Ole rohkea, he sanoivat

Kaupallisessa yhteistyössä DeliVerden kanssa, ihanat vihreät tuotteet saatu ilmaiseksi

”Mene vain, rohkeasti nyt” sanoo äiti, ja ohjaa hellästi, mutta päättäväisesti pientä ihmistä kohti toista pientä. Kohti oman pienen tulevaa ystävää. ”Tutustukaa”.
Toinen pienokainen jännittää ja jarruttelee, toinen menee luottavaisesti kohti uutta. Rohkeasti.

Mutta mitä on rohkeus?

Wikipedian mukaan rohkeus on uskallus tehdä asioita välittämättä pelosta, kivusta, vaarasta, epävarmuudesta tai uhkailusta. Rohkeutta löytyy niin fyysisellä, kuin moraalisellakin tasolla. Keskitytään tässä kirjoituksessa enemmän moraaliseen rohkeuteen. Jälleen Wikipediaa lainatakseni, moraalinen rohkeus on kyky toimia oikein välittämättä vastustuksesta, häpeästä, skandaalista tai vähättelystä.

Rohkeutta on sietää epävarmuutta, kohdata se ja toimia sen yli. Rohkeutta on usko sekä omiin, että muiden kykyihin.

Sain tilaisuuden aloittaa yhteistyön paikallisen Lindrothin puutarhan kanssa, enkä miettinyt sekuntiakaan ennen kuin vastasin kyllä – hyppäsin rohkeasti mukaan! Olen käyttänyt näitä DeliVerden tuotteita aiemminkin, koska ne salaatit ja yrtit vain ovat niin laadukkaita. Ennen ostin ne paikallisesta marketista, nyt haen tuotteet suoraan heidän myyntipisteeltään Turun kauppatorilta.  

Deliverde yrtit
Mä rakastan näitä tuoreita yrttejä, salaatteja ja muita maan antimia!
Kuva Emma Kokkala (IG @emma_kokkala).

Turun Kirja- ja Ruokamessut järjestetään kerran vuodessa ja noilla messuilla palkitaan mm. ansiokkaasti ruokakulttuuria edistäviä tahoja (palkinnon jakajana toimii Lounais-Suomen ruokakulttuuriyhdistys Kaffeli ry). Vuoden 2018 messuilla yrityspalkinnon sai DeliVerde ”laadukkaasta suunnannäyttämisestä ja varsinaissuomalaisen ruokailon levittämisestä”.  Mielestäni jo tuo sana ILO kertoo siitä tinkimättömyydestä ja rakkaudesta, jolla tuotteet kasvatetaan ja tuotetaan. Tehdään pitkälti käsityönä, joka näkyy kyllä laadussa. Rohkeasti omaa visiotaan toteuttaen.

Puutarhan toimintaa on kehitetty jo yli kaksikymmentä vuotta, jotta kaikilla olisi mahdollisuus laadukkaaseen ja ravintopitoiseen ruokaan. DeliVerde on todistanut olevansa myös vastuullinen kiertotaloustoimija tuomalla markkinoille uudelleen käytettävän salaattipussin, jolla kuluttajat voivat vähentää ruokahävikkiä ja muovijätettä omissa keittiöissään.

Arvostan korkealle tämänkaltaista rohkeutta tehdä omaa juttuaan tinkimättömästi ja selkeiden arvojen pohjalta!

Deliverde lehtisalaatti
DeliVerden lehtisalaatti on yksi mun ja ilmeisesti aika monen muunkin lemppareita. Oletkos sä jo kokeillut?
Kuva Emma Kokkala (IG @emma_kokkala).

Mä pidän myös itseäni rohkeana ihmisenä. Se ei tarkoita sitä, ettenkö pelkäisi tai jännittäisi tai olisi joskus myös epävarma. Ei. Minun kohdallani rohkeus tarkoittaa elämän kohtaamista sellaisena, kuin se vastaan tulee. Tarttumista haasteisiin, sen sijaan että jäisi niiden alle. Sanoa ei jollekin, joka näennäisesti toisi vaikkapa taloudellista turvaa, mutta ei sopisi arvomaailmaani. Sanoa kyllä asioille, joilla on minulle merkitystä.

Olen aina ihaillen lukenut tarinoita ihmisistä, jotka tuosta noin vaan myyvät koko omaisuutensa ja muuttavat jonnekin Intian Ashramiin etsimään itseään tai jotain suurempaa. Tai perustavat puutarhan, jota kehitetään vuosikymmeniä, jotta voidaan tarjota kaikille mahdollisuus laadukkaaseen ja ravintopitoiseen ruokaan! Olen siis joutunut katsomaan itseäni peiliin ja kysymään, tarvitseeko rohkeuden olla jotain niin suurieleistä?

Rohkeus on yksi kardinaalihyveistä, joita on Aristoteleen mukaan neljä:

Viisaus

Oikeudenmukaisuus

Kohtuullisuus

Rohkeus

Nämä edellä mainitut hyveet ovat äärimmäisiä hyveitä, joiden varassa lepää koko inhimillisyys!  

Robin Sharma
Edellisellä rantalomalla lukemani kirja asianajajasta, joka lähti etsimään itseään. Suosittelen lukemaan!
Kuva Emma Kokkala (IG @emma_kokkala).

Törmäsin jokin aika sitten ajatukseen, jossa, sen sijaan että pohdittiin uskaltaako epäonnistua, pohdittiinkin uskallammeko onnistua. Tuo ajatus jäi kiehtomaan hirmuisesti, koska tunnistan tilanteita elämäni varrella, jossa olen pelännyt nimenomaa onnistumista. Samat epävarmuustekijäthän löytyvät onnistumisista ja epäonnistumisista – niiden taustalla kun olemme me itse.
Mutta onneksi löytyy esimerkkejä ihmisistä, jotka uskaltavat onnistua. DeliVerde on sellainen. Ashramiin lähtevä tutkiskelija on sellainen. Olen huomannut, että minä olen sellainen.

Rohkeudella ja uskaltamalla onnistua vain taivas on rajana! Oli tavoitteesi sitten painonhallinnassa, elämäntapamuutoksessa, yöunien parantamisessa, liikunnassa, kodissa, arjessa, työssä – missä vain ja millaisessa mittakaavassa tahansa.

Miten sitten voi kasvattaa omaa rohkeuttaan? Rohkeus on siinä mielessä subjektiivinen käsite, että se tarkoittaa jokaiselle jotakin omanlaista. Se, mikä yhdelle on rohkeutta, voi olla toiselle normi. Jotain yhteistä rohkeudella on, ihmisestä riippumatta. Sitä kohti voi mennä ja sitä voi kasvattaa kokemuksen kautta. Voi luotsata itseään kuten alussa mainittu äiti, joka kannustaa lastaan ottamaan rohkeasti ensiaskeleen ystävyyden tiellä. Oppia ja rohkaistua kokemuksiensa kautta. Mene ja tee, kokeile, innostu, innosta!

Rohkeutta on seistä omien arvojensa takana, vaikka olisi vaikeidenkin valintojen edessä. Rohkeutta on sanoa ei, jos sydän niin sanoo. Rohkeutta on seistä ylpeästi omilla jaloillaan ja tehdä rakastamiaan asioita suurella intohimolla ja tinkimättömyydellä. Rohkeutta on olla oma itsensä.

Rakkaudella,
Anna

Ps. Juttelen aiheesta mielelläni lisää, jos haluat! Ota yhteyttä, niin katsotaan miten voisin olla avuksi juuri sinulle.

Hunajanauris
Hunajanauris jää pysyvästi meidän perheen salaatteihin ja kesän grillivartaisiin. Kuva Emma Kokkala (IG @emma_kokkala).

Aloitetaanko?

Jännittää.

Tuntuu kuin aloittaisi ihan alusta, vaikka oikeastaan vain sukeltaa syvemmälle sinne, mistä on pitkään haaveillut!

Osaanko kirjoittaa? Mistä kirjoitan? Mistä aloitan? Kiinnostaako ketään? Uskallanko avata oven omaan elämään? Onnistunko? Uskallanko epäonnistua?

Osaan! Tai ainakin aloitan ja uskallan ottaa riskin. Siitähän tässäkin on oikeastaan kyse, mahdollisuuksista ja niihin hyppäämisestä.

Oma tarinani ruoan ja syömisen saralla juontaa juurensa lapsuuteen, kuinkas muuten. Elin tavallista maaseudun arkea, mutta lähipiirissäni oli taipumusta ylipainoon ja sitä kautta jatkuvaan laihduttamiseen. Kasvoin raejuusto-, parsa-, kaalikeitto-, pussikeittodieettien äärellä. Toisaalta tarjolla oli myös itse metsästettyä, kalastettua ja kasvatettua perusruokaa. Nuoren tytön identiteettiin jätti kuitenkin jatkuva painontarkkailu jälkensä ja hyvin ristiriitaisenkin suhteen aikuisiän syömiseen.

Tiedän, että teistä löytyy paljon kaltaisiani, nyt aikuisia, jotka kamppailevat samojen ajatusten kanssa vielä tänäkin päivänä.

Muutama vuosi sitten havahduin omiin sanoihini ”voisin niin paljon paremmin, jos ei tarvitsisi enää syödä!” How fucked up is that? Painosta se ei ollut kiinni, olen suurimman osan elämääni ollut normaalipainoinen, jopa hoikka. Toki elämän varrelta löytyy ajanjaksot molemmista ääripäistä – niistä ehkä lisää joskus toiste.

Tarina jatkuu niin, että valitsin työni hyvin yksinkertaistetusti ruuan parista vuonna 2009. Olen työskennellyt – en itse keittiössä, vaan keittiöalan ammattilaisten kanssa jo lähes kymmenen vuoden ajan oppien yhtä sun toista ruoasta, syömisestä ja ennen kaikkea raaka-aineista.

Oma havahtumiseni syömisen lopettamisajatukseen olikin signaali kehostani, syömäni ruoka ei tehnyt minulle hyvää, minusta onnellista, ei edesauttanut jaksamista, saati painon pysymistä normaalina! Ei, syömäni ruoka kivisti mahaa, turvotti, väsytti, aiheutti ummetusta ja iho-ongelmia, vain muutamia muistoja mainitakseni. Ihan tarkkaa kuvaa kaikesta ei ole, koska pidin niin pitkään noita asioita NORMAALINA!

Onko normaalia, jos reissuun lähtiessä – matkakohteesta riippumatta (!) – tietää jo valmiiksi, että ei kannata paljoa syödä, kun ei ”se” halua tulla ulos ennen kuin palaa takaisin kotiin?

Ei ole.

Onko normaalia, että iho oireilee jalkapohjista päänahkaan mitä ihmeellisimmillä oireilla, niin että lääkäritkään eivät keksineet oireille nimeä, mutta hurjan montaa kortisonivoidetta määrättiin kyllä (sekä yksi suun kautta nautittava kortisonikuuri)?

Ei ole.

Onko normaalia, että paino nousee ”vaikka enhän mä edes syö mitään”? Kun teki mieli kuihduttaa ne loputkin syömiset olemattomiin. Kun aloin ottamaan selvää mm. aineenvaihdunnasta, niin tuo syömättömyys ja painonnousu ”makes more sense”. Puhutaan tästäkin aiheesta lisää tuonnempana, kun pääsen aloittamaan ravintovalmentajan koulutukseni!

Kesällä 2017 otin hetken mielijohteesta yhteyttä ravintovalmentajaan. Ensimmäisellä tapaamiskerralla käytiin aika laajastikin läpi elämäntilannettani ja ruokailutottumuksiani, sekä kartoitettiin tavoitteet. Tämä kuukauden mittainen valmennus muutti suhtautumiseni syömiseen ihan täysin, puhumattakaan olotilassa tapahtuneesta muutoksesta! Muistuttaisin, että tällaiset muutokset ovat aina pitkäjänteisiä, mutta yleensä ensimmäiset asiat ovat havaittavissa jo 3-4 viikkoa muutoksen jälkeen – jos jo heti alussa löytyy se optimaalinen ruokavalio itselleen. Oikein hymyilyttää muistella niitä fiiliksiä, kun syömisen jälkeenkin vatsa tuntui ”hoikalta”! Ja toisaalta, kun söi jotain itselle ei-sopivaa, senkin kyllä huomasi (ja huomaa edelleen) todella nopeasti. Kohta on siis vuosi opeteltu syömään minulle oikealla tavalla, ja matkan varrella on kasvanut nälkä tehdä ruoan vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin itselle myös ammatti.

Toukokuussa päätin ilmoittautua mukaan elokuussa 2018 alkavaan Ravintovalmentaja-koulutukseen. Haluan voida vielä paremmin. Haluan auttaa perheenjäseniäni, urheilevaa tytärtäni, fibromyalgiaa sekä kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavaa läheistä, diabeetikkoystävääni, ylipainoista, mielenterveysongelmista ja kroonisesta kivusta kärsiviä sukulaisiani – tiedän jo nyt, että ravinnolla pystyy tekemään paljon hyvää kaikille yllämainituille läheisilleni! Ja kuinka paljon apua tarvitsevia ihmisiä löytyy lähipiirini ulkopuolelta?

Ruokalogiani on vanha viisaus – olet mitä syöt.