Mitä sinä odotat, oikeasti?

Mitä sinä odotat, oikeasti?

Edellisessä tekstissä lupasin pureutua ravitsemuskiinnostukseni taustoihin, mutta ajankohtaan sopinee paremmin alla oleva pohdinta.

Näin yksi päivä Kodin Kuvalehden mainoksen, joka kolahti ihan kunnolla. Se jotenkin onnistui kiteyttämään nykyihmisen ajattelumallin vahingollisuuden.

Odottaminen.

Mainoksessa odotettiin viikonloppua, odotettiin sopivan kumppanin löytymistä ja niin edelleen, odotettiin elämää tapahtuvaksi. 

Se sai mut pohtimaan omaa tapaani elää. Elänkö sitten kun, mutta kun vai tässä ja nyt.
Okei, mä suunnittelen paljon tulevaa ja sitä kautta ajatukseni ovat sitten kun-ajatuksia. Ja koska elän siellä tulevassa, toimin useinkin mutta kun-pohjalta. Aika huono?

Lähdettiin elämään tässä ja nyt ja se kannatti – tällä kuvalla meidät upgreidattiin Hartwall Arenalla VIP-aitioon. Onnistunut datenight!

Väännetään vähän rautalangasta. Ei sua varten, vaan ehkä enemmän mua varten.
Mä täytän viikon päästä 40. Ja olen AINAKIN viimeiset 3 vuotta ajatellut, että ”sitten kun täytän 40 vuotta, haluan olla elämäni parhaassa fyysisessä kunnossa.” Noh, vuoden päivät treenasin aika hullun lailla ja olinkin kovassa fyysisessä kunnossa. Rasvaprosentti 17. Lihasmassaa 32kg. Ei huono.

Mutta se oli liikaa kaiken muun kanssa, ja treenaaminen oli pakko laittaa hetkeksi kokonaan tauolle. Ajatus siitä, että haluan olla hyvässä kunnossa, ei kuitenkaan ole minnekään hävinnyt, mutta ruuhkavuosien ottaessa minua enemmän haltuun, olen sortunut paljon mutta kun– ajatteluun. Mutta kun mun pitää tänään opiskella. Mutta kun mun pitää tänään toimia treenikuskina. Käydä kampaajalla, kaupassa, laittaa ruokaa, käydä töissä, valmentaa.. Ja sieltä on helppo paeta taas sitten kun – kiertoon.

Kognitiivinen käyttäytymiskolmio. Piirsin ihan itse.

ELÄMÄ EI ODOTA! Alussa mainittu mainos havahdutti läsnäolon, sekä tässä ja nyt-ajatusmaailman tärkeyteen. Minä ja me, ja kaikki se mitä kutsumme elämäksi kun tapahtuu – ei sitten kun, vaan tässä ja nyt.

Yllä kuvattu kaavio on kognitiivinen käyttäytymiskolmio. Se kertoo siitä, kuinka kaikki lähtee ajatuksesta. Me voimme ajatella vain yhtä ajatusta kerrallaan ja se, millaisen tunteen se ajatus herättää, riippuu siitä onko ajatuksemme positiivinen vai negatiivinen.

Ajatuksemme luoma tunne saa aikaan toiminnan, joka pohjautuu tunteeseen, joka on saanut alkunsa ajatuksesta. Ajattelemme 12 000 – 60 000 ajatusta päivittäin ja jopa 95% noista ajatuksistamme on kierrätettyjä! Ajattelemme siis sitä samaa saatanan kauppalistaa, tai “mitä tänään syötäisiin” joka päivä. Suurimman osan aikaa.

Noista kierrätetyistä ajatuksia jopa 80% on negatiivisia. Miksi tämän pandemian piti tapahtua juuri nyt? Ei päästä Milanoon, Tallinaan tai MIHINKÄÄN!  Sairastuuko joku läheiseni? Vellotaan syvällä kysymyksessä miksi. Vallitseva tunne saa meidät toimimaan ja toimimme tuon tunteen pohjalta. Minkähänlaista toimintaa nuo edellä mainitut ajatukset saavat aikaan? Vai saavatko ne meidät lamaantumaan, odottamaan, jos huomenna kaikki olisi toisin. Sitten kun.

Tulppaanit on mun lempikukkia. Liittyen ei oikeastaan mihinkään.

Mitäpä jos ajattelisimme, että vitsi miten paljon aikaa nyt vapautui! Mulla on vihdoinkin aikaa käydä varastohuone läpi! Treenikuskaamisen sijasta voidaan ottaa se Kimble-matsi perheen kesken! Mietitään siis miten, eikä miksi. Millaisia tunteita ja sitä kautta toimintoja tämä lähestymistapa voisi herättää?

Ympäröivästä ahdistavasta tilanteesta huolimatta, pidetään yllä positiivista elämänasennetta. Tuetaan toisiamme ja ollaan läsnä tässä ja nyt.

Rakkaudella,
Anna

Vuosikymmenten lapsi

Minä siis. Tosin olen ehtinyt kasvaa jo ulkoisesti aikuiseksi, mieleltäni olen toki
(omaksi onnekseni ja muiden myötähäpeäksi) edelleen ei-niin-aikuinen.

Alkanut vuosikymmen on jo viides allekirjoittaneelle, ajatuksena tämä on jotenkin ihan absurdi! Mutta toisaalta, mä pääsen myös juhlistamaan tänä vuonna naisellisen pyöreitä vuosia. Ei paha.

Viimeisiä hetkiä “kolmekymppisenä”. Kuulemma näin läheltä otetut naamakuvat on jo tosi noloja. Onneksi on teini talossa, niin pysyn kärryillä!

Olen myös ehtinyt jo muutamassa päivässä kyllästymään siihen hypetykseen, millä kaikilla tavoin pitäisi itseään kehittää uudella vuosikymmenellä.
Ikään kuin hokemalla halut muuttuisivat teoiksi ja toiveet tosiksi.  Tai vielä ennemmin, ikään kuin koko maailma taas haluaisi muistuttaa, kuinka huono sinä olet, ellet ole jo ehtinyt kirjaamaan itseäsi elämänhallintakurssille, ellet ole ilmoittautunut ”tammikuussa en juo tai syö sitä tai tätä”- buumiin tai ainakaan ellet ole astunut viikossa jo kahtakymmentä kertaa liikuntapaikkaan sisälle.

Paskat. Mikään ei muutu, jos mitään ei muuta. Ja kun sinä olet mukavuudenhaluinen, niin kuin minäkin ja kuten ainakin miljardi muuta, siksi se muutos ei itsestään tapahdu tälläkään vuosikymmenellä. Tai seuraavallakaan. Muutokseen täytyy sisällyttää omaa arvomaailmaa. Siksi ulkoisesta paineesta muutoksen tielle lähteminen ei vain kanna pitkälle, sitä muutosta kun pitää itse haluta. Piste.

Ja joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Milleniaalit voi kaivella googlesta sanonnan alkuperää. Tarvinnee ehkä itsekin. Mutta muistelen silti vähän mennyttä.

2019 oli aikamoisten harppausten vuosi. Edellisinä vuosina tuli tavallaan siivottua elämästään turhaa roinaa niin töissä kuin kotiasioissakin. ”Siivous” huipentui asumismuotomme epätasapainon haltuunottoon ja vaakakupin kallistumiseen parempaan suuntaan –> omiin käsiin. Tästä aiheesta kirjoittelinkin jo taustoja, pääset lukemaan tuon tekstin tästä. Henkilökohtaisesti etenin myös opiskeluissani sekä sain selkeytettyä omia tavoitteitani tulevaisuuteen.

Kakkosasunnon remontti on edennyt niin, että päällämme makoilee upouusi katto, ikkunat on vaihdettu ja alakerran huoneet remontoitu valmiiksi. Seuraavaksi pääsemme rakentamaan vessan ja vähän freesailemaan yläkerran huoneita sekä keittiötä. Kevääksi asuntoon olisi tarkoitus saada jo vuokralaiset. Se prosessi vähän jännittää, millaiset naapurit tänne saadaan! Mutta odotamme tätä innolla!

Kolmannen ikkunan kohdalla ilmoitin, että mä ei aio kantaa enää yhtäkään sisälle. Vinkki ymmärrettiin, ja seuraavana päivänä apuun tulivat ystävät. <3
Vaihto kävi näppärästi!
Ja viimeistelykin oli ensiluokkaista. Ikkunapellit ovat nyt paikallaan myös.

Syksyllä jatkoin keväällä kesken jäänyttä opiskelua ja sain suoritettua hyväksytysti 5 op kokonaisuuden ’Avaimet elämäntapamuutokseen Osa 1, perusteiden perusteet’ ja olen hemmetin ylpeä itsestäni! Tämä kaikki kuitenkin tapahtui meidän normaalin, aika lailla kiireisen arjen ohella. Opin ihmisen fysiologian lisäksi itsestäni ihan hirmuisesti. Yllätyin, miten hyvin pystyn suunnittelemaan tekemisiäni ja ennen kaikkea etenemään suunnitelmieni mukaan.

Introverttina tarvitsen jo perusarjesta palautumisaikaa, joten opiskeluideni päätyttyä aivoni suorastaan huusivat lepoa. Ne eivät ehkä olleet tottuneet sellaiseen ajatukselliseen kuormitukseen tiedonhankintamielessä, mutta se teki niille myöskin ihan hyvää. Siinä meni toista kuukautta ihan vain huiliessa ilman suurta ajatustyötä vaativien Netflix-sarjojen parissa. Tästä syystä myös blogi jäi hetkeksi taka-alalle. Vastapainoa löysin taas liikunnasta.
Joulukuussa käytiin PT:n kanssa läpi vähän saliohjelmaa, vihdoin liikunnan pariinkin sain suunnitelmallisuutta.

Elämäntapamuutoksen perusteisiin kuului ihmiskehon toiminnan ymmärtämistä.

Sain myös päättää vuoden 2019 valmentamalla ravintoasioissa ihania asiakkaitani, kiitos että saan tehdä töitä kanssanne!

Mitä enemmän olen tehnyt töitä oman hyvinvointini eteen, sitä enemmän on kasvanut tiedonjanoni aihetta kohtaan. Ja mitä enemmän aihetta opiskelen, sitä varmemmin tiedän, että haluan tarjota apuani myös sinun elämänlaatusi parantamiseen.

Olenkin käyttänyt aikaa laatiakseni suunnitelmaa vuodelle 2020. Ideoinut sisältöä, miettinyt valmennuksiani, pohtinut opiskelusuuntauksia, joista saisin eniten irti tarjottavaksi eteenpäin sinulle.

Koska jos aloitat nyt, missä voitkaan olla vuoden – kahden – kolmen päästä?

Jos koet, että kaipaisit matkasi alkuun jonkun, joka pitää sinua kädestä kiinni, luo uskoa siihen, että onnistut tai kertoo sinulle tarvitsemasi faktat, ota yhteyttä. Opetan sinulle loppuelämään kantavia tapoja voida paremmin, ravitsemus edellä.

Seuraavalla kerralla paneudutaan siihen, mitä ravintovalmentaminen oikeastaan on.

Namaste.

Pakottaa kuin puumaa vai kolottaa kuin keski-ikäistä?

Niin. Mitäpä tähän nyt sitten sanoisi?
Kannettiin maanantaina pihalle saapuneista 15 ikkunasta 5 paritalomme remonttipuolelle ja ai suatana kun meni yö kipuillessa LONKKAA! Mä ehkä hyväksyisin kivun sillä alueella, jos olisi tullut vietettyä jollain muulla tavalla villimpi ilta, mutta ei.

Syy ja seuraus, sepä sen. Kesä tuli vietettyä erilaisten askareiden parissa sekä töissä että vapaa-ajalla, joten lihaskuntoliikunta jäi lähes kokonaan taka-alalle. Liikunnasta pitivät huolen kevyet lenkit sekä jooga. Tasapaino, katsokaas. Tunnen kyllä, että lihasta ja lihasvoimaa vielä löytyy, vaikka aktiivisesta treenaamisesta on jo hetki. Mutta silti, uskoisin että tuohon jomottavaan kipuun lonkan sivulla löytyy syypää liian isosta määrästä istumista ja liian pienestä lihaskuntoa tukevasta liikunnasta. Mur.

Mitäs muuta? Puuma – noh, sepä se. Googlettakaa. Mutta ei se niin nuori ole. Enää. 😉

Mutta asiaan, sitähän sinä tulit tänne lukemaan?
Paritalomme saneeraus siis etenee hitaasti, mutta hitaasti. Sähköhommat check. Ikkunat saapuivat, asennus heti kun asentajat (eli isäni ja veljeni) pääsevät paikalle.
Käytännössä mä teen siellä tosi vähän, koska en vain kykene joka paikkaan.

En tiedä pitäisikö ottaa Arnold Schwarzeneggerin viisas neuvo ”sleep faster” käyttöön?


Pienen eleen ajankäytön tehostamiseksi olen jo ottanut. Ostin itselleni Robin Sharman 5am Club– kirjan, jos sieltä löytyisi hyviä käytännön vinkkejä! Vaikka siihen, miten voisi siirtää kellon aamulla herättämään 15 minuuttia aiemmin, sekä vaihtamaan 20 minuutin istumisen kännykän parissa johonkin, öö, vähän tehokkaampaan? Tai ainakin sellaiseen, josta saa itselleen enemmän.
Robin Sharmalta luin huhtikuussa lomareissulla kirjan The Monk who sold his Ferrari ja olin myyty. Monessakin mielessä!

Vahva suositus!

Sitä kirjaa edelsi maailmalla pitkään puhuttanut Eat, Pray Love– kirja ja sain näistä aimo annoksen henkisyyttä, jota en edes tiennyt minusta löytyvän! Henkisyydellä tarkoitan enemmän pysähtymistä oman elämän ääreen ja asioiden pohtimista uudesta tulokulmasta. Ainakin Sharman kirja sai mut nostamaan leukani rinnasta ja ajattelemaan, että helvetti, kyllä mäkin pystyn siihen. Eli tähän. Eli elämään elämääni mahdollisimman hyvin.

Kiirehtimättä. Iloiten. Kompastellen, mutta nousten aina ylös. Antaen takaisin. Olemalla läsnä. Rakastaen.

Se on helpompaa silloin kun ei kolota. Silloin, kun ei joudu vastatusten oman kuolevaisuuden kanssa, mihin myös ikääntyminen kuuluu. Kuka sanoi, että se olisi helppoa?
Tällaisina hetkinähän voimme näyttää itsellemme, kuinka lujasti uskomme omiin arvoihimme. Ei sillä ole niin väliä, miten muut meidät näkevät. Myös heikkona on ok olla.

Mitä mä sitten aion tehdä lonkkakipuni kanssa?
Varmistan, että seuraavalla kerralla se johtuu jostakin villimmästä.

Muutosvastarinta, eli Annan Eväät osa 2

”Mä en tule ikinä luopumaan mun iltasipseistä!”
”Onko mun pakko syödä noita happamia juttuja, kun mä en niistä tykkää ollenkaan?”
”Mä en voi juoda vettä, koska se ei vaan uppoa.”
”Pitääkö mun oikeasti syödä aamupala ennen töihin lähtöä?”

Ja mä huokaan sisäisesti. Selitän mahdollisimman rauhallisesti, että ei, sun ei ole pakko tehdä mitään näistä. Mutta koska sä koit tarvetta ravitsemuksesi muokkaamiselle ja otit muhun yhteyttä, niin tässä on suositukseni. Miten me saadaan muutos istutettua sun arkeen?

En tiedä tuleeko se suomalaisuudesta, mutta hyvin moni meistä ”tekee työn valmiiksi” ammattilaisen puolesta. Vaikka ammattilaisen puheille hakeudutaankin siksi, että tarvitaan APUA. Lääkäriin mennessä olemme jo googlettaneet vaivamme ja mahdolliset syyt sille, oikeastaanhan lääkärin olisi parasta vain määrätä tuo valmiiksi katsomamme lääke tai hoito. Koska kyllähän minä nyt tiedän mistä kiikastaa ja miten asiaa hoidetaan!

Samaa lähestymistapaa näen myös ravintovalmennusasiakkaideni kanssa.
”Mä tiedän, että mä en saisi syödä näitä..”
”Mä tiedän, että jos mä vaan liikkuisin enemmän, niin..”

Jokainen on elänyt elämänsä saaden informaatiota ja misinformaatiota siitä, miten kuuluisi elää terveellisesti. Älä syö sipsejä. Älä syö karkkia. Syö vähemmän kuin kulutat. Kuluta se minkä syöt. Teet mitä teet, niin tunne syyllisyyttä syömisestäsi. Koska syöt kuitenkin jotenkin väärin.  Ja jos haluat elää terveellisemmin, se tarkoittaa ehdottomasti luopumista.

Luopuminen, se pelottaa.
Ja pelko on suurin syy muutoshaluttomuudelle. Tuntemattoman pelko. Muutoksen pelko.

Istutaan alas ja jutellaan!

Aloitan asiakkaideni kanssa keskustellen siitä, miten mistään ei tarvitse luopua. Mitään ei ole pakko tehdä. Edetään niin nopeasti tai hitaasti, kuin se jokaisen kohdalla on mahdollista. On ollut ihana seurata asiakkaideni toiveikkuuden ja muutoshalun heräämistä, kun he viikkojen kuluessa huomaavat millaisia tuloksia saavuttavat jo hyvin pienilläkin muutoksilla. Muutos kun on, noh, muutosta. Ei kieltäytymistä. Ei luopumista. Vain muutosta. Muutetaan pussillinen sipsejä vähemmäksi korvaamalla joka toinen kourallinen dippivihanneksilla. Hupsis, ei jaksakaan koko pussillista. Ja sitten muutaman kuukauden päästä ehkä ne kasvikset ovatkin voitolla?

Maustetaan vettä vaikka omenalohkoilla, sitruunamelissalla tai kurkulla – mikä ikinä saakaan veden maistumaan paremmalta ja katsos, yölliset levottomat jalat rauhoittuvat ja unen laatu paranee. En malta odottaa, mitä seuraavaksi pääsen muuttamaan!

Mangosmoothie. Ja vettä!

Älä siis pelkää, vaan aseta tavoitteita. Mieti, mitä olet valmis tekemään joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi saavuttaaksesi tavoitteesi. Tee muutokset vähitellen. Usko itseesi, onnistut kyllä!

Ja jos kaipaat apua, älä epäröi ottaa yhteyttä.

Annalysointia

Pysähdytkö koskaan miettimään, että miksi? Miksi sinä, noh, mitään?

Aloitin viime viikolla Xamk:ssa verkkokurssin, jonka ensimmäiset videot olen saanut katsottua läpi ja sitä myöten aloin kyseenalaistamaan vähän kaikkea. Ups!
Ensinnäkin aihe on ääääärimmäisen mielenkiintoinen: ihmisen fysiologia. Ja samalla pelottava, koska oppimisprosessi on vielä niin kaukainen muisto, että hirvittää miten saan sisäistettyä niin paljon uutta, tärkeää tietoa.

Mutta se kyseenalaistaminen. Miksi opiskelin itseni ravintovalmentajaksi? Miksi aloin kirjoittamaan ajatuksiani julkisesti? Miksi käyn kuntosalilla? Miksi käyn kävelyllä, vaikka taivaalta sataisi pieniä mummoja? Miksi perustin perheen? Miksi käyn töissä? Miksi teen, mitä teen?

Et voine sinäkään kieltää, että välillä elämä tuntuu tarkoituksettomalta tai tylsän harmaalta. Päämäärättömältä. Tarpomiselta. Yksinäiseltä. Saman toistamiselta. Yllätyksettömältä.

Mutta eihän se elämä oikeasti ole sellaista. Elämä on monenkirjavaa! Tarkoituksenmukaista! Täynnä yllätyksiä, iloa, surua, naurua, itkua. Töitä, vapaa-aikaa, ystäviä, perhettä, läheisiä, sukulaisia. Elämä on myös mielekkäämpää, jos meillä on tavoitteita. Unelmia. Haaveita.

Se, että jaksan haaveilla, vaatii pään pysymistä kasassa. Kuormitun helposti kaiken puurtamisen alle, ellen muista pitää huolta omasta jaksamisestani. Olen löytänyt liikunnasta keinon hengähtää! Pitkillä kävelylenkeillä lempimusiikin soidessa kuulokkeissa, ajatukset jäsentyvät kuin itsestään omille paikoilleen. Ongelmiin löytyy ratkaisut, paha mieli muuttuu hyväksi, tai sitten vain luonto on niin kaunis, että lenkin jälkeen pursuan ideoita ja energiaa! Joskus taas yhdistän opiskelun ja lenkin, mikä fiilis ennen lenkkiä sitten onkaan.

Kuntosali ja lihaskuntoharjoittelu taas on totaalinen irrottautuminen arjesta. Pään tyhjennystä. Maastavetoa tai kyykkyä ei voi suorittaa mielestäni turvallisesti, jos päässä sinkoilee stressaavia ajatuksia. Siellä salilla ei keskittyminen saa herpaantua. Ihanaa vastapainoa ajatustyölle ja istumiselle!

Siihen päälle vielä hyvä, ravitseva ruoka, sekä riittävä lepo, niin elämän osa-alueet ovat melkoisen hyvin tasapainossa.

Löysin maailman parhaan välipalan, Foodinin Raakasuklaa-inkan! <3

Näillä eväillä toteutan taas yhtä tavoitettani. Haluan ymmärtää ihmistä paremmin auttaakseni enemmän. Lyhyen ravintovalmennusurani aikana olen oppinut ainakin sen, että ravintovalmennus ei todellakaan ole pelkästään ruokaohjelman suunnittelemista ja antamista, tai sen noudattamisen seuraamista. Ei.

Ravintovalmennus on elämäntapavalmennusta. Ainakin mun ihanien asiakkaideni kohdalla! Matkan varrelle on toki mahtunut ravintoasioita paljonkin, mutta niiden uusien syömistottumusten istuttaminen sinne jokaisen arkeen onkin jo ihan toinen juttu! Tehdään pieniä tehtäviä, jotka ohjaavat ajatuksia sinne omaan arkeen, ajankäyttöön, syömiskäyttäytymiseen ja sitä kautta vaikutetaan koko kuvaan.

Teen töitä upeiden naisten kanssa, joiden kanssa olen saanut jakaa elämän iloja ja suruja, arkea ja juhlaa. Teen tätä teille. Ja sitä kautta itselleni. Kiitos että olen saanut olla mukana!

Minä siis tiedän miksi. Tiedätkö sinä?

Paluu tulevaisuuteen

Kuinka moni muistaa kyseisen leffatrilogian ensimmäisen osan ulkoa? Martyn ja hullun proffan, tai siis Docin. Lempparileffoja lapsuudesta, kertonee jotain myös allekirjoittaneen vitsihuumorin tasosta. Lähellä nollaa ja välillä sen alapuolella. Yhtymäkohta löytyy myös kulttuurisesti ja historiallisesti merkittävästä teoksesta, joka on jättänyt lähtemättömän jälkensä elokuvahistoriaan. Myös minulla on vakaa aikomus tehdä merkittäviä tekoja, tosin ei lähtökohtaisesti elokuvamaailmaan, vaan ihmisten elämään.

Otsikoksi tosin olisi kelvannut myös joku kliseinen ”katsaus viime vuoteen” tai ”mitä tuleva vuosi pitää sisällään”, mut ne ovat vähän tylsiä. Minähän en ole. Eivätkä ne olisi olleet riittävän kunnianhimoisia. Tai noh, suuruudenhulluja. Jos siis ET halua lukea mun menneestä vuodesta, saati tutustua tulevaisuudensuunnitelmiini, lopeta lukeminen. Nyt.

Vuosi 2018. Niin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas! Mä sain monen vuoden rämpimisen jälkeen oman elämäni taas omaan hallintaani. Opiskelin töiden ohella ravintovalmentajaksi. Selvisin pitkän parisuhteen isoimmasta muutoksesta ja oman ajan kutistumisesta minimiin. Stressitasot laskivat normaaliin. Palasin takaisin rakentamaan omaa tulevaisuutta. Ja ymmärsin mahdollisuuteni auttaa myös muita voimaan paremmin!

Ei niin kauan aikaa sitten tein vuosia rakastamaani työtä, johon alkoi kuitenkin tulla enemmän ja enemmän vääränlaista painetta, joka sairastutti mua sekä henkisesti, että fyysisesti. Viimeiset kaksi vuotta siinä työssä oireilin mitä ihmeellisimmillä tavoilla, lääkäritkään eivät keksineet oireilleni syytä. Jatkuvin oire oli ihottuma raajoissa, joihin ei löytynyt selitystä, mutta kymmeniä kortisonivoiteita kyllä. Ja yksi suun kautta ”nautittava” kortisonikuuri. Yksi lääkäri puhui jänisrutosta, toinen lupasi että ”et sä tuohon kuole”. Mutta epäilyksiä ja voiteita lukuun ottamatta, en saanut mitään konkreettista.

Kävin allergiakokeissa, joissa todettiin PPD (fenyylidiamiini) allergia, joten mustan väriaineen käytön (esim. hiusväri) jouduin lopettamaan. Olen allerginen myös formaldehydille, mutta en usko tuon enää haittaavan minua balsamoinnin yhteydessä. Kuten sanottu, jopa nollan alapuolella..
Mutta palatakseni asiaan, formaldehydiähän löytyy mm. tupakasta ja allergiani oli yksi vaikuttava tekijä siihen, että tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta täysin savutonta elämää. Hyvä minä!

Allergioiden ja iho-oireiden lisäksi en saanut oikein nukuttua öisin jatkuvan sydämentykytyksen ja ihmeellisten muljahteluiden takia. Olin niin väsynyt! Lomat menivät ulkomailla, yleensä rantalomakohteissa, joissa jäin monesti hotellihuoneeseen, koska en saanut kunnolla henkeä. Ahdisti, oksetti, oli flunssainen olo, tai tuntui vain että kuolen, jos liikahdan. Perhelomaa parhaimmillaan.

Kukaan lääkäreistä ei missään kohtaa kysynyt, että millainen elämäntilanne tai työtilanne mulla on. Kukaan ei edes ajatellut, että oireet voisivat johtua stressistä! Päädyin tähän ihan itse. Miksi? Koska oireet loppuivat, kun päätin työelämässä siirtyä eteenpäin. Lopetin. Mä olin niin väsynyt. Loppu.
Niin uupunut ja riutunut ihmisraunio, että vasta nyt lähes kahden vuoden jälkeen mä jaksan katsoa tätä taaksepäin.

Pisteenä i:n päälle, siellä sohvan pohjalla, sain viimeisen oireen, epäilty PPP. Krooninen ihosairaus. Kämmenen pohjat ja sormien sivut olivat täynnä pienen pieniä, kutisevan kivuliaita vesirakkuloita, jotka puhjetessaan rikkoivat ihon laajalta alueelta. Sen kolme viikkoa, ennen uuden työn aloittamista, käytin puuvillakäsineitä ja kortisonivoiteita, säälien itseäni etten ollut tajunnut irrottautua aiemmin.

Mutta. Olen päässyt eteenpäin. Ja paljon! Enkä ilman sitäkään kokemusta olisi tässä, entistä vahvempana mutta niin paljon herkemmin itseäni kuuntelevana.
Olen kiitollinen, että löysin itsestäni voimia irtautua vahingollisesta elämäntilanteesta ja sain tilaisuuden työskennellä rakastamallani alalla, rakentaen samalla itseäni uudestaan.
Tuomas Helkala Muutos – valmennuksesta kertoi eräässä podcastissa yhtälöstä T + R = L. Toimenpide + reaktio = lopputulos. Ja mä aloin elämään niin, että jos mitään ei muuta, mikään ei muutu.

Uusiksi meni työ.
Vaihdoin kosmetiikkani luonnonkosmetiikkaan.
Opettelin uudestaan nukkumaan.
Sain apua rakentaakseni hyvinvointiani tukevan ruokavalion.
Löysin liikunnan ilon!
Päätimme avopuolisoni kanssa yhdistää kahdeksan yhteisen vuoden kunniaksi myös osoitteen.
Luin itseni ravintovalmentajaksi.
Muistin taas miten olla minä.

Vuosi 2019. Jaa-a, saapa nähdä!
Ensi viikolla aloitan verkko-opinnot Xamk:ssa ja opiskelen seuraavat puoli vuotta elämäntapamuutosta. Saan lisää välineitä auttaakseni myös muita voimaan paremmin! Mä näen oman tulevaisuuteni hyvinvoivempana kuin koskaan! Enkä malta odottaa pääseväni auttamaan myös sinua.


Annan eväät, sanotaan vaikka että osa 1

    

Syötkö sä riittävästi? Syötkö itsesi kylläiseksi, vai syötkö sen mukaan, millaisen määrän kuvittelet olevan sinulle riittävä? Kuka määrittelee annoskokosi?

Tammikuu on taas täyttänyt ainakin mun sosiaalisen median fiidit kaikenlaisilla tarjouksilla paremmasta elämästä, joista suurin osa liittyy laihduttamiseen tai kuntoiluun. On mukana onneksi muutama hyvinvoinnin näkökulmastakin aihetta lähestyvä palveluntarjoaja, mutta eniten ääneen pääsevät nopeita tuloksia lupaavat vaihtoehdot.

Ollaan ilman tätä- dieetti, tai hikijumppaa kaksi yhden hinnalla – houkuttelevaa, vai? Ja ne, jotka ovat jo kokeilleet kaikkea, tarttuvat taas uuteen tarjoukseen päätyen luultavimmin vain sättimään itseään taas yhdestä epäonnistumisesta. Miksi nopeat, tai jotakin poissulkevat vaihtoehdot sitten epäonnistuvat niin usein?

Jos sä aloitat dieetin, jossa sun pitäisi vaikkapa punnita joka ikinen suupala, kuinka pitkään uskoisit voivasi noudattaa sitä? Tai kuinka pitkään uskoisit voivasi elää niin, että kaikki herkut olisi kielletty? Kaalikeittodieetin ainakin luulisi päättyvän viimeistään kanssaeläjien painostuksesta. Jos jokin on kielletty, sitä ajattelee todennäköisesti enemmän, jolloin kieltäytyminen ei edesauta pysyvien muutosten tekemistä. Pysyvät muutokset ovat, noh, pysyviä muutoksia.

Mä uskon pitkäjänteisyyteen. Pieniin muutoksiin. Sellaisiin muutoksiin, joita voi toteuttaa koko loppuelämän. Ei dieettejä, ei kuureja, ei nälkää, ei kituuttamista. Hyvää oloa, hyvää ruokaa, hyvää juomaa, onnistumisia, etenemistä, terveyttä – täysipainoista elämää!

Lueskelen vapaa-ajallani (aina kun ehdin) ruokaan, syömiseen, hyvinvointiin ja painonhallintaan liittyvää kirjallisuutta ja viimeisin kirja oli Patrik Borgin Löydä tie keveään oloon. Patrik kirjoittaa kirjassaan, että siinä missä moni sanoo kehittymisen tapahtuvan epämukavuusalueella, hän uskoo elämäntapamuutoksen onnistuvan parhaiten, kun muutokset pystytään tekemään poistumatta omalta mukavuusalueeltaan (ei ihan sanasta sanaan näin, mutta you get the idea?). Allekirjoitan! Miksi tehdä muutoksia, joita ei voi noudattaa loppuelämää?

Me kannamme hurjan paljon syömiseen liittyvää painolastia, joka saa meidät suhtautumaan syömiseemme epäterveellä tavalla. Varsinkin meidän naisten on yllättävän usein vaikeaa saada edes riittävästi energiaa päivittäisestä ruuasta! Törmään hyvin usein siihen, että kuvitellaan syövänsä terveellisesti, vaikka määrät ovat ihan hirmuisen pieniä. Taustalta löytyy usein mediasta, ystäviltä, vanhemmilta tai muualta – ulkopuolelta – saatu viesti siitä, mikä määrä olisi SINULLE riittävä. On unohdettu kuinka hyviä me olemme oikeasti itse määrittelemään tarvitsemamme ruuan määrä.

Joten syö. Riittävän usein ja riittäviä määriä. Kuulostele, oletko jo täynnä (ja kyllä, se on ihan ok jättää ruokaa lautaselle, miten ihmeessä voimme joka ruokailulla tietää ottaa ruokaa ”sopivasti”?), vai tarvitsetko vielä jotakin lisää. Kun opit kuuntelemaan itseäsi, keho kertoo kyllä.

Kuka määrittelee annoskokosi?

Sinä.