisin. Olemalla läsnä. Rakastaen.

Se on helpompaa silloin kun ei kolota. Silloin, kun ei joudu vastatusten oman kuolevaisuuden kanssa, mihin myös ikääntyminen kuuluu. Kuka sanoi, että se olisi helppoa?
Tällaisina hetkinähän voimme näyttää itsellemme, kuinka lujasti uskomme omiin arvoihimme. Ei sillä ole niin väliä, miten muut meidät näkevät. Myös heikkona on ok olla.

Mitä mä sitten aion tehdä lonkkakipuni kanssa?
Varmistan, että seuraavalla kerralla se johtuu jostakin villimmästä.

Muutosvastarinta, eli Annan Eväät osa 2

”Mä en tule ikinä luopumaan mun iltasipseistä!”
”Onko mun pakko syödä noita happamia juttuja, kun mä en niistä tykkää ollenkaan?”
”Mä en voi juoda vettä, koska se ei vaan uppoa.”
”Pitääkö mun oikeasti syödä aamupala ennen töihin lähtöä?”

Ja mä huokaan sisäisesti. Selitän mahdollisimman rauhallisesti, että ei, sun ei ole pakko tehdä mitään näistä. Mutta koska sä koit tarvetta ravitsemuksesi muokkaamiselle ja otit muhun yhteyttä, niin tässä on suositukseni. Miten me saadaan muutos istutettua sun arkeen?

En tiedä tuleeko se suomalaisuudesta, mutta hyvin moni meistä ”tekee työn valmiiksi” ammattilaisen puolesta. Vaikka ammattilaisen puheille hakeudutaankin siksi, että tarvitaan APUA. Lääkäriin mennessä olemme jo googlettaneet vaivamme ja mahdolliset syyt sille, oikeastaanhan lääkärin olisi parasta vain määrätä tuo valmiiksi katsomamme lääke tai hoito. Koska kyllähän minä nyt tiedän mistä kiikastaa ja miten asiaa hoidetaan!

Samaa lähestymistapaa näen myös ravintovalmennusasiakkaideni kanssa.
”Mä tiedän, että mä en saisi syödä näitä..”
”Mä tiedän, että jos mä vaan liikkuisin enemmän, niin..”

Jokainen on elänyt elämänsä saaden informaatiota ja misinformaatiota siitä, miten kuuluisi elää terveellisesti. Älä syö sipsejä. Älä syö karkkia. Syö vähemmän kuin kulutat. Kuluta se minkä syöt. Teet mitä teet, niin tunne syyllisyyttä syömisestäsi. Koska syöt kuitenkin jotenkin väärin.  Ja jos haluat elää terveellisemmin, se tarkoittaa ehdottomasti luopumista.

Luopuminen, se pelottaa.
Ja pelko on suurin syy muutoshaluttomuudelle. Tuntemattoman pelko. Muutoksen pelko.

Istutaan alas ja jutellaan!

Aloitan asiakkaideni kanssa keskustellen siitä, miten mistään ei tarvitse luopua. Mitään ei ole pakko tehdä. Edetään niin nopeasti tai hitaasti, kuin se jokaisen kohdalla on mahdollista. On ollut ihana seurata asiakkaideni toiveikkuuden ja muutoshalun heräämistä, kun he viikkojen kuluessa huomaavat millaisia tuloksia saavuttavat jo hyvin pienilläkin muutoksilla. Muutos kun on, noh, muutosta. Ei kieltäytymistä. Ei luopumista. Vain muutosta. Muutetaan pussillinen sipsejä vähemmäksi korvaamalla joka toinen kourallinen dippivihanneksilla. Hupsis, ei jaksakaan koko pussillista. Ja sitten muutaman kuukauden päästä ehkä ne kasvikset ovatkin voitolla?

Maustetaan vettä vaikka omenalohkoilla, sitruunamelissalla tai kurkulla – mikä ikinä saakaan veden maistumaan paremmalta ja katsos, yölliset levottomat jalat rauhoittuvat ja unen laatu paranee. En malta odottaa, mitä seuraavaksi pääsen muuttamaan!

Mangosmoothie. Ja vettä!

Älä siis pelkää, vaan aseta tavoitteita. Mieti, mitä olet valmis tekemään joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi saavuttaaksesi tavoitteesi. Tee muutokset vähitellen. Usko itseesi, onnistut kyllä!

Ja jos kaipaat apua, älä epäröi ottaa yhteyttä.

Annalysointia

Pysähdytkö koskaan miettimään, että miksi? Miksi sinä, noh, mitään?

Aloitin viime viikolla Xamk:ssa verkkokurssin, jonka ensimmäiset videot olen saanut katsottua läpi ja sitä myöten aloin kyseenalaistamaan vähän kaikkea. Ups!
Ensinnäkin aihe on ääääärimmäisen mielenkiintoinen: ihmisen fysiologia. Ja samalla pelottava, koska oppimisprosessi on vielä niin kaukainen muisto, että hirvittää miten saan sisäistettyä niin paljon uutta, tärkeää tietoa.

Mutta se kyseenalaistaminen. Miksi opiskelin itseni ravintovalmentajaksi? Miksi aloin kirjoittamaan ajatuksiani julkisesti? Miksi käyn kuntosalilla? Miksi käyn kävelyllä, vaikka taivaalta sataisi pieniä mummoja? Miksi perustin perheen? Miksi käyn töissä? Miksi teen, mitä teen?

Et voine sinäkään kieltää, että välillä elämä tuntuu tarkoituksettomalta tai tylsän harmaalta. Päämäärättömältä. Tarpomiselta. Yksinäiseltä. Saman toistamiselta. Yllätyksettömältä.

Mutta eihän se elämä oikeasti ole sellaista. Elämä on monenkirjavaa! Tarkoituksenmukaista! Täynnä yllätyksiä, iloa, surua, naurua, itkua. Töitä, vapaa-aikaa, ystäviä, perhettä, läheisiä, sukulaisia. Elämä on myös mielekkäämpää, jos meillä on tavoitteita. Unelmia. Haaveita.

Se, että jaksan haaveilla, vaatii pään pysymistä kasassa. Kuormitun helposti kaiken puurtamisen alle, ellen muista pitää huolta omasta jaksamisestani. Olen löytänyt liikunnasta keinon hengähtää! Pitkillä kävelylenkeillä lempimusiikin soidessa kuulokkeissa, ajatukset jäsentyvät kuin itsestään omille paikoilleen. Ongelmiin löytyy ratkaisut, paha mieli muuttuu hyväksi, tai sitten vain luonto on niin kaunis, että lenkin jälkeen pursuan ideoita ja energiaa! Joskus taas yhdistän opiskelun ja lenkin, mikä fiilis ennen lenkkiä sitten onkaan.

Kuntosali ja lihaskuntoharjoittelu taas on totaalinen irrottautuminen arjesta. Pään tyhjennystä. Maastavetoa tai kyykkyä ei voi suorittaa mielestäni turvallisesti, jos päässä sinkoilee stressaavia ajatuksia. Siellä salilla ei keskittyminen saa herpaantua. Ihanaa vastapainoa ajatustyölle ja istumiselle!

Siihen päälle vielä hyvä, ravitseva ruoka, sekä riittävä lepo, niin elämän osa-alueet ovat melkoisen hyvin tasapainossa.

Löysin maailman parhaan välipalan, Foodinin Raakasuklaa-inkan! <3

Näillä eväillä toteutan taas yhtä tavoitettani. Haluan ymmärtää ihmistä paremmin auttaakseni enemmän. Lyhyen ravintovalmennusurani aikana olen oppinut ainakin sen, että ravintovalmennus ei todellakaan ole pelkästään ruokaohjelman suunnittelemista ja antamista, tai sen noudattamisen seuraamista. Ei.

Ravintovalmennus on elämäntapavalmennusta. Ainakin mun ihanien asiakkaideni kohdalla! Matkan varrelle on toki mahtunut ravintoasioita paljonkin, mutta niiden uusien syömistottumusten istuttaminen sinne jokaisen arkeen onkin jo ihan toinen juttu! Tehdään pieniä tehtäviä, jotka ohjaavat ajatuksia sinne omaan arkeen, ajankäyttöön, syömiskäyttäytymiseen ja sitä kautta vaikutetaan koko kuvaan.

Teen töitä upeiden naisten kanssa, joiden kanssa olen saanut jakaa elämän iloja ja suruja, arkea ja juhlaa. Teen tätä teille. Ja sitä kautta itselleni. Kiitos että olen saanut olla mukana!

Minä siis tiedän miksi. Tiedätkö sinä?

Paluu tulevaisuuteen

Kuinka moni muistaa kyseisen leffatrilogian ensimmäisen osan ulkoa? Martyn ja hullun proffan, tai siis Docin. Lempparileffoja lapsuudesta, kertonee jotain myös allekirjoittaneen vitsihuumorin tasosta. Lähellä nollaa ja välillä sen alapuolella. Yhtymäkohta löytyy myös kulttuurisesti ja historiallisesti merkittävästä teoksesta, joka on jättänyt lähtemättömän jälkensä elokuvahistoriaan. Myös minulla on vakaa aikomus tehdä merkittäviä tekoja, tosin ei lähtökohtaisesti elokuvamaailmaan, vaan ihmisten elämään.

Otsikoksi tosin olisi kelvannut myös joku kliseinen ”katsaus viime vuoteen” tai ”mitä tuleva vuosi pitää sisällään”, mut ne ovat vähän tylsiä. Minähän en ole. Eivätkä ne olisi olleet riittävän kunnianhimoisia. Tai noh, suuruudenhulluja. Jos siis ET halua lukea mun menneestä vuodesta, saati tutustua tulevaisuudensuunnitelmiini, lopeta lukeminen. Nyt.

Vuosi 2018. Niin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas! Mä sain monen vuoden rämpimisen jälkeen oman elämäni taas omaan hallintaani. Opiskelin töiden ohella ravintovalmentajaksi. Selvisin pitkän parisuhteen isoimmasta muutoksesta ja oman ajan kutistumisesta minimiin. Stressitasot laskivat normaaliin. Palasin takaisin rakentamaan omaa tulevaisuutta. Ja ymmärsin mahdollisuuteni auttaa myös muita voimaan paremmin!

Ei niin kauan aikaa sitten tein vuosia rakastamaani työtä, johon alkoi kuitenkin tulla enemmän ja enemmän vääränlaista painetta, joka sairastutti mua sekä henkisesti, että fyysisesti. Viimeiset kaksi vuotta siinä työssä oireilin mitä ihmeellisimmillä tavoilla, lääkäritkään eivät keksineet oireilleni syytä. Jatkuvin oire oli ihottuma raajoissa, joihin ei löytynyt selitystä, mutta kymmeniä kortisonivoiteita kyllä. Ja yksi suun kautta ”nautittava” kortisonikuuri. Yksi lääkäri puhui jänisrutosta, toinen lupasi että ”et sä tuohon kuole”. Mutta epäilyksiä ja voiteita lukuun ottamatta, en saanut mitään konkreettista.

Kävin allergiakokeissa, joissa todettiin PPD (fenyylidiamiini) allergia, joten mustan väriaineen käytön (esim. hiusväri) jouduin lopettamaan. Olen allerginen myös formaldehydille, mutta en usko tuon enää haittaavan minua balsamoinnin yhteydessä. Kuten sanottu, jopa nollan alapuolella..
Mutta palatakseni asiaan, formaldehydiähän löytyy mm. tupakasta ja allergiani oli yksi vaikuttava tekijä siihen, että tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta täysin savutonta elämää. Hyvä minä!

Allergioiden ja iho-oireiden lisäksi en saanut oikein nukuttua öisin jatkuvan sydämentykytyksen ja ihmeellisten muljahteluiden takia. Olin niin väsynyt! Lomat menivät ulkomailla, yleensä rantalomakohteissa, joissa jäin monesti hotellihuoneeseen, koska en saanut kunnolla henkeä. Ahdisti, oksetti, oli flunssainen olo, tai tuntui vain että kuolen, jos liikahdan. Perhelomaa parhaimmillaan.

Kukaan lääkäreistä ei missään kohtaa kysynyt, että millainen elämäntilanne tai työtilanne mulla on. Kukaan ei edes ajatellut, että oireet voisivat johtua stressistä! Päädyin tähän ihan itse. Miksi? Koska oireet loppuivat, kun päätin työelämässä siirtyä eteenpäin. Lopetin. Mä olin niin väsynyt. Loppu.
Niin uupunut ja riutunut ihmisraunio, että vasta nyt lähes kahden vuoden jälkeen mä jaksan katsoa tätä taaksepäin.

Pisteenä i:n päälle, siellä sohvan pohjalla, sain viimeisen oireen, epäilty PPP. Krooninen ihosairaus. Kämmenen pohjat ja sormien sivut olivat täynnä pienen pieniä, kutisevan kivuliaita vesirakkuloita, jotka puhjetessaan rikkoivat ihon laajalta alueelta. Sen kolme viikkoa, ennen uuden työn aloittamista, käytin puuvillakäsineitä ja kortisonivoiteita, säälien itseäni etten ollut tajunnut irrottautua aiemmin.

Mutta. Olen päässyt eteenpäin. Ja paljon! Enkä ilman sitäkään kokemusta olisi tässä, entistä vahvempana mutta niin paljon herkemmin itseäni kuuntelevana.
Olen kiitollinen, että löysin itsestäni voimia irtautua vahingollisesta elämäntilanteesta ja sain tilaisuuden työskennellä rakastamallani alalla, rakentaen samalla itseäni uudestaan.
Tuomas Helkala Muutos – valmennuksesta kertoi eräässä podcastissa yhtälöstä T + R = L. Toimenpide + reaktio = lopputulos. Ja mä aloin elämään niin, että jos mitään ei muuta, mikään ei muutu.

Uusiksi meni työ.
Vaihdoin kosmetiikkani luonnonkosmetiikkaan.
Opettelin uudestaan nukkumaan.
Sain apua rakentaakseni hyvinvointiani tukevan ruokavalion.
Löysin liikunnan ilon!
Päätimme avopuolisoni kanssa yhdistää kahdeksan yhteisen vuoden kunniaksi myös osoitteen.
Luin itseni ravintovalmentajaksi.
Muistin taas miten olla minä.

Vuosi 2019. Jaa-a, saapa nähdä!
Ensi viikolla aloitan verkko-opinnot Xamk:ssa ja opiskelen seuraavat puoli vuotta elämäntapamuutosta. Saan lisää välineitä auttaakseni myös muita voimaan paremmin! Mä näen oman tulevaisuuteni hyvinvoivempana kuin koskaan! Enkä malta odottaa pääseväni auttamaan myös sinua.


Annan eväät, sanotaan vaikka että osa 1

    

Syötkö sä riittävästi? Syötkö itsesi kylläiseksi, vai syötkö sen mukaan, millaisen määrän kuvittelet olevan sinulle riittävä? Kuka määrittelee annoskokosi?

Tammikuu on taas täyttänyt ainakin mun sosiaalisen median fiidit kaikenlaisilla tarjouksilla paremmasta elämästä, joista suurin osa liittyy laihduttamiseen tai kuntoiluun. On mukana onneksi muutama hyvinvoinnin näkökulmastakin aihetta lähestyvä palveluntarjoaja, mutta eniten ääneen pääsevät nopeita tuloksia lupaavat vaihtoehdot.

Ollaan ilman tätä- dieetti, tai hikijumppaa kaksi yhden hinnalla – houkuttelevaa, vai? Ja ne, jotka ovat jo kokeilleet kaikkea, tarttuvat taas uuteen tarjoukseen päätyen luultavimmin vain sättimään itseään taas yhdestä epäonnistumisesta. Miksi nopeat, tai jotakin poissulkevat vaihtoehdot sitten epäonnistuvat niin usein?

Jos sä aloitat dieetin, jossa sun pitäisi vaikkapa punnita joka ikinen suupala, kuinka pitkään uskoisit voivasi noudattaa sitä? Tai kuinka pitkään uskoisit voivasi elää niin, että kaikki herkut olisi kielletty? Kaalikeittodieetin ainakin luulisi päättyvän viimeistään kanssaeläjien painostuksesta. Jos jokin on kielletty, sitä ajattelee todennäköisesti enemmän, jolloin kieltäytyminen ei edesauta pysyvien muutosten tekemistä. Pysyvät muutokset ovat, noh, pysyviä muutoksia.

Mä uskon pitkäjänteisyyteen. Pieniin muutoksiin. Sellaisiin muutoksiin, joita voi toteuttaa koko loppuelämän. Ei dieettejä, ei kuureja, ei nälkää, ei kituuttamista. Hyvää oloa, hyvää ruokaa, hyvää juomaa, onnistumisia, etenemistä, terveyttä – täysipainoista elämää!

Lueskelen vapaa-ajallani (aina kun ehdin) ruokaan, syömiseen, hyvinvointiin ja painonhallintaan liittyvää kirjallisuutta ja viimeisin kirja oli Patrik Borgin Löydä tie keveään oloon. Patrik kirjoittaa kirjassaan, että siinä missä moni sanoo kehittymisen tapahtuvan epämukavuusalueella, hän uskoo elämäntapamuutoksen onnistuvan parhaiten, kun muutokset pystytään tekemään poistumatta omalta mukavuusalueeltaan (ei ihan sanasta sanaan näin, mutta you get the idea?). Allekirjoitan! Miksi tehdä muutoksia, joita ei voi noudattaa loppuelämää?

Me kannamme hurjan paljon syömiseen liittyvää painolastia, joka saa meidät suhtautumaan syömiseemme epäterveellä tavalla. Varsinkin meidän naisten on yllättävän usein vaikeaa saada edes riittävästi energiaa päivittäisestä ruuasta! Törmään hyvin usein siihen, että kuvitellaan syövänsä terveellisesti, vaikka määrät ovat ihan hirmuisen pieniä. Taustalta löytyy usein mediasta, ystäviltä, vanhemmilta tai muualta – ulkopuolelta – saatu viesti siitä, mikä määrä olisi SINULLE riittävä. On unohdettu kuinka hyviä me olemme oikeasti itse määrittelemään tarvitsemamme ruuan määrä.

Joten syö. Riittävän usein ja riittäviä määriä. Kuulostele, oletko jo täynnä (ja kyllä, se on ihan ok jättää ruokaa lautaselle, miten ihmeessä voimme joka ruokailulla tietää ottaa ruokaa ”sopivasti”?), vai tarvitsetko vielä jotakin lisää. Kun opit kuuntelemaan itseäsi, keho kertoo kyllä.

Kuka määrittelee annoskokosi?

Sinä.

Vaivaton mutta vaivattu

Lopussa ihan helvetin hyvä leipäohje, mutta sitä ennen vähän vakavampaa asiaa.

”Tottakai voin. Istu vain. Ei sun tarvitse. Mä jaksan kyllä.”

Kiltti, avulias, helppo = huomaamaton. Minä. Vaivaton. Ihminen, jolle on helppo uskoa omat salaisuudet, huolet ja murheet.

Vahva. Toimelias. Ihailtu. Aikaansaava. Osaaja. Tekijä!

Mutta sisältä yksinäinen, särkynyt, vaivattu.

Olin varmaankin 6-7 vuotias, olimme kylässä setäni luona. Suvullamme oli hyvin tiiviit välit ja vierailu oli yksi monista jo varmasti silläkin viikolla. Joku laittoi lastenhuoneen oven kiinni niin, että mun pikkusormi jäi oven väliin saranapuolella (oven kiinni laittaja ei sitä huomannut) ja mä en KEHDANNUT sanoa, että sattuu.

Huolehdin omaa kipuani enemmän siitä, miltä sukulaisestani olisi tuntunut, jos hän olisi huomannut satuttaneensa lasta.

Se järjetön empatia kostautui myöhempinä vuosina uupumuksena muiden tunteisiin. Muistan tehneeni tietoisen valinnan ja lopetin välittämästä, koska se oli jo ylivoimaista. Niistä tunteettomista vuosista en muista juuri mitään, turta mieleni piti ulkomaailman minusta erossa. Silti hoidin työni ja perheeni ilman, että tuo aivomyrsky näkyi päällepäin. En halunnut olla vaivaksi. Mä selviäisin kyllä, koska aina ennenkin olin.

Koska elämällä on taipumus muuttaa suuntaa meistä riippumattomistakin syistä, löysin itseni tilanteesta, jossa vuosia sisälle kertyneet tunteet purkautuivat ulos. Ne oivallukset silloin johtivat 10 vuoden liittoni päättymiseen, kaiken tutun ja turvallisen menettämiseen ja hypyn täysin tuntemattomaan, mutta löysin taas oman ääneni ja aloin rakentamaan minua uudestaan.

Se hyppy tuntuu edelleen! Hetkittäin ihailen omaa rohkeuttani, mutta välillä pohdin myös sen negatiivisia seurauksia. Parasta ja pahinta, mitä olen elämässäni tehnyt. Mihin se mut vei? Uskon olevani enemmän minä empaattisena ja välittävänä, tosin nykyään enemmän itseäni kuunnellen. Se matka vei minut lähemmäksi itseäni, teki elämästäni tasapainoisemman ja sai minut antamaan taas itsestäni muille.

Olen Vahva. Toimelias. Ihailtu. Aikaansaava. Osaaja. Tekijä!

En ole enää liian kiltti, enkä ollenkaan huomaamaton. Autan mielelläni muita, mutta muistan ottaa huomioon oman jaksamiseni. Osaan sanoa myös ei. Miellyttämisen tarve. Se ei elä minussa enää niin vahvasti.

Minua rakastetaan, vaikka en tekisi koko maailman asioita teille kaikille.

Vaivaton, vaivaamaton leipä
7dl luomulaatuisia jauhoja, vehnäjauhoa/kaurajauhoa/ohrajauhoja jne.
2tl suolaa
0,5tl kuivahiivaa
3,5dl kädenlämpöistä vettä

Illalla: Sekoita lasikulhossa kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puukauhalla taikina sekaisin. Peitä kulho tuorekelmulla ja kohota aamuun saakka huoneenlämmössä.

Aamulla: Laita kannellinen valurautapata uuniin ja uuni lämpenemään 225 asteeseen. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. Peitä pallo tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Ota pata uunista ja lisää pohjalle hiukan öljyä. Laita taikinapallo kuumaan pataan, ripottele halutessasi päälle suolaa/yrttejä/siemeniä, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.

Maailman parasta!

Hyvinvointi vs. pahoinvointi

Mitä sinulle kuuluu?

Milloin olet viimeksi saanut vastata tuohon kysymykseen? Ja milloin se on kysytty sinulta niin, että kysyjä on aidosti kiinnostunut SINUSTA. Ei siitä, millainen äiti / isä olet lapsellesi. Ei siitä, kuinka hyvin olet suoriutunut työtehtävistäsi. Ei siitä, millainen puoliso olet viime aikoina ollut. Vai oletko kenties vastannut kysymykseen vain rooliesi kautta?

Sinä. Mitä sinulle kuuluu?

Aloitin viikonloppuna ystävän suosituksesta Aki Hintsasta kertovan kirjan Voittamisen anatomia. Kirjassa pilkotaan menestyksen osa-alueita urheilun näkökulmasta, mutta opit soveltuvat sellaisenaan ihan jokaisen meistä elämään (suosittelen vahvasti lukemaan)! Kirjassa todetaan, että menestys on hyvinvoinnin sivutuote. Ja käännettynä toisinpäin, ilman hyvinvointia, menestyminen on lähes mahdotonta.

Mitä se oikeasti tarkoittaa?

Kirja muistutti minua kymmenen vuoden takaisesta hetkestä, jonka seurauksena olen tänään juuri tässä ja juuri tällaisena kuin olen. Minulta kysyttiin, mitä minulle kuuluu. Sillä nimenomaisella hetkellä ymmärsin, että en elä omaa elämääni. En elä unelmaani. Olin hukannut itseni. Se hetki laittoi alulle muutoksen, joka on tuonut minut tänään tähän. Muutos ei aina ole kivuton, mutta sen hetken vuoksi minulla on unelmia. Minulla on suunnitelmia. Minulla on ihana perhe. Hyviä muistoja. Rakkautta.

Voittamisen anatomia kertoo samoista asioista, mitä edellisellä koulutusviikonlopulla kävimme läpi Ravintovalmentaja-koulutuksessa. Hyvinvointiimme vaikuttaa terveys, henkinen hyvinvointi, ravinto, aktiivisuus, liikunta, sosiaaliset suhteet, uni, lepo ja palautuminen. Aihe on niin mielenkiintoinen, että aion (ravitsemus)psykologiaan tutustua syvemminkin!

Voitko sinä hyvin vai huonosti?

Nykypäivänä tuntuu, että meillä kaikilla on koko ajan kiire. Been there – done that! Vaikkapa tämän hetkinen elämäni. Mulla on päivätyö, josta pidän valtavasti! Työpäivä nielaisee isoimman osan päivästä. Opiskelu vie viikossa pari-kolme iltaa, lisäksi lähiopetuspäivät. Tytär harrastaa 4 iltana viikossa, joista meidän vastuulla on joka toinen viikko. Ravintovalmennettavia minulla on jo muutamia. Niihin liittyvät valmennussuunnitelmat sekä seurannat vievät viikonloppuina 6-8 tuntia. Toki käymme kaupassa ja hoidamme kotia, syömme, liikumme ja nukumme niin kuin muutkin. Voin siis sanoa, että kiirettä pitää!

Suorittaja-minäni aloittaa välillä aamuisin kuiskimaan, että tänään töiden jälkeen sitten heti salille, kauppaan, ruuanlaittoa, suursiivous, opiskele, valmenna, kuskaa, TEE!
Tunnistatko?

Meillä kaikilla on se sama 24 h vuorokaudessa käytettävänä. Itsetutkiskelun kautta olen opetellut priorisoimaan to do – listan osiin ja varaamaan aikaa sovituille tehtäville. Perustana sille toimii hyvinvointini! Nykyään en tingi yöunistani. Tiedän, mikä määrä levähdyttävää unta on minulle hyvä määrä. Jo sillä on suuri vaikutus jaksamiseeni, sekä päivittäisten tehtävieni suorittamisen laatuun. Tiedän myös, milloin salitreeni on syytä vaihtaa rauhalliseen kävelylenkkiin tai vaikka saunomiseen. Yritän malttaa asettaa opiskelun myötä heränneelle tiedonjanolleni aikarajoitteita. Sekä positiivisestä että negatiivisesta kuormittumisesta pitää palautua!

Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt vuonna 1948 terveyden ”täydelliseksi fyysisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi”. Miten sinä huolehdit hyvinvoinnistasi?

Ravintovalmentaja-koulutus on yksi välietappi unelmilleni. Muistan olla onnellinen myös nykyhetkessä, matkalla kohti muita tavoitteitani. Kaikki tämä seurausta niinkin yksinkertaisesta kysymyksestä, kuin mitä sinulle kuuluu.

Uskallatko sinä vastata?

Virkistävä smoothie

Tuoretta ananasta
Tuoretta minttua
Appelsiinin mehua (purista tai purkista)
Chian siemeniä
Kookosvettä tai vettä

Surauta tehosekoittimessa sekaisin ja nauti!

Synninpäästö syömisestä

Synninpäästö syömisestä.

Mikä on lempiruokasi? Muistatko ala-asteen ystäväkirjat, josta tuo kysymys löytyi muiden lempiasioiden joukosta? Muistatko, mitä vastasit? Mikä se on tänään?

Kaikkihan tietävät, että syöminen pitää meidät toimintakykyisinä. Antaa energiaa elimistölle toimia, kuten sen kuuluu. Pitää meidät terveinä. Antaa mielihyvää, kun syömme jotain erityisen hyvää! Mansikat kesällä! Suklaalevy pimeänä syysiltana! Lapseni valmistama makaronilaatikko! Tunnelmallisen ravintolan loihtima annos, joka hivelee muitakin aisteja! Yhtä juhlaa! Mutta millä mallilla on meidän arkiruokailumme? Se kaiken pyörittävä päivittäinen leipämme? Se syöminen, joka saa meidät voimaan joko hyvin, tai huonosti.

Aamupala.

Miten aloitat aamusi? Juotko lasillisen sitruunavettä ja huuhtelet näläntunteen rasvakahvilla? Suositko aamupuuroa vai oletko ennemmin ”en ehdi syömään aamuisin mitään”- tyyppi? Jaksatko tehdä smoothien vai menetkö leipälinjalla? Teetkö lapsille aamupalan, mutta siirrät oman syömisesi seuraavaan kertaan?

Lounas

Vai sittenkin myöhäinen aamupala? Vai söitkö aamupalan, ja pärjäät sillä iltaan saakka?

Välipala-Päivällinen-Iltapala

Syötkö kaiken kerralla? Vai jaksotatko ruokailusi terveellisemmin pitkin päivää?

Mieliteot

Se tunne, kun ruokakaupasta ei voi poistua ilman sipsipussia! Tai irtokarkkia, tai jäätelöä. Been there – done that! Kun piti ostaa jotakin terveellistä ja lähes yllättyy kotona omista valinnoistaan – jälleen kerran. Vedetään vähän mutkia suoraksi ”olet mitä syöt” – ajatuksesta ”suolisto on toiset aivosi”-faktaan. Uskoisitko, että se millä olet itseäsi ruokkinut, sanelee (kirjaimellisesti!) sen, mitä haluatkin suuhusi laittaa? Se, mitä syömme, ruokkii suolistomme mikrobistoa ja ylläpitää joko hyviä tai huonoja bakteerikantoja. Näin maallikon yleistyksellä. Hypätään loogisesti kissa/hiirileikkiin!

Toxoplasma gondii- parasiitti on kissan loinen. Se tarttuu moniin eri eläinlajeihin, myös ihmiseen. Mielenkiintoiseksi otuksen tekee se, että se pystyy muokkaamaan kohde-eläimen käyttäytymistä. Tartunnan saanut hiiri lakkaa pelkäämästä kissaa ja silloin siitä tulee varma saalis ja loinen pääsee sinne minne halusikin – kissan aivoihin. Erityistä on se, että tartunnan saaneet eläimet pelkäävät muita vihollisia, ainoastaan kissan pelko on kadonnut. Loisen ja kissan yhteistyö sujuu erinomaisesti.

Kursivoitu teksti lainattu täältä.

Asiapitoisempi artikkeli aiheesta: Yle uutiset.

Tämä tieto on herättänyt tutkijoissa ajatuksen siitä, että suolistossamme vallalla olevat bakteerit pystyisivät lähettämään aivoillemme signaalin esimerkiksi kovin sokeripitoisista syömisistä ja saisivat meidät haluamaan lähes pakottavasti vaikkapa irtokarkkeja. Joten tavallaan ei hätää, mehän pystymme vaikuttamaan mielihaluihimme ruokkimalla omia bakteerejamme paremmilla valinnoilla, ja vaikka vähän kerrallaan!

Mutta miten siis vapautua syömisen aiheuttamasta huonosta omasta tunnosta?

Ravintovalmentajakoulutuksessa kiinnitämme paljon huomiota ateriarytmiin ja syömisen säännöllisyyteen. Sen tueksi löytyy paljon sekä tutkittua tietoa, että käytännön kokemusta. Jokaiselle löytyy se itselle paras rytmi. Syö 3-4 h välein. Sillä tavoin pidät verensokerisi tasaisena. Seuraa oloasi ja vartalossasi mahdollisesti tapahtuvia muutoksia parin viikon aikana. Jos ei toimi, muuta jotain ja seuraa. Jos tarvitset isomman painonpudotuksen, käänny ammattilaisen puoleen tai tee suunnitelma. Mutta seuraa ja muokkaa tulosten mukaan! Ajan kanssa ja itsellesi armollisesti.

Säännöllinen ateriarytmi johtaa terveyden kannalta parempiin valintoihin. Ymmärrystä seuraa viisaampi valinta. Tehdäkseni viisaampia valintoja lupaan itselleni ottavani selvää, miten minä toimin! Ymmärtämällä miten toimin, ymmärrän miten voin parhaiten edesauttaa omaa hyvinvointiani syömällä hyvin – sekä arkena että juhlissa. Voin valita tekeväni parhaani.

Terve mieli terveessä kehossa, muista siis myös nauttia valinnoistasi!

Aamupala

Iso mukillinen vettä ja 1 kuppi kahvia

1 dl tattaripuuroa (kuivapaino)

2 tl oliiviöljyä ja 1 tl pellavasiemenrouhetta sekoitettuna puuroon

Mansikoita ja mustikoita

3 kananmunan valkuaista

Lounas

Lohikeittoa (tehty kaurakermaan)

2 viipaletta ruisleipää juustolla

Omena

Ruokajuomana vesi

Välipala

Soijajogurttia, banaania ja ½ avokado blenderissä smoothieksi

1 kuppi kahvia, rivi Fazerin pähkinäsuklaata

Päivällinen

Jauhelihamureketta ja bataattia

Salaattia, kastikkeena oliiviöljy

Ruokajuomana vesi

Iltapala

Soijajogurttia, kymmenkunta pähkinää ja mustikoita

Valitse viisaasti mitä syöt. Valitse vapaus!

Minäkuva

Minäkuva.

Jokaisella meistä sellainen on. Millainen minäkuva sinulla on? Uskallatko mennä peilin eteen ja avata silmät, katsoa itseäsi avoimesti? Näetkö ensin hyviä puoliasi? Miten muodostat minäkuvasi? Kuka asettaa SINUN pääsi sisälle odotukset SINUA kohtaan?

Sinä.

Ja kaikkeen tuohon sisältyy sana pitäisi. Tiedät kyllä, mitä tarkoitan! Mutta vasta huomenna, koska tänään ei pysty. Ei kykene. Ei huvita. Liian kuuma, liian kylmä, vatsa liian täynnä, ennemmin päiväunet, lapsi pitää hakea, jääkaappi tyhjä, pyykit pesemättä, imurointipäivä. Ja sitten huono omatunto, kun ei tänäänkään, vaikka pitäisi. Kuka sanoo, että pitäisi?

Sinä.

Pitäisi olla parempi, hoikempi, kiinteämpi, rikkaampi, sosiaalisempi. Pitäisi nähdä useammin, matkustella enemmän, viettää aikaa perheen kanssa, käydä ulkona, remontoida, liikkua, rentoutua. Pitäisi olla paras versio minusta. Aivan, minä!

Mutta takaisin nykypäivän kirosanaan pitäisi. Totta kai lapsi haetaan sovitusti. Mutta nuo muut? Siihenkin löytyy yksi hyvä sana, tasapaino. Pyöritin pitkään yksin 3 hengen kotitalouttamme, isoa taloa ja siihen kuuluvia velvollisuuksia. Arkiaskareet, kuten ruoanlaitto, kaupassakäynnit, pyykkäämiset, lapsen hoito ja kuskaamiset – hoidin kaiken tuon vaativan työni ohella. Halusin varmistaa, että viikonloput, jotka saimme olla kaikki yhdessä, oli arkiaskareista vapaa. Silloin se tuntui olevan sen arvoista. Olin varmasti todella hyvää seuraa väsyneenä, kaiken antaneena. Turhautuneena, kun vain minun piti taas ne kaikki hoitaa. Ja koko ajan tiedostaen, että pitäisi vielä enemmän. Pitäisi syödä paremmin, pitäisi käydä lenkillä, pitäisi mennä salille. Niin. Ihan kuin aikaa, saati energiaa olisi ollut vielä vähän jäljellä.

Mutta huomaatko kirjoitusasun menneisyyden aikamuodon? Oli pakko pysähtyä vetämään henkeä ja laittaa asioita uusiksi. Perhe pysyi, aika moni muu asia muuttui. Tasapaino alkoi löytymään. Nyt siivoamme, kun on tulossa vieraita, tai kun on muuten vain pakko. Armollisemmin itseämme kohtaan. Pyykit hoituvat jopa huomaamatta. Kaupassa käydään suunnitellusti ja sen mukaan, kummalla meistä aikuisista on enemmän siihen aikaa. Arki on joustavampaa, kun meitä onkin kaksi niistä huolehtimassa. Näin on jäänyt aikaa myös itsestäni huolehtimiselle. Enää ei pitäisi, vaan tänään teen, koska haluan.

Uskalla avata silmät, hymyile itsellesi hyväksyvästi ja anna itsellesi mahdollisuus!

Suklainen ”nice cream”

1 jäätynyt banaani

1 rkl maapähkinävoi crunchy (Biona)

1 tl tummaa, sokeritonta kaakaojauhetta

Ripaus kanelia ja/tai aitoa vaniljaa

Jos tarvitsee nestettä, lisää loraus vettä tai vaikkapa mantelimaitoa!

Ainekset blenderiin ja sekaisin. NAUTI!

Aloitetaanko?

Jännittää.

Tuntuu kuin aloittaisi ihan alusta, vaikka oikeastaan vain sukeltaa syvemmälle sinne, mistä on pitkään haaveillut!

Osaanko kirjoittaa? Mistä kirjoitan? Mistä aloitan? Kiinnostaako ketään? Uskallanko avata oven omaan elämään? Onnistunko? Uskallanko epäonnistua?

Osaan! Tai ainakin aloitan ja uskallan ottaa riskin. Siitähän tässäkin on oikeastaan kyse, mahdollisuuksista ja niihin hyppäämisestä.

Oma tarinani ruoan ja syömisen saralla juontaa juurensa lapsuuteen, kuinkas muuten. Elin tavallista maaseudun arkea, mutta lähipiirissäni oli taipumusta ylipainoon ja sitä kautta jatkuvaan laihduttamiseen. Kasvoin raejuusto-, parsa-, kaalikeitto-, pussikeittodieettien äärellä. Toisaalta tarjolla oli myös itse metsästettyä, kalastettua ja kasvatettua perusruokaa. Nuoren tytön identiteettiin jätti kuitenkin jatkuva painontarkkailu jälkensä ja hyvin ristiriitaisenkin suhteen aikuisiän syömiseen.

Tiedän, että teistä löytyy paljon kaltaisiani, nyt aikuisia, jotka kamppailevat samojen ajatusten kanssa vielä tänäkin päivänä.

Muutama vuosi sitten havahduin omiin sanoihini ”voisin niin paljon paremmin, jos ei tarvitsisi enää syödä!” How fucked up is that? Painosta se ei ollut kiinni, olen suurimman osan elämääni ollut normaalipainoinen, jopa hoikka. Toki elämän varrelta löytyy ajanjaksot molemmista ääripäistä – niistä ehkä lisää joskus toiste.

Tarina jatkuu niin, että valitsin työni hyvin yksinkertaistetusti ruuan parista vuonna 2009. Olen työskennellyt – en itse keittiössä, vaan keittiöalan ammattilaisten kanssa jo lähes kymmenen vuoden ajan oppien yhtä sun toista ruoasta, syömisestä ja ennen kaikkea raaka-aineista.

Oma havahtumiseni syömisen lopettamisajatukseen olikin signaali kehostani, syömäni ruoka ei tehnyt minulle hyvää, minusta onnellista, ei edesauttanut jaksamista, saati painon pysymistä normaalina! Ei, syömäni ruoka kivisti mahaa, turvotti, väsytti, aiheutti ummetusta ja iho-ongelmia, vain muutamia muistoja mainitakseni. Ihan tarkkaa kuvaa kaikesta ei ole, koska pidin niin pitkään noita asioita NORMAALINA!

Onko normaalia, jos reissuun lähtiessä – matkakohteesta riippumatta (!) – tietää jo valmiiksi, että ei kannata paljoa syödä, kun ei ”se” halua tulla ulos ennen kuin palaa takaisin kotiin?

Ei ole.

Onko normaalia, että iho oireilee jalkapohjista päänahkaan mitä ihmeellisimmillä oireilla, niin että lääkäritkään eivät keksineet oireille nimeä, mutta hurjan montaa kortisonivoidetta määrättiin kyllä (sekä yksi suun kautta nautittava kortisonikuuri)?

Ei ole.

Onko normaalia, että paino nousee ”vaikka enhän mä edes syö mitään”? Kun teki mieli kuihduttaa ne loputkin syömiset olemattomiin. Kun aloin ottamaan selvää mm. aineenvaihdunnasta, niin tuo syömättömyys ja painonnousu ”makes more sense”. Puhutaan tästäkin aiheesta lisää tuonnempana, kun pääsen aloittamaan ravintovalmentajan koulutukseni!

Kesällä 2017 otin hetken mielijohteesta yhteyttä ravintovalmentajaan. Ensimmäisellä tapaamiskerralla käytiin aika laajastikin läpi elämäntilannettani ja ruokailutottumuksiani, sekä kartoitettiin tavoitteet. Tämä kuukauden mittainen valmennus muutti suhtautumiseni syömiseen ihan täysin, puhumattakaan olotilassa tapahtuneesta muutoksesta! Muistuttaisin, että tällaiset muutokset ovat aina pitkäjänteisiä, mutta yleensä ensimmäiset asiat ovat havaittavissa jo 3-4 viikkoa muutoksen jälkeen – jos jo heti alussa löytyy se optimaalinen ruokavalio itselleen. Oikein hymyilyttää muistella niitä fiiliksiä, kun syömisen jälkeenkin vatsa tuntui ”hoikalta”! Ja toisaalta, kun söi jotain itselle ei-sopivaa, senkin kyllä huomasi (ja huomaa edelleen) todella nopeasti. Kohta on siis vuosi opeteltu syömään minulle oikealla tavalla, ja matkan varrella on kasvanut nälkä tehdä ruoan vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin itselle myös ammatti.

Toukokuussa päätin ilmoittautua mukaan elokuussa 2018 alkavaan Ravintovalmentaja-koulutukseen. Haluan voida vielä paremmin. Haluan auttaa perheenjäseniäni, urheilevaa tytärtäni, fibromyalgiaa sekä kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavaa läheistä, diabeetikkoystävääni, ylipainoista, mielenterveysongelmista ja kroonisesta kivusta kärsiviä sukulaisiani – tiedän jo nyt, että ravinnolla pystyy tekemään paljon hyvää kaikille yllämainituille läheisilleni! Ja kuinka paljon apua tarvitsevia ihmisiä löytyy lähipiirini ulkopuolelta?

Ruokalogiani on vanha viisaus – olet mitä syöt.